Turkki tahtoo suureksi jälleen - Ulkomaat | HS.fi

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan puetutti kunniavartion Osmanien valtakunnan aikaisiin pukuihin Istanbulin eli silloisen Konstantinopolin valtauksen vuosipäivänä 29. toukokuuta 2016.­

Turkki tahtoo suureksi jälleen

Turkin presidentti pullistelee ulkopoliittisia lihaksiaan useilla alueilla – hän haluaa valtapiiriinsä sata vuotta sitten hajonneen Osmanien valtakunnan, mutta helppoa se ei tule olemaan.


17.10. 19:10 | Päivitetty 18.10. 12:45

Suurvalloissa ajatellaan kovin usein, että jos niillä on joskus ollut jokin alue hallussaan, se oikeastaan kuuluisi ikuisesti niille.

Venäläisessä ajattelussa maa on osa Venäjää, jos se on kerran valloitettu. ”Sillä tavalla mekin edelleen kuulumme heidän ajattelussaan heidän puolellensa”, presidentti Mauno Koivisto kirjoitti Venäjän idea -kirjassaan (2001).

Ranskassa entisten siirtomaiden katsotaan kuuluvan yhä Ranskan vaikutuspiiriin. Sen näkee vaikkapa presidentti Emmanuel Macronin isällisessä sävyssä hänen toistuvilla vierailuilla Libanonissa.

Turkki ja Venäjä ovat monella rintamalla vastakkain, mutta nyt Turkkikin soveltaa ”Venäjän ideaa” ja pullistelee ulkopoliittisia lihaksiaan ikään kuin vuonna 1923 hajonneen Osmanien eli ottomaanien valtakunnan alueet olisivat sen omaa valtapiiriä.

Se on suuruudenhullua, koska Osmanien valtakunnan alueet ulottuivat laajimmillaan eli 1600-luvulla Pohjois-Afrikasta aina Unkariin ja esimerkiksi Azerbaidžanin, Iranin, Irakin, Syyrian, Israelin ja Saudi-Arabian nykyisille alueille.

Tällä ideologialla Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kuitenkin toimii. Hän on toistuvasti puetuttanut Istanbulin eli silloisen Konstantinopolin valtauksen vuosipäivän vietossa kunniavartionsa osmanien aikaisiin pukuihin. Hän on myös puhunut kuinka Turkin todellinen ”olemus” on sama kuin Osmanien valtakunnan.

Ideologian toinen tukijalka on edeltäjiä voimakkaampi tukeutuminen islamiin. Se näkyi myös heinäkuussa, kun Erdoğan muutatti Hagia Sofian museosta takaisin moskeijaksi. Alun perin se valmistui kirkoksi vuonna 537.

Turkin entistä pullistelevampaa ulkopolitiikkaa on analysoitu tällä viikolla laajasti esimerkiksi brittiläisen BBC:n, saksalaisen Deutsche Wellen, qatarilaisen Al Jazeeran, intialaisen Outlookin ja monien yhdysvaltalaismedioiden, kuten The Washington Postin ja Los Angeles Timesin artikkeleissa.

Nämä kaikki huomioivat, että Erdoğanin ideologia vaikuttaa nyt yhä enemmän alueellisiin konflikteihin sekä valtasuhteisiin itäiseltä Välimereltä aina Syyriaan ja Vuoristo-Karabahiin asti.

Turkin aseistama Azerbaidžan valmistautui raketti-iskuun 15. lokakuuta Vuoristo-Karabahin alueella.­

Vuoristo-Karabahissa on ollut täysimittaista sotimista Azerbaidžanin ja armenialaisjoukkojen välillä syyskuun lopulta lähtien.

Neuvostoliiton varhainen johto siirsi armenialaisenemmistöisen alueen Azerbaidžanin neuvostotasavaltaan, mutta Armenia sai sen vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa lyhyen sodan jälkeen hallintaansa.

Armenialle kristinusko on tärkeää, ja Venäjä tukee sitä. Azerbaidžan on muslimimaa ja se saa aseellista tukea Turkilta, jonka on väitetty siirtäneen sinne myös käskyvallassaan olevia palkkasotureita Syyriasta.

Vuoristo-Karabah on julistautunut ”itsenäiseksi” mutta se on riippuvainen Armeniasta. YK:n mukaan alue kuuluu yhä Azerbaidžanille, ja tähän Turkin johto vetoaa.

Tällä viikolla Azerbaidžan ilmoitti tuhonneensa myös armenialaisia kohteita ja Armenian puolestaan yltäneen perjantaina iskuissaan Azerbaidžanin puolellle Ganjan kaupunkiin, mikä aiheutti kahdentoista siviilin kuoleman ja kymmenien haavoittumisen. Konflikti näyttää siis laajentuvan hyvin vaarallisella tavalla.

Venäjä on antanut turvatakuut Armenialle, mutta sanonut tämän tarkoittavan vain Armenian aluetta, ei Vuoristo-Karabahia. Turkki ei hevin voi saada Vuoristo-Karabahia lopullisesti valtapiiriinsä, mutta kyseessä on mahdollisesti käyttökelpoinen pelinappula Venäjän ja Turkin etupiirineuvotteluissa.

Voit lukea konfliktin taustoista lisää tämän linkin takaa.

Nainen äänesti Pohjois-Kyproksen ”turkkilaisen tasavallan” presidentinvaaleissa Pohjois-Nikosiassa 11. lokakuuta. Vaalien toinen kierros on sunnuntaina 18. lokakuuta.­

Pohjois-Kypros on ollut Turkin miehittämä vuodesta 1974 ja se on asettanut alueelle ”Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan”.

Jonkinlaista itsenäistymispyrkimystä Pohjois-Kyproksella on nähty myös Turkin suhteen. Istuva presidentti Mustafa Akıncı on luvannut puoltaa koko Kyproksen yhdistymistä liittovaltioksi, jos hän saa toisen viiden vuoden kauden. Presidentti on myös syyttänyt Turkkia vaaleihin sekaantumisesta ja jopa suorasta uhkailusta itseään ja perheenjäseniään kohtaan.

Turkki tukee voimakkaasti oikeistolaisempaa ja Turkkiin nojaavampaa pääministeriä Ersin Tataria, joka avasi Kyproksen sodan jälkeen suljettuna ja neuvottelujen kohteena olleen Varoshan ranta-alueen näyttävästi uudelleen osana vaalikampanjaansa.

Kumpikaan pääehdokas ei saanut enemmistöä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Toinen vaalipäivä on nyt sunnuntaina 18. lokakuuta. Voit lukea vaalikamppailusta lisää tämän linkin takaa.

Syyrialaiset katsoivat turkkilaisen sotilassaattueen etenemistä al-Mastumahin kylän ohi 14. lokakuuta.­

Syyriassa Turkki on tehnyt kolme mittavaa sotilaallista operaatiota, tukee Idlibin provinssin kapinallisia ja haluaa kaventaa kurdien itsenäisyyspyrkimyksiä.

Syyrian sekavan sisällissodan aikana Turkkia ärsytti tavattomasti kurdien valtaansa saama entistä laajempi yhtenäinen alue. Asiaan vaikutti myös Yhdysvaltojen tuki kurdeille näiden taistelussa ääri-islamistisen Isis-järjestön hirmuvaltaa vastaan.

Yhdysvaltojen tuki kurdeille oli kuitenkin väliaikaista. Kun Isis kukistui, Turkki sai vapaammat kädet hyökätä kurdeja vastaan maansa rajojen ulkopuolelle julistamallaan ”turva-alueella”, joka koski myös myös Pohjois-Irakia. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump näytti antavan Turkille tähän vapaat kädet loppuvuodesta 2019.

Libyassa Turkki on tukenut YK:n yleisemminkin tukemaa pääministeri Fayez al-Sarrajia esimerkiksi aselähetyksillä tämän sotiessa kenraali Khalifa Haftarin joukkoja vastaan

Tuella oli hintansa. Turkki vaati ja sai al-Serrajilta viime marraskuussa sopimuksen Libyan ja Turkin aluevesirajan vahvistamisesta.

Se auttaa Turkkia kiistassa Kyproksen ja Kreikan kanssa aluevesistä ja porausoikeuksista. Niissäkin kiistoissa Turkki on pullistellut sotalaivojen saattamien tutkimusalustensa avulla.

Elokuussa kaasunetsintäalus Oruç Reis oli Kyproksen ja Kreikkaan kuuluvan Kreetan välisillä vesillä merivoimien alusten saattelemana ja Kreikka vastasi lähettämällä oman laivastonsa tarkkailemaan tilannetta.

Lopulta Kreikan ja Turkin merivoimien fregatit osuivat toisiinsa kiistellyllä vesialueella, joskin vahingot jäivät vähäisiksi.

Ranska vastasi tuomalla omia sotalaivojaan valmiuteen. Tällä viikolla Ranska ja Saksa ovat myös yhdessä tuominneet Turkin toimet itäisellä Välimerellä.

Voit lukea alueen jännitteistä lisää tämän linkin takaa.

Turkki lähetti elokuussa Oruc Reis -tutkimusaluksen (kuvassa) sotalaivasaattueessa alueelle, jota myös Kreikka pitää omanaan. Se johti turkkilaisen ja kreikkalaisen fregatin törmäykseen, mutta vahingot jäivät vähäisiksi.­

Yhdysvallat antoi Turkin pullistella viime vuodet perin vapautuneesti, mutta aivan viime kuukausina sävy on muuttunut.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo vieraili viime kuussa Kreikassa ja piti Turkin toimia ”hyvin huolestuttavina”. Tällä viikolla Pompeo tuomitsi uutistoimisto Reutersin mukaan Turkin sekaantumisen myös Vuoristo-Karabahin konfliktiin.

Pompeon pitää tasapainotella, sillä Turkki on ollut Yhdysvaltain tärkeä liittolainen ja osallistunut sen kanssa sotilastoimiin esimerkiksi Afganistanissa.

Turkilla on kuitenkin myös oma-aloitteista sotilaallista aktiviteettia Somaliasta Qatariin. On myös epäselvää, missä määrin ”entisenä demokratiana” esimerkiksi demokratiaa tutkivan V-dem-instituutin vuosiraportissa ja Freedom House -tutkimuslaitoksen laskelmissa jo pidetty Turkki haluaa enää kuunnella Trumpin hallintoa.

Kaikki tämä on valtava vastakohta Turkin linjalle vielä vuosituhannen vaihteessa, jolloin EU-jäsenyys näytti mahdolliselta.

Erdoğanin AKP-puolue nousi valtaan 2002, hyötyi talouskasvusta ja noudatti noin vuoteen 2015 asti ”nollan ongelman ulkopolitiikkaa”, jonka pääarkkitehti oli Erdoğanin pitkäaikainen ulkopoliittinen pääneuvonantaja Ahmet Davutoğlu. Tämä toimi Turkin ulkoministerinä vuosina 2009–2014 ja pääministerinä vuosina 2014–2016, jolloin Erdoğan oli siirtynyt pääministerin paikalta presidentiksi.

Vuonna 2015 Erdoğanin puolue AKP kuitenkin hävisi enemmistön parlamenttivaaleissa. Se pakotti presidentin hakemaan tukea nationalistisista ja voimakkaan kurdivastaisista piireistä poliittisen kentän äärilaidoilta. Pian tämän jälkeen diplomaattisempi Davutoğlu sai lähteä.

Kömpelö vallankaappausyritys 2016 päättyi Erdoğanin torjuntavoittoon ja antoi tälle mahdollisuuden vangita kymmeniätuhansia vastustajia ja siirtää Turkki entistä presidenttivetoisemmaksi ja epädemokraattisemmaksi valtioksi.

Side äärinationalisteihin vahvistui. Pullistelu ulkopolitiikassa on kiihtynyt näihin päiviin asti.

Tutkija Sinan Ülgen on itsenäisen turkkilaisen Center for Economics and Foreign Policy Studies -ajatushautomon johtaja. Hän toimii parhaillaan vierailevana tutkijana Carnegie Europe -ajatushautomossa Brysselissä.

Ülgen arvioi tällä viikolla Los Angeles Timesin haastattelussa, että Turkin linja on sama kuin yhdysvaltain presidenttien Ronald Reaganin, Bill Clintonin ja viimeksi Donald Trumpin eri vuosikymmeninä käyttämä vaalilause ”make America great again” sillä erotuksella, että nyt Turkista halutaan ”jälleen suuri”.

Omassa tämän kuun artikkelissaan Foreign Policy -lehdessä ja Carnegie Europen verkkosivuilla hän arvioi, että Erdoğan pyrkii jatkamaan aggressiivista ulkopolitiikkaansa myös kääntääkseen huomion pois maan kasvavista taloudellisista vaikeuksista.

Erdoğan on kuitenkin jäämässä kasvavassa määrin yksin sekä kansainvälisesti että Turkin sisäpolitiikassa. Islam-painotuskaan ei välttämättä auta maassa, jossa uskonnollisten konservatiivien määrä vähenee.

Turkin bruttokansantuote on pudonnut huippuvuodesta 2013 lähtien, ja pandemia kuihduttaa taloutta entisestään. Turkin sotilaalliset voimavarat eivät myöskään näillä näkymin riitä toteuttamaan Erdoğanin unelmaa Turkista Osmanien valtakunnan veroisena suurvaltana.

Kaiken lisäksi Erdoğanin AKP-puolue sai taannoisessa mielipidekyselyssä enää 31 prosentin kannatuksen.

Jonakin vuonna Erdoğanin pitkä valtakausi lopulta päättyy. Seuraajalle paluu ”nollan ongelman ulkopolitiikkaan” voi olla varsin houkutteleva vaihtoehto.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan puhui medialle elokuussa Hagia Sofian edustalla muutettuaan museon jälleen moskeijaksi.­

Oikaisu 18. lokakuuta klo 12.40: korjattu tekstiä, josta sai käsityksen kunniavartiokuvan ottamisesta tänä vuonna. Lisätty oikea vuosiluku 2016.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Ulkomaat