Osa suomalaisista jätti Aurinko­rannikon niin kiireellä, että vei vuokra-asunnon avaimetkin mukanaan – Suomalais­yrittäjät jännittävät, palaako vakio­väki edes talveksi - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Koronavirus

Osa suomalaisista jätti Aurinko­rannikon niin kiireellä, että vei vuokra-asunnon avaimetkin mukanaan – Suomalais­yrittäjät jännittävät, palaako vakio­väki edes talveksi

Suomalaisyrityksen tärkein kohderyhmä ovat muut Aurinkorannikon suomalaiset. Kesäsesongin menetystä pahempaa olisi, jos talviasujat jättäisivät tulematta.

Turisteja saapumassa Málaga lentokentälle, jonka kautta monet matkailijat tulevat Aurinkorannikolle.

Julkaistu: 2.8. 19:49

Talvikauden ensimmäiset suomalaiset saapuvat Espanjan Aurinkorannikolle elokuun puolivälissä, jolloin Fuengirolan suomalainen koulu aloittaa lukuvuotensa. Lisää suomalaisia kausiasujia odotetaan saapuvaksi pitkin syksyä, mutta tänä vuonna määrä voi jäädä tavallista pienemmäksi.

HS:n haastattelemat kiinteistönvälittäjät kertovat, että peruutuksia on tullut erityisesti iäkkäiltä tai sairautensa takia riskiryhmään kuuluvilta talviasukkailta.

Kiinteistönvälitys­yritys Rantakylä Groupin osakas Anna Rydman kertoo, että yksityisiin vuokra-asuntoihin on tullut parikymmentä peruutusta. Yhteensä heillä on vuokrattavana noin 300 asuntoa Fuengirolan alueella Aurinkorannikolla.

Anna Rydman

”Hotelli- ja huoneistohotelli­puolella on ollut enemmän peruutuksia. Niitä vuokraavat vanhemmat, yli 80-vuotiaat ihmiset, jotka kaipaavat yhteisöllistä asumista ja siivousapua.”

Yrityksen asiakasryhmää ovat pitkälti eläkeläiset. Kaikki eivät uskalla lähteä, ja osa on siirtänyt asunnon vuokrausta seuraavalle talvikaudelle.

”Olemme toppuutelleet, että nyt on vielä monta kuukautta marras–joulukuuhun ja tilanne elää paljon Suomessa ja Espanjassa. Toistaiseksi Andalusian alueella on aika hyvä tilanne. Varsinkin Fuengirolassa tartuntoja ja kuolemantapauksia on ollut hyvin vähän.”

Andalusian paikallishallinnon terveysviranomaisen sivuilla tilastoidaan koronavirus­tilannetta muun muassa sairaanhoitopiirien mukaan.

Costa del Solin eli Aurinkorannikon sairaanhoitopiirissä tartuntoja on pandemian aikana ollut yhteensä yli 1 200 ja kuolleita 44.

Talvisin Aurinkorannikolla arvioidaan asuvan jopa parikymmentätuhatta suomalaista. Vakituisia suomalais­asukkaita on muutama tuhat. Yhteensä Aurinkorannikolla asuu yli puoli miljoonaa ihmistä.

Kun katsotaan suomalaisten kansoittamaa Fuengirolaa, oli tapauksia torstaihin mennessä ollut koko aikana 105, joista neljä uutta tapausta edellisen 14 vuorokauden aikana. Kuolleita oli kolme. Fuengirolassa on noin 75 000 asukasta.

Muualla Espanjassa tilanne on vakavampi, kun tartuntojen määrä on lähtenyt taas kasvuun. Tällä hetkellä pahimmat koronapesäkkeet ovat Pohjois-Espanjassa Kataloniassa, Aragoniassa ja Navarrassa sekä Madridin alueella.

Esimerkiksi lentoyhtiö Finnair perui lennot Madridiin ja Kataloniassa sijaitsevaan Barcelonaan, mutta Málagan-lennot jatkuvat kuten tähänkin asti.

Moni suomalaisyrittäjä ja -asukas pelkää Pohjois-Espanjan huonon koronatilanteen leimaavan koko maata.

”Suomessa lehdistössä puhutaan Espanjan tilanteesta, jossa koko maa niputetaan samaan sarjaan. Monille suomalaisille Espanja on kuitenkin yhtä kuin Aurinkorannikko, jossa tilanne on hyvin hallinnassa”, kertoo kiinteistön­välitysyritys Sunloman toimitusjohtaja Liisa Kuoksa-Jalonen.

Liisa Kuoksa-Jalonen

Sunloman kausiasujista tähän mennessä muutamat ovat peruneet tulonsa.

”Me Aurinkorannikolla koemme, että joudumme samaan säkkiin muun Espanjan kanssa. Se on ollut potutuksen aihe yrittäjien keskuudessa”, sanoo myös Rantakylän Anna Rydman.

Suomalaisyrittäjien huoli johtuu siitä, että negatiivinen mielikuva alueen koronatilanteesta voi karkottaa talviasukkaat. Yrittäjien ylivoimaisesti tärkein asiakasryhmä ovat suomalaiset talviasujat, jotka kaipaavat suomenkielistä palvelua ja yhteisöä.

Kesäsesonki ei ole heille yhtä olennainen kuin espanjalaisten yrityksille.

”Monet suomalaisyritykset sulkevat kesäksi ja lähtevät Suomeen lomailemaan, koska suomalaista asiakaskuntaa ei kesäisin ole”, Rydman kertoo.

Sunlomalla on pitkäaikaisten vuokrausten lisäksi viikoksi tai pariksi vuokrattavia loma-asuntoja. Niistä vain 20 prosenttia on tänä kesänä varattuna.

Vain yhdelle asuntotyypille on ollut enemmän kysyntää kuin tarjontaa: isoille huviloille, joissa voi viettää aikaa omalla uima-altaalla ja ehkä palkata kokin tekemään ruokaa paikan päälle. Tämän kesän trendi on viettää lomaa omissa oloissa.

Kesäturismi on alueelle huomattava elinkeino. Iso takaisku oli Britannian viikko sitten tekemä päätös määrätä kaikki Espanjasta palaavat kahden viikon karanteeniin. Päätöstä on arvosteltu, koska tautitilanne eroaa alueellisesti.

Espanjan pääministeri Pedro Sánchez totesi BBC:n mukaan, että suurimmassa osassa maata taudin yleisyys on ”paljon pienempi verrattuna Britannian lukuihin”. Brittien suosimilla turistisaarilla, kuten Mallorcalla ja Ibizalla, tartuntoja on ollut vähän.

Espanjan hallitus yrittää neuvotella Britannian kanssa siitä, että karanteeni muutettaisiin koskemaan vain pahimmilla alueilla matkailleita brittejä. Näin on toiminut Belgia, joka on kieltänyt matkustuksen Katalonian ja Aragonian tietyille alueille. Palaajilta vaaditaan karanteenia ja koronatestiä, kertoo The Brussels Times -lehti.

Suomessa Aurinkomatkat perui maanantaina kaikki elokuun matkansa Espanjan Aurinkorannikolle. Suomen hallitus ei ole missään vaiheessa keventänyt Espanjaa koskevia rajoituksia, vaan maasta palaaville suositellaan kahden viikon omaehtoista karanteenia.

Syksyn tilannetta odotetaan monissa yrityksissä jännityksellä ja hieman huolestuneina, mutta toiveikkaina. Kevään joukkopako tyhjensi Rantakylän asunnot kertaheitolla, kun noin 300 asunnosta 250 jäi ilman asukkaita kesken kauden.

Osa Aurinkorannikon vuokranantajista on sopinut, ettei lähteneiden ole tarvinnut maksaa loppukeväästä. Osa on kuitenkin toivonut, että vuokrasopimusta noudatettaisiin. Joitain suomalaisia on jättänyt maksuja maksamatta. Kuoksa-Jalonen kertoo, että osa lähti niin kiireellä, että he veivät asuntojen avaimetkin Suomeen.

Monet vakioasiakkaat ovat ilmoittaneet palaavansa talveksi, jos lennot kulkevat.

Rydman ja Kuoksa-Jalonen kuvaavat alueen tilannetta varsin rauhalliseksi. Selkein ero Suomeen on maaliskuusta lähtien voimassa ollut maskipakko, jota hiljattain tiukennettiin koskemaan lähes kaikkia julkisia paikkoja.

Maskien käyttöä erityisesti turistien keskuudessa rantakaduilla valvotaan tarkasti. Poliisit liikkuvat alueella ja sakottavat maskittomia. Monia suomalaisia tiukka linja ei ole haitannut, päinvastoin.

”Espanjalaista luonnetta pitää käskeä ja velvoittaa. Suomalainen tottelee yleensä kiltisti, kun vain suositellaan”, Rydman kuvaa.

Tällä hetkellä Aurinkorannikolla näkyy niin espanjalaisia kuin ulkomaalaisia turisteja. Espanjalaisten lomakausi alkaa elokuussa, jolloin sisämaan tukalan kuumasta ilmastosta saavutaan rannikolle viilentymään.

Kuoksa-Jalonen kertoo, että ruotsalaisia on ollut alueella todella paljon.

”Heti, kun rajoituksia vapautui, ruotsalaisia alkoi tulla sankoin joukoin. Kun kävin heinäkuun alussa syömässä golfklubilla, se oli aivan täynnä ruotsalaisia. Autojen kilvistä näkee, että myös italialaisia on paljon.”

Talous tarvitsee turisteja, mutta paikalliset saattavat miettiä omaa käytöstään tartuntariskin minimoimiseksi.

”En lähde rantaravintoloihin syömään, koska siellä turistit ovat. Toivomus on, että turistit kunnioittaisivat sääntöjä ja käyttäisivät maskeja. Joku viikko sitten näkyi, ettei niitä kauheasti käytetty.”

Paikallisille maskin käyttö on jo tuttua. Aivan kaikkialla sitäkään ei tarvitse olla, kuten ravintolassa, rannalla ja uima-altailla, joissa turvaväleistä pidetään huolta.

”Eikä tule rusketusrajat maskista, siitä ei tarvitse huolestua”, Rydman vakuuttaa.

Koronavirus|Aurinkomatkat peruu elokuun matkat Espanjaan, Kroatiaan ja Turkkiin – Pandemian toinen aalto vaikuttaa nousevan ympäri Eurooppaa

Espanja|Espanjan koronavirustartunnat ryöpsähtivät uuteen nousuun – Tui perui kaikki matkat Britanniasta, maa asetti jälleen matkustusrajoituksia

Koronavirus|Yli tuhatta potilasta Espanjassa auttanut maalaislääkäri alkoi kärsiä kuumeesta ja päänsärystä, mutta ei ollut huolissaan – Kun hän ei enää maaliskuun lopussa vastannut puhelimeen, veli alkoi aavistella pahinta

Koronavirus|Espanjaa uhkaa koronaviruksen toinen aalto, ja Barcelona on jo ottanut rajoituksia uudelleen käyttöön – viruksen pelätään leviävän ulkomaalaisten hedelmänpoimijoiden keskuudessa

Turismi|Espanja havahtui jälleen holtittomaan bileturismiin lomasaarillaan – Video brittituristien riehumisesta Mallorcalla sai viranomaiset sulkemaan koko baarikadun

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat