”Apokalyptisistä” tulvista kärsinyt Venetsia saamassa suojaa – vuodesta 2003 rakennettua tulvanesto­järjestelmää päästiin eilen testaamaan - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Tulvat

”Apokalyptisistä” tulvista kärsinyt Venetsia saamassa suojaa – vuodesta 2003 rakennettua tulvanesto­järjestelmää päästiin eilen testaamaan

Kaupunkia suojaavan Mose-järjestelmän piti alun perin olla valmis vuonna 2018.

Julkaistu: 11.7. 12:36

Venetsiassa kauan odotettua tulvanestojärjestelmää testattiin perjantaina ensimmäistä kertaa täydessä mitassaan.

Korkeiden vuorovesien kanssa taistelevan kaupungin suojaksi suunniteltu Mose-järjestelmä ja sen 78 vedestä nousevaa vallia selvisivät testistä onnistuneesti.

Alun perin järjestelmän piti olla käytössä jo vuonna 2018, mutta lukuisten budjettiylitysten ja korruptioskandaalien värittämän rakennushankkeen valmistuminen on siirtynyt toistuvasti tulevaisuuteen.

Rakentaminen aloitettiin vuonna 2003, ja ensimmäiset suunnitelmat tehtiin jo vuonna 1984.

Näillä näkymin raamatullisesti Mooseksen mukaan nimetty Mose saadaan kokonaisuudessaan käyttöön vuoden 2021 loppuun mennessä.

Venetsia kärsii sijaintinsa vuoksi rajuista vuorovesistä, joita ilmastonmuutos on kiihdyttänyt entisestään.

Talvelle sijoittuvista erityisen korkeista vuorovesistä Adrianmerellä käytetään yleisesti italiankielistä termiä acqua alta.

Acqua alta aiheuttaa vaikeuksia koko merialueella, mutta erityisen korkealle merenpinta nousee juuri Venetsian laguunissa, jossa sijaitsee myös Venetsian kaupunki.

Marraskuussa 2019 vuorovesi nousi Venetsian historiallisessa keskustassa hurjimmillaan 1,87 metriin.

Se oli pahin kaupunkia koetellut tulva 50:een vuoteen.

Lukuisat hotellit ja muut rakennukset vaurioituivat tulvassa pahasti. Pahimmillaan vedenvarassa oli jopa 80 prosenttia kaupungista.

Veneton hallinnollisen alueen johtaja Luca Zaia luonnehti tuhoja ”apokalyptiseksi hävitykseksi”.

Lue lisää: Venetsian tulvan tuhoja luonnehditaan ”apokalyptisiksi”, kuvat näyttävät veden valtaaman kaupungin

Italian pääministeri Guiseppe Conte puolestaan kuvaili tapahtumia ”iskuksi maamme sydämeen”.

Mosen on tarkoitus suojata kaupunkia tulvilta aina kolmeen metriin saakka. Osa asiantuntijoista on silti huolissaan. Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän vuorovesien korkeutta entisestään.

Skandaalinkäryinen rakennushanke on herättänyt Italiassa myös vastarintaa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan rahaa hankkeeseen on käytetty seitsemän miljardia euroa. Alkuperäinen kahden miljardin euron budjetti on siis matkan varrella ylittynyt kolminkertaisesti.

”Meidän täytyy varmistaa, että tämä suoja on käytössä ensi syksynä ja talvena”, sanoi pääministeri Conte perjantaina Venetsiassa.

Venetsian vanhankaupungin asukasluku on noin 60 000 ja se on yksi Euroopan tunnetuimmista matkustuskohteista. Kaupungissa käy vuosittain jopa 36 miljoonaa turistia.

Venetsian tulvan tuhoja luonnehditaan ”apokalyptisiksi”, kuvat näyttävät veden valtaaman kaupungin

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat