Boltonin mukaan Trump oli tietoinen Venäjän tapporahoista: ”Olen sitä mieltä, että hän yrittää vältellä vastuuta” - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Yhdysvallat

Boltonin mukaan Trump oli tietoinen Venäjän tapporahoista: ”Olen sitä mieltä, että hän yrittää vältellä vastuuta”

Valkoinen talo on puolustanut presidenttiä sanomalla, että Donald Trump ei saanut tietoja Yhdysvaltain armeijaan kohdistuvasta uhasta Afganistanissa.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin neuvonantajana toiminut John Bolton vuonna 2018.

Julkaistu: 3.7. 14:10

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen neuvonantaja John Bolton sanoo, että hänen on vaikea uskoa väitteitä, joiden mukaan Trump ei olisi ollut tietoinen väitetyistä Venäjän tapporahoista. Bolton esitti näkemyksensä uutiskanava CNN:n haastattelussa torstaina.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset kertoivat viime viikolla epäilevänsä, että venäläinen sotilastiedusteluyksikkö olisi tarjonnut salaisia palkkioita Talebaniin sidoksissa oleville taistelijoille amerikkalaisten ja Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaiden tappamisesta Afganistanissa. Venäjän epäillään tarjonneen palkkioita kesken rauhanneuvottelujen pitkään kestäneen sodan päättämiseksi.

Boltonin mukaan Trumpilla oli todennäköisesti tietoja Yhdysvaltain joukkoihin kohdistuvasta uhasta mutta hän päätti olla toimimatta.

”Olen sitä mieltä, että hän yrittää vältellä vastuuta”, Bolton sanoi CNN:lle.

Valkoisen talon lehdistöpäällikkö Kayleigh McEnany kiisti viime lauantaina tiedotteessa, että Trump olisi tiennyt väitetyistä palkkiotarjouksista yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan. Myöskään varapresidentti Mike Pence ei tiedottajan mukaan tiennyt asiasta.

Valkoinen talon näkemyksen mukaan turvallisuuspalvelun viranomaiset eivät ilmoittaneet Trumpille ”henkilökohtaisesti” epäillyistä tapporahoista, kertoo muun muassa Britannian yleisradio BBC.

Trump itse kuittasi Twitterissä koko tapporahakohun huijaukseksi, jonka tarkoitus on vahingoittaa republikaanipuoluetta.

Myös sanomalehti The New York Times kirjoitti, että raporttien mukaan presidentille toimitettiin kirjallinen ilmoitus tiedusteluviranomaisten epäilyistä jo helmikuussa.

Entisen turvallisuusneuvonantajan John Boltonin kohuttu kesäkuussa julkaistu teos esittelee Valkoisen talon käänteitä siltä ajalta, kun Bolton työskenteli Trumpin kanssa.

Bolton kertoo äskettäin julkaistussa paljastuskirjassaan, että Trumpilla oli usein vaikeuksia pysyä päätöksissään. Kun Valkoisessa talossa tehtiin päätös, jota Trumpin kannattajat eivät hyväksyneet, presidentillä oli tapana irtisanoutua siitä, ikään kuin se olisi ollut jonkun muun päätös, Bolton sanoo.

Kun esimerkiksi rauhanneuvottelut Talebanin kanssa Afganistanissa eivät näyttäneet tuovan tulosta, Trumpin mukaan se oli jonkun muun kuin hänen ongelma.

”Siksi minun on vaikea uskoa, että kun tieto Venäjän tapporahoista tuli julkisuuteen, kukaan ei olisi kertonut Trumpille siitä”, Bolton sanoi.

Boltonin mukaan tiedustelupalveluiden sisällä on voinut olla erimielisyyksiä siitä, millä tavalla presidentille olisi pitänyt kertoa Venäjän tapporahoista. Trumpin kanssa syntyi usein ongelmia, sillä Trump ei suostunut kuuntelemaan, jos hänelle kerrottiin asioita, joita hän ei halunnut kuulla, Bolton sanoo.

Turvallisuuspalveluiden viranomaiset yrittivät tapaamisissa useaan otteeseen kertoa Trumpille Venäjän uhasta, mutta silloinkin keskustelut suistuivat raiteiltaan, CNN kertoo.

Jotkut keskustelutilaisuuksiin osallistuneista ovat kuvailleet presidenttiä hajamieliseksi. Hänen kerrotaan keskittyneen ainoastaan niihin asioihin, joista hän oli kiinnostunut juuri sinä päivänä.

Yhdysvallat|Paljastuskirjan Trumpista kirjoittanut Bolton toivoo, että Trumpista tulee yhden kauden presidentti: ”Voimme toipua yhdestä kaudesta, toinen kausi huolestuttaa paljon enemmän”

Yhdysvallat|Erotetun neuvon­antajan kirja paljastaa Valkoisen talon salaisuuksia: Näiden kymmenen väitteen takia Trump haluaa estää kirjan julkaisun

Yhdysvallat|The New York Times: Trumpille kerrottiin jo helmikuussa Venäjän tapporahoista ja yhdysvaltalais­sotilaiden kuolemista Afganistanissa

Yhdysvallat|CNN: Puhelinkeskustelut paljastavat Trumpin loukkaavat ja nöyryyttävät kommentit muille valtionjohtajille

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat