Kun Jin Maofang, 86, ja Kiinan kansantasavalta, 71, olivat nuoria, molemmat olivat neuvostovalmisteisten Stalinets-traktoreiden armoilla. Vaikka Jin oli 19-vuotias nuori nainen, hän joutui vääntämään traktorin ohjauspyörää kaikin voimin.
Se kannatti, ja Jin ylitti tuotantotavoitteet. Palkkioksi Kiinan ensimmäinen naispuolinen traktorinkuljettaja sai kuvansa sadan yuanin seteliin.
Kaikki on nyt toisin, mutta yhä Jin ajaa traktoria.
Enää se ei ole mikään voimanponnistus. Kiinalaistraktorit ovat niin tasokkaita, että ohjauspyörä kääntyy helposti 86-vuotiaanakin. Jinin kotiseuduilla Xinjiangin autonomisella alueella Luoteis-Kiinassa yhä useammissa traktoreissa on gps-jäljittimet, ja peltoja valvotaan lennokeilla.
Kiinan sadan yuanin setelin vuodelta 1960 kerrotaan esittävän Kiinan ensimmäistä naistraktorinkuljettajaa.
Tarina kuulostaa huonon propagandajutun parodialta, mutta sitä se ei ole. Juttu on ilmestynyt lokakuussa Helsinki Times -lehdessä, jossa on nykyisin China News Zone -niminen osasto.
Materiaalin China News Zoneen toimittaa Kansan päivälehti, joka on Kiinan kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja. Puolueen linja on yhä edelleen luettavissa Kansan päivälehden pääkirjoituksissa.
Miksi helsinkiläislehti julkaisee Kiinan kommunistisen puolueen propagandaa?
Helsinki Times ei ole suuri mielipidevaikuttaja. Se on verkossa ilmestyvä pieni uutismedia, joka kertoo Helsingin ja Suomen asioista englanniksi. Kohderyhmä ovat turistit ja maahanmuuttajat.
Päätoimittaja Alexis Kourosin mukaan lehdellä on noin 320 000 eri kävijää kuukaudessa. Työntekijöitä on muutama, ja Kouros sanoo tekevänsä lehteä lähinnä harrastuksenaan.
Kansan päivälehden jutuissa on kyse yhteistyöstä, Kouros sanoo. Kouros halusi alkaa kääntää Helsinki Timesin juttuja kiinan kielelle, koska lukijoissa on kiinalaisturisteja ja Suomessa asuvia kiinalaisia.
Helsinki Timesin päätoimittaja Alexis Kouros vuonna 2010.
Kouros kertoo tavanneensa viime vuonna Ruotsissa asuvan Kansan päivälehden toimittajan ja tehneensä tämän kanssa sopimuksen: toimittaja kääntää Helsinki Timesin juttuja kiinaksi, ja vastineeksi lehti julkaisee Kansan päivälehden artikkeleita sivuillaan ja maksaa osan kuluista.
Koronavirus kuitenkin tuli väliin, eikä Suomessa ole kiinalaisturisteja. Siksi lehdessä on ilmestynyt Kansan päivälehden artikkeleita mutta ei Helsinki Timesin omia kiinankielisiä juttuja.
Tampereen yliopiston tiedotusopin professori Heikki Luostarinen on tutkinut pitkään propagandaa ja kirjoittanut Kiinan mediastrategioista kirjassaan Kiinan median suuri harppaus (Into 2017).
Luostarinen kertoo, että Kiinan ulkomaisessa mediastrategiassa ykkössijalla ovat nyt vaikuttaminen sosiaalisen median ja toisaalta jakelutekniikan kautta.
”Kiistassa Huawein kännykkäverkoista ei ole kyse vain ’takaporttien’ mahdollisuudesta vaan myös siitä, että pitkällä aikavälillä teknologia vaikuttaa sisältöihin. Amerikkalaiset tietävät tämän omasta historiastaan oikein hyvin, ja Afrikassa Kiinan vahva ote digi-tv:stä on jo näkynyt sisällöissä”, Luostarinen sanoo.
Kiinan englanninkielinen uutismedia lähinnä viestii Kiinan kantaa muulle maailmalle, Luostarinen sanoo. Sen ei ensisijaisesti ole tarkoitus toimia propagandana, joka levittäisi kommunistisen Kiinan sanomaa.
”Uusien ystävien voittaminen on osoittautunut lännessä perin vaikeaksi. Muualla maailmassa menestys on ollut parempaa”, Luostarinen sanoo.
Kiina on rakentanut menestyksellä tiedotusvälineitä esimerkiksi Afrikkaan, jossa mediaympäristö on ohut. ”Sielläkin televisio, radio, sosiaalinen media ja pelit ovat olleet perinteistä mediaa tärkeämpi vaikuttamisen kanava”, Luostarinen sanoo.
”Kiinalaiset saippuaoopperat ovat suosittuja monissa maissa, ja esimerkiksi Alibaba tarjoaa uutissovellusten kautta viihdettä, urheilua ja uutisia monessa maassa paikallisilla kielillä, Intiassa 15 eri kielellä.”
Päätoimittaja Alexis Kouros sanoo, että Helsinki Timesissa ilmestyvä Kansan päivälehden aineisto ei ole poliittista.
Näennäinen epäpoliittisuuskin ohjaa mielikuvia haluttuun suuntaan. Professori Heikki Luostarisen mielestä myös Helsinki Timesin julkaisemat artikkelit noudattavat kuvaa, jonka Kiina itsestään haluaa antaa.
”Ne näyttävät käsittelevän suurelta osin taloutta, mikä johtunee lukijakunnasta ja siitä, että talous on Kiinan pr-työn veturi kaikkialla. Sisältö on hyvin kiinalaisväritteistä samaan tapaan kuin muissakin maan ulkomaanmedioissa: Kiinasta tuodaan esille sen parhaat puolet ja saavutukset”, Luostarinen sanoo.
Parhaiden puolten esittely voi olla harmitonta maakuvan rakentamista. Sitä tekevät kaikki valtiot. Asia muuttuu aivan toiseksi, jos uutinen kertoo harmittomista asioista mutta todellisuus ei vastaa sitä.
Asiaa on helppo testata. Xinjiangin autonomisella alueella Luoteis-Kiinassa ainakin miljoona uiguuria ja muuta vähemmistökansalaista on suljettu keskitysleireille.
Helsinki Timesin sivuilla julkaistuissa Kansan päivälehdistä asiasta ei mainita sanallakaan. Niiden perusteella Xinjiangissa ei tapahdu mitään kovin kiinnostavaa.
Xinjiang houkuttelee yhä enemmän sijoituksia.
Lounais-Kiinan Xinjiangissa esiteltiin perinteistä kulttuuria.
Jotkin jutut vääntävät todellisuutta räikeämmin. Erään jutun otsikko on suomeksi Kiinan ihmisoikeuspolitiikka ansaitsee aplodeja eikä mustamaalausta.
Alussa mainitun höpsön traktorijutun maininnat gps-traktoreista ja lennokein valvotuista pelloista saavat aivan toisen sävyn, kun tietää, että Xinjiangissa vähemmistöjä vainotaan pitkälle viedyn valvontateknologian avulla.
”En suoraan sanoen seuraa Kansan päivälehden aineistoa niin tarkkaan”, päätoimittaja Alexis Kouros sanoo. ”Ihmiset lukevat uutisia monesta lähteestä. En näe, että alueelta ei saisi sanoa mitään positiivista. Eihän Helsingin Sanomat mainitse jokaisessa Israelista kertovassa jutussa palestiinalaisten tilanteesta.”
Eikö Helsinki Timesille ole lainkaan ongelmallista julkaista aineistoa, jonka voi määritellä kommunistisen puolueen propagandaksi?
”On laajempi keskustelu, mikä on propagandaa. Itse olen sitä mieltä, että mediassa pitää olla monia ääniä, ja ihmiset voivat itse päättää, mihin uskoa”, Kouros sanoo.
Kourosin mielestä propagandaa on myös esimerkiksi Britannian yleisradio BBC, tosin hienostuneemmassa muodossa. Tällä hän viittaa siihen, että BBC:n yksi tehtävä on Britannian pehmeän vallankäytön edistäminen ja sillä on lähetyksiä ympäri maailman 40 eri kielellä.
Kriittisen journalismin ja propagandan ero on kuitenkin selvä. Esimerkiksi BBC suhtautuu kriittisesti myös Britannian hallitukseen. Kansan päivälehti taas on Kiinan kommunistisen puolueen äänitorvi, joka pyrkii suitsimaan sananvapautta ja levittämään puolueen valtaa tosiasioista piittaamatta.
Kansan päivälehti perustettiin kesällä 1948, runsasta vuotta ennen kommunistien lopullista voittoa ja Kiinan kansantasavallan perustamista.
Kansan päivälehti perustettiin vuonna 1948, vuotta ennen Kiinan kansantasavallan perustamista.
Maon aikana Kansan päivälehti oli mahtava instituutio. Lehden pääkirjoituksissa ilmoitettiin puolueen virallinen linja, joten lehden pilkuntarkka lukeminen oli Kiinassa elämän ja kuoleman kysymys.
1990-luvulta lähtien lehden merkitys on vähentynyt. Kiinalaiset iltapäivälehdet ovat ohittaneet Kansan päivälehden suosiossa aikoja sitten. Sen levikki on nyt noin kolme miljoonaa.
Ulkomailla Kansan päivälehden englanninkielistä versiota useammin törmää China Daily ja Global Times -lehtiin. China Daily on melko harmitonta maabrändin kiillotusta viihdejournalismin keinoin.
Global Times kuuluu samaan emoyhtiöön kuin Kansan päivälehti. Se ei ole aivan yhtä kireässä puolueen talutushihnassa, mutta ei se silti ole lainkaan vähemmän ärhäkkä julkaisu.
”Global Times on tunnettu nationalistisesta ja militaristisesta sisällöstä, joka ei läheskään aina edusta virallisen Kiinan kantaa. Lehden päätoimittaja Hu Xijin on julkkis myös läntisessä mediassa, sillä hän on vaatinut esimerkiksi Hongkongin mielenosoittajien ampumista ja muuta jokseenkin suoraa toimintaa”, Luostarinen sanoo.
Global Times -lehden päätoimittaja Hu Xijin tunnetaan myös lännessä aggressiivisesta viestinnästään muun muassa Twitterissä.
Global Times muistuttaa hieman venäläistä RT-kanavaa ja -uutissivustoa, jossa oikeiden uutisten, puolitotuuksien ja puhtaiden propagandajuttujen yhdistelmä luo ”vaihtoehtoisen” kuvan maailmasta.
Kouros perusti Helsinki Timesin vuonna 2007. Se ilmestyi irtonumeromyynnissä olleena paperipainoksena, kunnes hakeutui konkurssiin vuonna 2015.
Tuolloin Kouros sanoi HS:n haastattelussa, että ”kiinalaiset ja venäläiset” olivat halunneet ostaa lehden, mutta Kouros ei halunnut sen päätyvän ”propagandajulkaisuksi”.
Mitä eroa sillä on nykytilanteeseen, jos lehti julkaisee vapaaehtoisesti Kansan päivälehden aineistoa?
”Ero on huomattava. Helsinki Times on yhä itsenäinen, vaikka se on tosi pieni”, Kouros vastaa.
Voisiko Helsinki Times kirjoittaa kriittisesti Taiwanin, Hongkongin, Tiibetin tai Xinjiangin tilanteesta?
”Voisi, ja on kirjoittanutkin”, Kouros sanoo. ”Tosin lehti on tarkoitettu kertomaan ulkomaalaisille Suomesta, joten ulkomaanjuttuja on muutenkin harvoin.”
Sivuilla on tosiaan yhä juttuja, joissa kerrotaan esimerkiksi Taiwanin maskidiplomatiasta tai Kiinan kovista reaktioista maille, joiden johtajat ovat tavanneet dalai-laman.
Kouros tarkentaa nyt, että Kiinasta ei vuonna 2015 tullut varsinaista ostotarjousta, vaan välittäjä tiedusteli mahdollisuuksia lehden ostamiseen.
”En usko, että niitä [kiinalaisia] oikeasti edes kiinnosti”, Kouros sanoo.
Kourosin mielestä on kaksinaismoralistista kysellä yksinomaan Kiinan propagandasta.
”Pitäisi katsoa isoa kuvaa. Kaikkien länsimaiden ytimessä on niin paljon Yhdysvaltain hiljaista propagandaa, että sitä ei edes huomaa. Olisi parempi, jos näkisimme enemmän juttuja ja tv-sarjoja Kiinasta, Brasiliasta, Venäjästä ja Etelä-Koreasta. Moninapainen maailma on Suomelle parempi.”
Jos Kiinalla onkin ollut kiinnostusta Suomen mediamarkkinoihin, se ei vaikuta olevan lisääntymään päin.
Tampereella toimi yli viidentoista vuoden ajan GBTimes-niminen radio. Kanava herätti huomiota vuonna 2013, kun se hankki omistukseensa Classic Radio -kanavan.
Kanavan perustaja ja toimitusjohtaja Zhao Yinong sanoi HS:n haastattelussa viime vuonna, että Kiina vei hänen Tampereelle perustamansa konseptin ulkomaille. Parhaimmillaan yhtiöryppäällä oli 120 työntekijää.
GBTimes hiljeni vuonna 2019, kun Kiinan rahoitus loppui. ”Toimintaa markkinoitiin Kiinan ulkomaanradiolle sillä, että paikalliset yritykset tuntevat paremmin paikallisen yleisön ja osaavat tavoittaa sen kiinalaismedioita paremmin. Tämä ei pitänyt paikkaansa, sillä yleisömäärät olivat pieniä mutta rahanmeno suurta”, Luostarinen sanoo.
”Kiina on ollut valmis kokeilemaan monenlaisia asioita ulkomaisten yleisöjen tavoittamiseksi, mutta seuraa myös niiden toimivuutta. Jos menetelmä ei toimi, rahoitus loppuu.”
Oikaisu 26.11. klo 12.55: Xinjiangin autonominen alue sijaitsee Luoteis-Kiinassa, ei Lounais-Kiinassa, kuten artikkelissa virheellisesti kirjoitettiin.