Japanissa ihmiset palaavat tulvien ja mutavyöryjen tuhoamiin koteihinsa, vaikka rankkasateiden ennustetaan jatkuvan - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Kuvakooste

Japanissa ihmiset palaavat tulvien ja mutavyöryjen tuhoamiin koteihinsa, vaikka rankkasateiden ennustetaan jatkuvan

Japanin rankkasateet ovat tänä kesänä olleet poikkeuksellisen rajuja.

Nainen siivoamassa mutaa kotinsa edustalta torstaina Kumamoton prefektuurissa Japanissa.

Julkaistu: 9.7. 17:49, Päivitetty 9.7. 18:31

Japanin rankkasateiden vaatimien kuolonuhrien määrä on noussut lähes kuuteenkymmeneen, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK.

Varmistettuja kuolonuhreja on tällä hetkellä 59. Lisäksi neljän epäilleen kuolleen, ja ainakin 17 ihmistä on kateissa.

Lounais-Japanissa sijaitseva kylä kärsi pahoin rankkasateiden aiheuttamista tulvista ja maavyöryistä. Mies kävelemässä raunioiden keskellä Kumamoton prefektuurissa.

Japanin puolustusvoimien jäsenet purkamassa avustustarvikkeita Kumamuran kylässä torstaina. Kumamoton prefektuuri kärsi pahoin tulvan aiheuttamista vahingoista.

Maan lounaisosassa on satanut viikon aikana jopa tuhat millimetriä, mikä on kolminkertainen määrä tyypilliseen heinäkuuhun verrattuna.

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan rankkasateet etenevät nyt kohti pohjoista ja jatkuvat ainakin perjantaihin asti.

Asukkaat keräämässä tuhoutuneita tavaroitaan roskapusseihin Ashikitan alueella Kumamoton prefektuurissa torstaina.

Kova sade toi mukanaan valtavia mutavyöryjä, jotka peittivät tiet useissa osissa Japania.

Voimakkaiden sateiden ja tulvien seurauksena ajoneuvoja huuhtoutui jokeen Hitoyoshissa Kumamoton prefektuurissa.

Viikonloppuna ja alkuviikosta rankkasateiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt runnoivat erityisesti maan eteläisintä Kyūshūn saarta.

Ihmisiä kävelemässä torstaina tulvien riepotteleman kaupungin läpi Japanin lounaisosassa.

Japanissa on meneillään vuotuinen sadekausi, joka usein aiheuttaa hengenvaarallisia tulvia ja maanvyöryjä. Tämän vuoden rankkasateet ovat olleet tuhoisuudessaan poikkeuksellisia.

Rankkasateista johtuva mutavyöry täytti parturiliikkeen lattian liejulla. Rankkasateet ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa japanilaisissa kaupungeissa.

Joillain alueilla on kuuden päivän aikana satanut yhtä paljon kuin tavallisesti koko heinäkuun aikana.

Maanvyöryjen ja tulvien lisäksi rankkasateet ovat kaataneet puita, syösseet nurin siltoja ja rautateitä, tuhonneet taloja ja tietä.

Oitan prefektuurissa sijaitseva joenranta oli torstaina täynnä tulvan mukana tuomia roskia.

Pelastustöihin on AFP:n mukaan määrätty ainakin 80 000 poliisia, pelastustyöntekijää, rannikkovartioston työntekijöitä sekä sotilaita.

Evakuointimääräys annettiin lauantaina yli 200 000 ihmiselle, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Monet eivät kuitenkaan mene evakuointikeskuksiin turvaan koronavirustartunnan pelossa. Paikallismediat ovat kertoneet,että ihmiset nukkuvat mieluummin esimerkiksi autoissa.

Rankkasateiden aiheuttamat tulvat tuhosivat teitä Gifun prefektuurissa.

Rankkasateiden aiheuttamat tulvat ja mutavyöryt ovat tuhonneet japanilaisten koteja ja omaisuutta. Mies tyhjentämässä kotiaan mudasta torstaina Kumamoton prefektuurissa.

Asukas kaatamassa ämpärillisen mutaa jokeen puhdistaessa rakennusta tulvien jälkeen Ashikitan alueella Kumamoton prefektuurissa.

Japani|Tulvissa ja mutavyöryissä on kuollut kymmeniä ihmisiä Japanissa, rankkasateiden ennustetaan jatkuvan vielä tiistaina

Kuvakooste|Romahtaneita taloja, kaatuneita siltoja, tulvivia katuja – kuvat kertovat Japanin rankkasateiden aiheuttamista tuhoista

Japani|Japanin rankkasateissa kuollut jo ainakin 50 ihmistä, viranomaiset varoittavat vielä uusista tuhoista

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat