Kapea käytävä demokratiaan - Ulkomaat | HS.fi

Kuvituskuva vapauden ”kapeasta käytävästä”. Siihen voi yltää vain, jos valtio on tarpeeksi vahva ja sitä kontrolloi tarpeeksi vahva yhteiskunta, professorit Daron Acemoglu ja James A. Robinson arvioivat.­

Kapea käytävä demokratiaan

Nyt suomennetun Kapean käytävän kirjoittaja James Robinson ylistää pohjoismaisia demokratioita – vapaus on ollut ihmiskunnan historiassa vähäistä ja vaatii juuri oikeaa valtion ja yhteiskunnan tasapainoa.


18.10. 2:00 | Päivitetty 18.10. 7:08

Kuinka suomalaisista tuli vapaita?

Oma itsenäistymistahto ja tarttuminen tilaisuuteen Venäjän myllerryksessä tulevat etsimättä mieleen.

Professori Daron Acemoglun ja professori James A. Robinsonin nyt suomennettua Kapea käytävää (Terra Cognita, alkuperäis­teos The Narrow Corridor 2019) soveltaen kyse oli kuitenkin pohjimmiltaan Suomessakin siitä, että valtio ja yhteiskunta pystyivät tasa­painottamaan toisiaan. Vain näin voi syntyä kansalaisen ”kapea käytävä” vapauteen.

Tekijät varoittavat itsetyytyväisyydestä. Vapauden käytävässä on juostava jatkuvasti eteenpäin.

Muuten putoaa eikä pääsy takaisin vapauden käytävään ole itsestäänselvyys.

Kapea käytävä käsittelee yli kuudellasadalla sivulla maailmanhistoriaa valtion ja yhteiskunnan jatkuvana vuorovaikutuksena.

Jos valtio on ylivertainen, siitä tulee Thomas Hobbesin 1600-luvun termiä soveltaen ”despoottinen Leviathan-hirviö” eikä kansalaisilla ole vapautta. Ääriesimerkkejä ovat Hitlerin Saksa, Stalinin Neuvostoliitto, Maon Kiina sekä nykyinen Pohjois-Korea.

Maon Kiina oli ”despoottinen Leviathan” ja erityisen julma 1960-luvun kulttuurivallankumouksen aikaan.­

Jos valtio on liian heikko, se ei pysty valvomaan lakien toteutumista. Seurauksena voi kehittyä ”normien vankila” kuten Intian kastilaitoksessa tai siirtyminen väkivaltaisimpien yksinvaltaan, kuten Idi Aminin Ugandassa 1970-luvulla.

Jos valtio on riittävän vahva ja sitä säätelee riittävän vahva yhteiskunnallinen toiminta, syntyy juuri sopivasti kahlehdittu Leviathan. Sellainen, joka ratkoo kiistoja ilman hirmuvaltaa.

Kapean käytävän alussa tekijät kritisoivat Francis Fukuyaman End of History? -esseetä vuodelta 1989. Heidän mukaansa historia ei välttämättä lopu Fukuyaman kannattamaan liberaaliin demokratiaan vaan anarkiaan tai digitaaliseen diktatuuriin.

Fukuyama esitti tosin Historian loppu ja viimeinen ihminen -kirjassa (1992) lukuisia varauksia siihen, että liberaali demokratia olisi historian päätepiste.

Hän käytti end-sanaa ”päämäärän” tarkoituksessa ja piti myös tänä vuonna HS:n haastattelussa liberaalia demokratiaa parhaana löydettynä historian päämääränä.

”Pidän sitä Eurooppa-keskeisenä ajatuksena”, Kapean käytävän toinen kirjoittaja James A. Robinson pohtii HS:n puhelinhaastattelussa. (Toisen kirjoittajan eli Daron Acemoglun HS-haastattelu viime vuodelta löytyy tämän linkin takaa).

”Fukuyama puhuu ideoista ja ideaaleista. Meidän kirjamme käsittelee vallankäyttöä hyvin erilaisissa yhteiskunnissa myös Euroopan ulkopuolella”, Robinson huomauttaa.

Robinson on brittiläinen talous- ja valtiotieteilijä, joka toimii nykyisin maailmanlaajuisen konfliktitutkimuksen professorina Chicagon yliopistossa Yhdysvalloissa.

Professori James A. Robinson.­

Hän myöntää, että länsi­mainen demokratia on yhdistetty varallisuuden ja vapauden lisääntymiseen 250 vuoden aikana.

”Mutta samalla se on käytännössä yhdistynyt myös kolonialismiin, maailman­sotiin ja ympäristö­tuhoihin.”

Kirjan ”kapea käytävä” avautuu vain demokratialle tyypillisen vallanjaon seurauksena, mutta Robinson tekee lisää varauksia: vapaus on ollut maailmanhistoriassa varsin harvinaista ja sitä on usein edeltänyt nationalistinen itsekkyys.

”Esimerkiksi monikulttuurisuuden kunnioittamisessa monet afrikkalaiset yhteiskunnat ovat olleet eurooppalaisia parempia.”

Pohjoismaat ovat sekä Fukuyaman että Acemoglun ja Robinsonin suosiossa. Fukuyama on puhunut maiden matkasta ”kohti Tanskaa” millä hän tarkoittaa hyvää, korruptiosta vapaata hallintoa.

Acemoglu ja Robinson kirjoittavat sivukaupalla Ruotsin valtion ja yhteiskunnan hyvin onnistuneesta yhtäaikaisesta laajenemisesta jo maailmansotien välillä. Se tapahtui liikemaailmankin edut huomioivan sosiaalidemokraattisen liittoutuman avulla.

Acemoglu on jatkanut teemasta tämän linkin takaa löytyvästä artikkelista, joka on puolestaan keskeinen lähde Hannu Tannisen ja Matti Tuomalan kiinnostavassa analyysissä Talous & Yhteiskunta -lehdessä.

”Skandinaavinen malli viimeisimmän sadan vuoden aikana on ollut valtava menestys. Sillä mallilla on luotu kattavia liberaaleja demokratioita, joissa elämänlaatu on paljon korkeampi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa”, Robinson arvioi.

Hän ei silti pidä Fukuyaman kielikuvasta, jonka mukaan erilaisten valtioiden tulee pyrkiä ”kohti Tanskaa”.

”Tanskalla on hyvin erilainen historia kuin Yhdysvalloilla, jonka syntytuskia ja ongelmia on osuvampaa verrata Meksikoon, Kolumbiaan tai Brasiliaan. Silloin nähdään, miten vaikeista lähtökohdista Yhdysvallat on menestynyt.”

Pohjoismaat saavat paljon kehuja Kapea käytävä -kirjassa ja James A. Robinsonin HS-haastattelussa. Kuva ruotsalaisesta vaalijuhlasta vuodelta 2014.­

Suomen ja Yhdysvaltojen ero on Robinsonin mielestä selvä.

”Suomella oli jo varhain erittäin voimakas kieleen ja kulttuuriin sitoutunut identiteetti. Yhdysvalloilla ei ollut mitään vastaavaa ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä.”

Suomen mallia Robinson pitää ”äärimmäisen onnistuneena ja funktionaalisena”.

”Kaikki Pohjoismaat ovat erilaisia, mutta jokainen eteni erilaisista lähtökohdistaan vapauden kapeaan käytävään.”

Koronaviruspandemia on muuttanut maailmaa kirjan valmistumisen jälkeen. Kirjoittaisiko Robinson nyt jotain toisin?

”Liian varhaista sanoa, koska pandemia etenee yhä.”

Kapeassa käytävässä on hyvin erilaisia maita, joita yhdistää vain keskimääräistä suurempi vapaus.

”Uusi-Seelanti ja koko Pohjois-Eurooppa ovat pärjänneet pandemian aikaan paljon paremmin kuin Yhdysvallat, jossa luottamusta valtioon ja hallintoon on vähemmän ja individualismia enemmän.”

Populismi on Kapean käytävän tärkeitä teemoja. Acemoglu ja Robinson näkevät globalisaation hyödyttäneen rikkaimpia, mutta jättäneen keskiluokkaiset massat turhautuneiksi. Se altistaa populistien houkutuksille.

”Tosin se, mikä ruokkii Filippiinien presidentti Rodrigo Duterten kannatusta on jotain muuta kuin mikä ruokkii Intian pääministeri Narenda Modin, Unkarin pääministeri Viktor Orbánin tai Brasilian pääministeri Jair Bolsonaron kannatusta.”

Autoritaarisissa populisteissa on silti myös jotain samaa. Useat sanovat edistävänsä ”kansan” asiaa, jos heidän valtansa rajoitukset puretaan. ”Sitä tapahtuu Puolassa ja myös meillä täällä Yhdysvalloissa.”

HS haastatteli taannoin V-dem-instituutin (Varieties of Democracy) johtajaa ja Göteborgin yliopiston professoria Staffan Lindbergiä. Hän on kirjoittanut yksinvallan kolmannesta aallosta. Onko Robinson samaa mieltä?

”Monet demokratiat ovat rapautumassa, ja siinä professori Lindberg on aivan oikeassa. Samaan aikaan monet demokratiat kukoistavat ja esimerkiksi Afrikasta on tullut demokraattisempi kuin koskaan.”

Robinsonin mukaan esimerkiksi Botswana ja Mauritius ovat jo löytäneet vapauden kapean käytävän. Sierra Leonen, Ghanan, Kenian ja Etelä-Afrikan yhteiskunnat ovat kehittyneet vakaammiksi ja niissä on aiempaa enemmän legitiimejä yhteiskunnallisia toimijoita.

”Afrikan ongelmia ei ole ratkaistu, mutta useat maat ovat paljon paremmassa tilanteessa kuin kolonialismin aikaan.”

Botswana saa professori James A. Robinsonilta kiitosta perinteiden ja demokraattisten instituutioiden onnistuneesta liitosta. Kuvassa botswanalainen Madutsen perhe Shoprite-kauppaketjun pysäköintipaikalla Gaboronessa.­

Robinson ja Acemoglu korostavat teoriansa systemaattisuutta. Eikö myös sattumalla ollut valtaa esimerkiksi Nigerian tapauksessa?

Sani Abacha­

Nigeria oli Sani Abachan kaudella hirmuinen diktatuuri. Kesäkuun 7. päivänä 1998 Abacha otti kuitenkin tuhdin annoksen Viagraa ennakoidessaan seksiä kahden intialaisen prostituoidun kanssa ja kuoli. Seuraaja purki monia demokratianvastaisia käytäntöjä.

”Perhosen siipi -efekti on mahdollinen”, Robinson myöntää.

”Tarvitaan kuitenkin edellytyksiä. Kiinalla oli 200 hirvittävää vuotta takanaan, kun Deng Xiaoping ratkaisi muutaman keskeisen institutionaalisen ongelman ja päästi ihmisten yritteliään kapasiteetin vapaammaksi. Se toi edistystä, vaikka valtavia ongelmia on edelleen.”

Kiina ei ole päässyt vapauden ”kapeaan käytävään”, mutta talouskasvu on ollut Maon dogmaattisimpien oppien hylkäämisen jälkeen ripeää. Kuva Shanghaista heinäkuulta 2019.­

Kiinassa oli Konfutsen päivistä meriitteihin perustuvan etenemisen perinne ilman Intian kastilaitoksen tai latinalaisen Amerikan hierarkisten normien vankilaa, Robinson katsoo.

”Sama pätee Nigeriaan ja laajemminkin Afrikkaan. Nigeria on maa, jossa voidaan kokea samanlainen valtava vuosikymmenien talouskasvu kuin mitä Kiina on kokenut. Heillä ja esimerkiksi vahvan yrittäjäsektorin Kenialla on suuri potentiaali rakentaa menestyvä kapitalistinen yhteiskunta.”

Kapitalistinen? Sanavalinta kiinnostaa, sillä Kiinan yksipuoluejärjestelmä on yhä nimeltään ”kommunistinen” ja sosialismi on kiehtonut Afrikassakin Tansaniasta Namibiaan. Myös Etelä-Afrikan valtapuolueella ANC:lla on sosialistinen tausta.

”Sosialismi tosiaan resonoi joidenkin afrikkalaisten kollektivististen ja yhteisöllisten perinteiden kanssa”, Robinson pohtii.

”Se ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin. Sen sijaan pohjoismaisessa, yritystoimintaa ymmärtävässä sosiaalidemokratiassa ja joissakin afrikkalaisissa perinteissä on samankaltaisuuksia ja samaa potentiaalia.”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaalitilaisuudessa Iowassa 14. lokakuuta.­

Jos Afrikan maissa on demokratisoitumista, Unkari ja Turkki ovat toistaiseksi pudonneet vapauden ”kapealta käytävältä”, eikä Yhdysvaltojenkaan tilanne ole Robinsonin mukaan turvattu.

”Yhdysvalloissa on ennenkin ollut erittäin huonoja presidenttejä, mutta Donald Trump on ainutlaatuinen, koska hän ei usko demokratiaan. Hän jopa vähättelee vaalien merkitystä omalle valta-asemalleen.”

Robinson sanoo olevansa ”äärimmäisen huolestunut”.

”Jos Joe Biden voittaa, hänen on ajateltava hyvin syvällisesti demokratiamme rakenteita ja tehtävä niistä kestävämpiä.”

Robinsonin mukaan Yhdysvaltojen pitäisi lopettaa vaalipiirien jatkuva muuntelu kulloisenkin valtapuolueen hyväksi. Lisäksi olisi purettava rakenteita, jotka tekevät äänestämisestä vaikeaa.

”Yhdysvalloissa on käytetty monia erilaisia strategioita, jotta tietyt ihmisryhmät eivät tulisi äänestämään”, Robinson sanoo.

”Ja kyllähän vaaleissa eniten ääniä saavan pitäisi voittaa. Viimeksi Hillary Clinton sai melkein kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump, mutta hävisi silti valitsijamiehissä.”

Yhdysvaltain systeemissä osavaltion niukastikin voittava saa yleensä myös hävinneen ehdokkaan valitsijamiehet.

Trump voitti muutaman ratkaisevan vaa’ankieliosavaltion niukasti, ja se takasi enemmistön valitsijamiehissä.

Kapea käytävä -kirjan kirjoittajien mukaan maailman muuttuessa valtion on laajennuttava ja otettava uusia velvollisuuksia, mutta samalla yhteiskunnan on oltava entistä taitavampi vallan vahtikoira. Muuten voimme vajota kirjassa hahmoteltuun ”digitaaliseen diktatuuriin”, jota on nähtävissä jo esimerkiksi Kiinassa.

Paremminkin voi käydä. Talouskasvun hedelmien tasa-arvoisempaan jakoon tähtäävä yhteiskunnallinen yhteisymmärrys voisi professorien mielestä johtaa järkevämpiin investointeihin ja jopa suurempaan tuottavuuteen.

Kapeaa käytävää voi myös leventää demokratiaan sitoutuneilla ja kompromissikykyisillä liittoumilla. Ehdoton individualismi ei siihen riitä. Eikä myöskään ylenkatse, Robinson muistuttaa.

”Jos katsomme muuta maailmaa vain läntisin silmin, pidämme helposti itseämme kaiken mittana”, hän pohtii.

Robinsonin mukaan parempi olisi asennoitua kuin antropologi. ”Meillä kaikilla on vielä paljon oppimista siitä, miten eri tavoin erilaisten yhteiskuntien ihmiset ajattelevat poliittisista järjestelmistään.”

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Ulkomaat