Yhdysvallat vahvisti vetäytymisensä WHO:sta – Biden ilmoitti Twitterissä pyörtävänsä päätöksen, mikäli hänet valitaan presidentiksi - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|WHO

Yhdysvallat vahvisti vetäytymisensä WHO:sta – Biden ilmoitti Twitterissä pyörtävänsä päätöksen, mikäli hänet valitaan presidentiksi

Yhdysvallat on Maailman terveysjärjestön (WHO) suurin rahoittaja.

Maailman terveysjärjestö WHO:n logo kuvattuna järjestön pääkonttorilla Genevessä.

Julkaistu: 7.7. 22:56, Päivitetty 8.7. 6:34

Yhdysvallat on virallisesti vahvistanut YK:lle vetäytyvänsä Maailman terveysjärjestöstä (WHO), kertoo muun muassa demokraatteja edustava senaattori Bob Menendez Twitterissä.

Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Yhdysvallat on ilmoittanut YK:n pääsihteerille António Guterresille, että Yhdysvallat lähtee WHO:sta 6. heinäkuuta 2021. Yhdysvallat on WHO:n suurin rahoittaja.

Guterresin tiedottaja Stéphane Dujarric vahvisti Yhdysvaltain jättäneen vetäytymistä koskevan ilmoituksen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on syyttänyt WHO:ta liian likeisistä suhteista Kiinan. Trumpin mukaan WHO on Kiinan talutusnuorassa eikä ole tehnyt tarpeeksi koronaviruspandemian ehkäisemiseksi. Trump ilmoitti toukokuussa ensimmäisen kerran Yhdysvaltain aikeista vetäytyä järjestöstä.

Joidenkin arvostelijoiden mielestä Trump pyrkii WHO:n arvostelulla kääntämään huomion pois siitä, miten hän on hoitanut pandemiaa Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa molempien puolueiden lainsäätäjät ovat pitkään viitanneet WHO:n ongelmiin, mutta monet heistä ovat myös tuominneet Trumpin päätöksen vetäytyä järjestöstä maailmanlaajuisen pandemian aikana, kertoo CNN.

Yhdysvaltain entinen varapresidentti ja demokraattipuolueen todennäköisin presidenttiehdokas Joe Biden kommentoi Twitterissä pyörtävänsä päätöksen, mikäli hänet valitaan presidentiksi marraskuussa.

”Amerikkalaisilla on turvallisempi olla, kun Amerikka on on sitoutunut vahvistamaan kansainvälistä terveyttä. Ensimmäisenä päivänäni presidenttinä liitän Yhdysvallat takaisin WHO:hon”, Biden twiittasi.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence sanoi Fox Newsin haastattelussa, että ajoitus vetäytyä WHO:sta on juuri oikea, kertoo uutistoimisto Reuters.

”Maailman terveysjärjestö on pettänyt maailman... sillä on oltava seurauksensa”, Pence totesi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat