Dagens Nyheter: Enemmistö ruotsalaisista haluaa uuden hallituksen – Kokoomuksen äänestäjät valmiita ottamaan ruotsidemokraatit hallitukseen - Ulkomaat | HS.fi

Dagens Nyheter: Enemmistö ruotsalaisista haluaa uuden hallituksen – Kokoomuksen äänestäjät valmiita ottamaan ruotsidemokraatit hallitukseen

Kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson oli vielä kaksi vuotta sitten tiukkana ruotsidemokraattien suhteen. Nyt sävy on toinen.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson oli aiemmin ruotsalaisen politiikan hylkiö. Nyt kokoomuksen ja kristillisdemokraattien äänestäjät ovat muuttaneet kantaansa ruotsidemokraattien suhteen.

8.9.2020 17:40

Tukholma

Ruotsissa politiikan syksy pääsi tänään tiistaina kunnolla vauhtiin, kun maan valtiopäivillä juhlittiin syyskauden avajaisia.

Aiempina vuosina valtiopäivän avajaisissa Ruotsin valtiopäivätalo on ollut täyteen ahdettu, kun kansanedustajat, diplomaatit, journalistit, arvovieraat ja kuningasperhe ovat ottaneet osaa juhlallisuuksiin. Tänä vuonna väkeä oli koronarajoitusten vuoksi vähän, noin puolet kansanedustajista, ja esimerkiksi kuningasperheestä vain kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat