Suurvallat perustavat kilpaa tukikohtia Punaisen­meren rannalle, sillä alueesta povataan tulevaisuuden rahasampoa: ”Kuin kultakuume”, arvioi asiantuntija - Ulkomaat | HS.fi

Suurvallat perustavat kilpaa tukikohtia Punaisen­meren rannalle, sillä alueesta povataan tulevaisuuden rahasampoa: ”Kuin kultakuume”, arvioi asiantuntija

Suomen kaltaisten pikkumaiden kannalta sotilaallinen kilpavarustelu kauppareitillä on huono uutinen.

Kiina hankki Djiboutin rannikolta tukikohdan vuonna 2017. Kuvassa lastin purkua Djiboutin satamassa.­

23.11.2020 2:00 | Päivitetty 23.11.2020 6:04

Vanhassa testamentissa Mooses jakoi Punaisenmeren. Tänä päivänä sitä jakavat suurvallat.

Venäjä ilmoitti viikko sitten maanantaina perustavansa laivastotukikohdan Sudanin rannikolle Port Sudaniin. Ilmoitus ei ollut siinä mielessä yllättävä, että Venäjä on neuvotellut tukikohtien perustamisesta pitkään alueen muidenkin valtioiden kanssa.

Venäjä on vain uusin tulokas rantaviivalla, jolla eri maiden tukikohdat sijaitsevat paikoin aivan toistensa kyljessä.

Port Sudanista etelään niin ikään Sudanissa sijaitseva Suakinin satama on Turkin ja sen liittolaisen Qatarin hallussa. Turkin on epäilty kehittävän satamasta tukikohtaa, mutta Turkki ei ole vahvistanut asiaa. Etelämpänä Somaliassa Turkilla kuitenkin on suuri sotilastukikohta.

”Kyynelten portin” eli Bab el Mandebin salmen kohdalta pikkuvaltio Djiboutin rannikolta tukikohdan on ostanut kuusi maata: Yhdysvallat, Ranska, Italia, Japani, Saudi-Arabia ja viimeisimpänä Kiina vuonna 2017.

Lisääkin tulijoita olisi. Saudi-Arabia on suunnitellut perustavansa sotilastukikohdan Djiboutiin, samoin Egypti.

Lue lisää: Miksi Djibouti on tärkeä, ja mitä Macron siellä teki? Kaikki haluavat nyt jalansijan pikkuvaltiosta

Mitä kaikki nuo sotilaat tekevät samoilla rannoilla?

Kuvio on monimutkainen, mutta yksinkertaistaen Punaisenmeren ympärille ja Afrikan sarveen kiteytyy todella paljon rahaa ja resursseja, pian ehkä monin verroin lisää, kertoo ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Olli Ruohomäki.

Bab el Mandebin läpi kulkee miljardien arvosta tavaraa: kulutustuotteita, öljyä, ruokaa. Punainenmeri yhdistää Intian valtameren Välimereen Suezin kanavan kautta. Sen läpi kulkevat niin Aasiasta Eurooppaan myytävät tuotteet kuin Lähi-idästä myytävä öljykin. Punaisenmeren rannan tukikohtia käytetään lisäksi Persianlahden öljykaupan turvaamiseen.

Alue on myös kätevä portti Itä-Afrikkaan, jonka kasvavat markkinat ja merkittävät luonnonvarat monet suurvallat ovat ottaneet kiikariinsa. Ruohomäki arvelee, että Itä-Afrikan kasvava kaupallinen merkitys on houkutellut myös Venäjää apajille, minkä lisäksi se haluaa näyttää mahtiaan.

”Venäjä haluaa olla Afrikassa varteenotettava peluri.”

Kiina on Djiboutin-tukikohtansa lisäksi sijoittanut suuriin kauppa- ja rakennushankkeisiin naapurivaltio Etiopiassa. Saudi-Arabia ja Kiina kasvattavat myös yhä enemmän ruokaa Afrikan pelloilla. Turkki puolestaan on solminut sopimuksia erityisesti Somaliassa, jonka rannikkovesillä on ainakin kalaa ja mahdollisesti myös öljyä.

Kauppaa valvovat sotilaat, sillä epävakaalla ja eripuraisella alueella tavalliset sopimukset eivät päde. Käytössä on vanhanaikainen vahvimman laki, voimapolitiikka.

”Herrasmiesneuvottelut eivät toimi Punaisellamerellä”, Ruohomäki kuvailee.

”Sen sijaan rakennetaan aitoja ja sanotaan, että tästä ei tulla yli, me otamme tämän. Vähän kuin Alaskan kultakuumeessa.”

Kersantti Wesley Carter osallistui Yhdysvaltain armeijan sotaharjoitukseen Djiboutissa joulukuussa 2018.­

Afrikan rannikon Sudan, Eritrea ja Somalia ovat kaikki hauraita valtioita, ja salmen vastarannalla Jemen on sodan runnoma. Valtiot riitelevät keskenään ja tekevät sopimuksia kuka minkäkin vieraan vallan kanssa.

Nopeasti kasvavat valtiot tarvitsevat ulkomaista sijoitusrahaa, hankkeita ja työpaikkoja. Pelkästään Etiopiassa asuu jo yli sata miljoonaa ihmistä, ja luvun ennustetaan nousevan vuosikymmenessä kymmenillä miljoonilla. Vastalahjaksi sijoituksista Afrikan johtajat tarjoavat esimerkiksi edullisia kauppasopimuksia tai oikeuden perustaa sotilastukikohdan.

Päällekkäin kasautuu näin ristiriitaisia jännitteitä: Lähi-idän pelureista Saudi-Arabia ja Emiraatit vetävät yhteen suuntaan, Turkki ja Qatar toiseen. Maailman suurvalloista aluetta hallitsi aiemmin lähinnä Yhdysvallat, mutta nyt myös Kiina ja Venäjä parantavat asemiaan. Pakkaa sekoittavat vielä merirosvot.

”Yhdysvallat on ollut todella merkittävä ja turvannut merenkulkua Aasian Tyynenmeren puolella. [Presidentti Donald] Trumpin aikana Yhdysvallat on kuitenkin vetäytynyt, ja muut toimijat ottavat sen tilan.”

 ”Herrasmiesneuvottelut eivät toimi Punaisellamerellä.”

EU on monille toimijoille kyllä tärkeä kauppakumppani, mutta raakaa voimaa vaativassa pelissä unionilla ei ole juurikaan painoarvoa.

”Nämä ovat jo lähtökohtaisesti hyvin eripuraisia toimijoita, ja sen päälle kopioidaan nyt kansainväliset jännitteet”, Ruohomäki sanoo.

”Pienellä alueella on paljon aseellisia toimijoita, joilla on jännitteiset välit, jotka voivat leimahtaa.”

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Marco Siddin mukaan erityisesti ei-länsimaiset toimijat ovat lisänneet vaikutusvaltaansa Punaisenmeren alueella.

Djiboutin-tukikohta on Kiinan ensimmäinen varsinainen sotilastukikohta ulkomailla, vaikka se onkin rahoittanut monenlaisia rakennus- ja satamahankkeita. Samoin Venäjällä on tähän asti ollut laivastotukikohta rajojensa ulkopuolella vain Syyriassa, tosin venäläisen Wagner-yhtiön palkkasotureita on jo aiemmin käytetty Itä-Afrikassa.

Kansan vapautusarmeija eli Kiinan asevoimat järjesti seremonian Djiboutin-tukikohdan perustamisen vuoksi.­

Kiinalla ja Venäjällä on kasvava motivaatio turvata asemansa, koska ne tarvitsevat lisää resursseja, Siddi arvelee.

”Yhdysvalloilla on edelleen merkittävä asema, mutta se ei ole enää yhtä riippuvainen Lähi-idän öljystä”, Siddi sanoo.

”Kiina sen sijaan on siitä täysin riippuvainen. Samoin Venäjän suunnittelema tukikohta on sille öljyn takia strategisesti tärkeä. Venäjä myös edistää näin kuvaa moninapaisesta maailmanjärjestyksestä, jossa se on yksi navoista.”

Sopimukset tehdään ja taistelut käydään johtajien ja armeijoiden kesken, mutta kärsijöiksi päätyvät Ruohomäen mukaan helpoimmin Afrikan rannikon siviilit, joiden edusta ei välttämättä huolehdi kukaan.

Myös Suomen kaltaiset pienet valtiot kärsivät, kun asioista päätetään voimalla, Ruohomäki muistuttaa. Meillekin kulkee Punaisenmeren kautta tavaroita ja energiaa. Kahinaton kulku on meille eduksi.

”Epävakaus heijastuu viiveellä tänne. Onhan meille tullut myös pakolaisia Somaliasta ja Eritreasta”, hän sanoo.

Suomen kaltaisen pienen valtion intresseissä on aina sopimusperustainen maailmanjärjestys.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat