Jeesus ei ehkä syntynyt joulukuussa, mutta kolme muuta suurta asiaa hänen elämästään voidaan tietää lähes varmasti

Ulkomaantoimituksen joulukalenteri esittelee Jeesuksen syntymäpäivätovereita.

Giotton 1300-luvun alussa maalaama fresko Jeesuksesta Italian Padovassa sijaitsevassa kappelissa.

1.12.2020 2:00 | Päivitetty 24.12.2020 8:14

Hyvää joulua kaikille!

Ulkomaantoimituksen joulukalenteri on esitellyt ihmisiä, jotka juhlivat syntymäpäiväänsä joulupäivänä eli 25. joulukuuta. Päätösjaksossa esittelemme heistä ylivoimaisesti tunnetuimman. Artikkelin lopusta löydät kaikki 23 aiemmin esiteltyä joulun lasta.

Jeesus Nasaretilaisena tunnetun, Palestiinan alueella noin 2 000 vuotta sitten eläneen juutalaisen opetuksille perustuu maailman suurin uskonto, kristinusko. Jopa ajanlaskumme on ajoitettu hänen mukaansa, tosin hieman väärin.

Moni muistaa, että Raamatussa ei kerrota Jeesuksen syntymän tarkkaa päivää. Ilmeisesti roomalaiset kristityt alkoivat viettää Jeesuksen syntymää sol invictus -juhlan aikaan talven taittuessa. Ensimmäiset tiedot tästä ovat peräisin 300-luvulta.

Tässä nykyihmiselle tulee helposti ajatusvirhe: ajatellaan, että syntymää haluttiin juhlia juuri sinä päivänä, kun Jeesus syntyi. Mutta se ei välttämättä ollut koskaan tarkoitus. Päivä valittiin siksi, että pimeyden väistymisen aika oli symbolisesti sopiva päivä juhlalle. Ei pidetty tärkeänä, oliko Jeesus todella syntynyt sinä päivänä.

Mitä Jeesuksesta sitten voi tietää?

Ei oikein mitään, jos tietämisen kriteerit venytetään tiukimmilleen. Jeesuksen elämästä ei ole säilynyt suoria aikalais- saati silminnäkijähavaintoja. Varhaisimmatkin tiedot Jeesuksesta on kirjattu kymmeniä vuosia hänen kuolemansa jälkeen, vaikka niiden uskotaan perustuvan aikalaishavaintoihin. Yhtään Jeesukseen liitettyä esinettä tai muuta konkreettista todistetta ei tunneta.

On kuitenkin ainakin kolme asiaa, jotka Jeesuksesta voi tietää.

Ensinnäkin: Jeesus oli todellinen historiallinen henkilö.

Tämän hyväksyvät nykyään käytännössä kaikki tutkijat, sanoo historiallisen Jeesuksen elämää 1990-luvun alusta asti tutkinut tohtori Tom Holmén Åbo Akademista.

Jeesuksen elämästä kertovia lähteitä on niin paljon, että hänen olemassaolonsa ei voi olla kokonaan keksitty. Tietysti ovat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes sekä Paavali, joiden kirjoitukset Jeesuksesta on koottu kristittyjen pyhään kirjaan Raamattuun. Mutta on myös kaksi riippumatonta lähdettä, historioitsijat Josefus ja Tacitus.

Jos antiikin historian hahmosta löytyy vastaava määrä mainintoja, hahmon historiallisuus yleensä hyväksytään mutinoitta. Näin paljon kirjallisia aikalaislähteitä ei ole esimerkiksi edes Aleksanteri Suuresta, joka sen sijaan jätti nimensä kolikoihin ja kaupunkien nimiin.

Hyvä. Jeesus oli olemassa, joulu on totta. Mitä seuraavaksi?

Moni pappi on keksinyt joulusaarnoissaan verrata evankelis­toja toimittajiin tai historioitsijoihin. Mutta eivät Markus, Matteus, Luukas ja Johannes olleet kumpiakaan. Hehän olivat uuden uskonnon saarnamiehiä – siis takuuvarmasti puolueellisia. Heidän tavoitteenaan ei ollut neutraalin tiedon levittäminen.

Onkin helppo nähdä, että evankeliumit eivät ole historiallisia raportteja. Ne ovat osin ristiriitaisia keskenään.

Ja tietysti ne vilisevät ihmekertomuksia, jotka kuuluvat uskontoon vaan eivät historialliseen faktatietoon. Ei voi olettaa, että kukaan olisi kaksituhatta vuotta sittenkään osannut muuttaa vettä viiniksi. Nykytutkimus olettaa ihmekertomusten viittaavaan siihen, että Jeesusta aikoinaan pidettiin jonkinlaisena ihmeidentekijänä.

Raamattu on hankaluuksistaan huolimatta ylivertainen lähde historiallisen Jeesuksen tutkimisessa. Lähdekritiikin avulla pitää vain selvittää, mitkä teksteistä ovat uskottavia ja mitkä eivät.

Historiallisen Jeesuksen tutkimus aloitettiin tutkimalla, mikä evankeliumeista on vanhin ja sisältää vähiten teologiaa. Vastaus on Markus, mutta se ei johda kovin pitkälle.

Nykyään tutkijat yrittävät ymmärtää, miten kahdentuhannen vuoden takaiset juutalaiset ja roomalaiset ajattelivat. Mikä sai heidät kirjoittamaan juuri niin kuin he kirjoittivat?

Ydin voi joskus löytyä sieltä, mikä sopii kertomukseen mahdollisimman huonosti. Evankeliumien kirjoittajathan ovat halunneet esittää Jeesuksen mahdollisimman hyvässä valossa. Kiusallisia kohtia on yritetty lakaista maton alle ja keksitty tilalle parempia.

Jeesuksen esimerkiksi kerrotaan olevan juutalaisten kuninkaan Daavidin sukua. Tämä on juuri sellainen tieto, jonka alkukristitty olisi voinut keksiä lisätäkseen tarinansa tehoa. Edes Daavidin olemassaoloa ei nykyään pidetä varmana, joten koko väite ei ole kovin uskottava.

Sen sijaan Nasaretin mainitseminen Jeesuksen kotikyläksi kuulostaa mahdolliselta. Kyseessä oli niin mitätön kyläpahanen, ettei se lainkaan parantanut henkilön mainetta varhaiskristittyjen korvissa. Kenellekään ei olisi pälkähtänyt päähän parannella tarinaa mainitsemalla Nasaretin, joten se saattaisi pitää paikkansakin.

Joka tapauksessa Jeesus eli jossain Galilean alueella. ”Mikään ei viittaa muuhun”, Holmén sanoo. ”Jeesus tunnettiin galilealaisena. Lähteiden mukaan hän ei mennyt ’pakanoiden puolelle’, eikä ole mitään syytä epäillä sitä.”

Kaikkein uskottavimpina tutkijat pitävät niitä kohtia, jotka esittävät Jeesuksen häpeällisessä valossa. Tämä tuntuu kummalliselta, mutta Holmén selittää.

Nykyihmisen on melkein mahdoton käsittää, miten täydellisesti ristiinnaulitseminen tahrasi Jeesuksen. ”Se oli täydellinen tappio, ja juutalaisuudessa ristiinnaulitseminen oli vielä pahempi kuin monessa muussa uskonnossa. Se oli kapinallisille ja orjille suunnattu rangaistus, joka merkitsi Jumalan kiroamaksi tulemista. Se oli juutalaisittain varma merkki siitä, että tämä mies ei ollut Jumalan lähettämä.”

Ja juuri siksi pidetään lähes varmana, että Jeesus kuoli ristiinnaulitsemalla. ”Se on niin varmaa kuin näin päättelemällä voi olla. Ei ole mitään syytä olettaa, että varhaiskristityt olisivat keksineet sen”, Holmén sanoo.

Ristiinnaulitseminen on sitä paitsi ainoa yksityiskohta, josta on journalistiset kriteerit täyttäviä toisistaan riippumattomia lähteitä.

Sen mainitsevat evankelistojen ja Paavalin lisäksi juutalainen historioitsija Josefus (37–100 jKr.) ja roomalainen Tacitus (56–120 jKr.)

Molempien kohdalla on tosin se ongelma, että alkuperäisteokset ovat kadonneet ja käytettävissä on vain myöhemmin tehtyjä kopioita.

Nykytutkimus olettaa silti, että heidän alkuperäisteoksensa ovat maininneet Jeesuksen ristiinnaulitsemisen, vaikka myöhemmät kristityt kopioijat vaikuttavatkin ”parannelleen” Josefuksen kahdesta maininnasta ainakin toista.

On myös historiallinen tosi­asia, että roomalaiset ristiinnaulitsivat juutalaisia. Kaikki täsmää.

Jeesus siis syntyi, kuoli ristiinnaulittuna ja oli siinä välissä olemassa.

Kolmas lähes varmana pidetty fakta on se, että Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Perustelu on suunnilleen sama kuin ristiinnaulitsemisessa: varhaiset kristityt olisivat varmasti mieluummin halunneet kuvata Johannes Kastajan Jeesuksen oppipojaksi. Kun kuvaus on päinvastoin, sitä ei ole suurta syytä epäillä.

Nykyisille Raamatun lukijoille Johannes Kastaja on hieman outo sivuhahmo, mutta itse asiassa hänelläkin oli Lähi-idässä seuraajia satojen vuosien ajan. Hänen seuraajansa olivat siis Jeesuksen ja alkukristittyjen kilpailijoita.

”Se on koettu hankalaksi asiaksi, ja sitä on ehkä yritetty parannella: Kun Johannes kastoi Jeesuksen, Johannes sanoi, että sinun pitäisi kastaa minut. Tällaisiin seikkoihin tutkimus kiinnittää huomiota”, Holmén sanoo.

Jos hyväksytään, että Jeesus on historiallinen henkilö, joka otti kasteen Johannes Kastajalta ja kuoli ristillä, voidaan olettaa hieman lisääkin.

Eikö ole todennäköistä, että ristiinnaulitseminen tapahtui juuri Jerusalemissa? Tacitus mainitsee Pontius Pilatuksenkin. Siitä voi suunnilleen päätellä kuolinvuoden, ja on pääteltykin: Jeesus kuoli vuonna 30 tai 33.

Tarina rahanvaihtajien pöydän kaatamisesta temppelissä vaikuttaa uskottavalta, koska se kuvaa Jeesuksen erittäin huonossa valossa – ja jokin syy niin rankalle rangaistukselle kuin ristiinnaulitsemiselle on oltava.

Ehkä. Mutta nyt ollaan jo aika kaukana kuivalta maalta. Mitä useampia askelia otetaan, sitä heikommaksi jää muuttuu. Tutkijoiden yhteisrintama murenee. Mihin asti voi turvallisesti jatkaa?

”Mitä yksityiskohtaisemmaksi menee, sitä vähemmän tutkimus voi tietää aiheesta”, Holmén sanoo.

Holménin mukaan tutkimus on viime vuosina palauttanut evankeliumeille uskottavuutta. Jos luovutaan tiukimmasta totuuskäsityksestä, evankeliumit voivat kertoa paljonkin.

Vaikuttaa selvältä, että Jeesus puhui vertauksin, vaikka emme koskaan saa tietää, mitkä evankeliumien vertauksista olivat juuri hänen keksimiään.

Ainakin yhtä pidetään melko varmana. Evankeliumeissa toistuvaa omaperäistä opetusta Jumalan valtakunnasta pidetään aitona Jeesuksen opetuksena, vaikka hieman epäselväksi jää, mitä Jeesus sillä tarkoitti.

”Se on kaikkialla läsnä. Kaikki, jotka Jeesuksesta jotain muistivat, muistivat Jumalan valtakunnan. Se on lähes uniikki. Juuri sellaista ilmaisua ei ollut juutalaisuudessa tai muualla Raamatussa.”

Pitkään ajateltiin, että alku­kristityt olisivat muokanneet Raamatun kertomuksia niin vahvasti, että aitoa Jeesusta olisi evankeliumeista vaikea enää löytää. Uudempi tutkimus on löytänyt Jeesuksen piikkiin Raamatussa pantuja ajatuksia aikansa juutalaisuudesta. Se parantaa Raamatun Jeesuksen uskottavuutta.

Monet tutkijat olettavat, että Jeesus piti itseään juutalaisena, jolle itselleen ei olisi tullut mieleenkään perustaa uutta uskontoa.

Entä sitten se joulu? Mitä joulusta voidaan tietää?

”Ainakin se, että Jeesus syntyi, ja milloin syntyi”, Holmén sanoo.

Hän ei halua ottaa kantaa joulutarinan yksityiskohtiin, koska ei ole perehtynyt joulun tutkimukseen. Historiallisen Jeesuksen tutkimuksessa synnyintarinaa ei pidetä kovin kiinnostavana alueena.

”Kysymys on siitä, onko kronologiassa kaikki kohdallaan. Onko verollepano kohdallaan? Näinkin on voinut tapahtua. En mene täysin lyttäämään.”

Kuvaus matkasta Betlehemiin, Daavidin kaupunkiin, sopii tarinaan kenties hieman liian täydellisesti. Se olisi ainakin tapa saada Jeesukselle kuninkaallista verta.

Jos Jeesus oli nasaretilainen, olisi varmaankin todennäköisintä, että hän myös syntyi Nasaretissa.

Mutta ei sitäkään voi lopulta tietää.

Ville Similä

 

Alta löydät ulkomaantoimituksen joulukalenterin kaikki aiemmat osat:

23/24: Louise Bourgeois ammensi taidetta tuskastaan ja maistoi menestystä vasta eläkeiässä

Taiteilija Louise Bourgeois kuvattuna vuonna 1983 Museum of Modern Artissa, New Yorkissa.

Joskus kova työ palkitaan menestyksellä vasta vuosikymmenien uurastuksen jälkeen. Niin kävi ranskalais-amerikkalaiselle Louise Bourgeois’lle (25.12.1911–31.5.2010). Hänen nuoruudessaan kokemansa järkytyksen ja surun käsittely jatkui koko elämän, mutta siitä tuli hänelle myös suuri voimavara.

Bourgeois teki taidetta kymmeniä vuosia ennen kuin hänen työnsä arvo tunnustettiin. Lopullinen läpimurto kuvanveistäjänä oli, kun hän sai retrospektiivisen näyttelyn New Yorkin MoMAan 71-vuotiaana, vuonna 1982. Sen jälkeen hänestä tulikin maailmantähti.

Bourgeois tunnetaan erityisesti suurista hämähäkkiveistoksista. Hämähäkki oli hänen teoksissaan äiti ja suoja pahaa vastaan.

Pariisissa syntyneelle Bourgeois’lle paljastui teini-ikäisenä, että hänen isällään ja perheen englantilaisella kotiopettajattarella oli ollut vuosia jatkunut suhde. Nuori Louise kärsi äitinsä puolesta ja yritti parikymppisenä itsemurhaa äidin kuoltua. Äiti oli sairastanut globaalina pandemiana riehuneen espanjantaudin eikä koskaan toipunut siitä kunnolla.

Bourgeois muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1938 mentyään naimisiin newyorkilaisen taidehistorioitsijan Robert Goldwaterin kanssa. New Yorkissa hänestä tuli kolmen pojan äiti, ja hän oli pitkään kotirouvana.

Bourgeois jäi leskeksi vuonna 1973. Taiteessaan hän alkoi selvittää suhdettaan isähahmoihin. Syntyi esimerkiksi isän tuhoamisesta kertova teos, jossa muu perhe päätyi syömään isän ruokapöydässä kuunneltuaan tämän juttuja omasta erinomaisuudestaan.

Bourgeois kuoli sydänkohtaukseen 98-vuotiaana New Yorkissa. Hän teki viimeiset teoksensa vain pari viikkoa aiemmin. The New York Timesin kriitikko Holland Cotter luonnehti Bourgeois’n teoksia epäsiveellisiksi, emotionaalisesti aggressiivisiksi ja älykkäiksi.

Myöhempinä vuosinaan Bourgeois nautti menestyksestä ja eli omanlaistaan elämää. Hän kertoi lehtihaastattelussa vuonna 2001, että joka aamu hänen assistenttinsa silittää sanomalehden ennen kuin hän lukee sen, koska lehdessä voi olla kaikenlaisia bakteereja. Aamiaiseksi hän söi aina pelkkää appelsiinimarmeladia suoraan purkista.

Hanna Mahlamäki

 

22/24: Ahmed Ben Bella oli Ranskan ja Algerian sankari ja kummankin vanki

Algerian entinen presidentti Ahmed Ben Bella kuvattuna pääkaupunki Algerissa vuonna 2011.

Algerialainen Ahmed Ben Bella (25.12.1916–11.4.2012) soti Ranskan riveissä natseja vastaan ja valittiin itsenäistyneen kotimaansa presidentiksi. Silti hän vietti yhteensä yli 20 vuotta vankeudessa, sekä Ranskan että Algerian vangitsemana.

Ben Bella oli marokkolaistaustaisesta maanviljelijäperheestä. Lukion rasistinen eurooppalais­opettaja sai hänet heräämään arabien ja berberien syrjintään Ranskan Algeriassa. Hän kuitenkin liittyi Ranskan armeijaan ja sai asemapaikakseen Marseillen. Hän oli niin lupaava jalkapalloilija, että Olympique de Marseille tarjosi hänelle ammattilaissopimusta, mutta hän kieltäytyi.

Toisessa maailmansodassa Ben Bella palkittiin kahdesti urhoollisuudestaan, ensin Marseillen puolustamisesta ja sitten toimista Ranskan vastarintaliikkeen joukoissa Italiassa.

Algeriassa sota-ajan pula heikensi paikallisväestön asemaa ja kasvatti katkeruutta eurooppalaisia kohtaan. Ranskan voitonjuhlien aikaan hyökkäyksissä Algerian eurooppalaisia vastaan kuoli yli sata ihmistä ja kostotoimissa paikallisväestöä vastaan jopa useita tuhansia.

Ben Bella yritti rahoittaa nationalistiliikettä ryöstämällä postitoimiston vuonna 1949 ja sai pitkän vankilatuomion. Kahden vuoden jälkeen hän sai leipään kätketyn viilan, murtautui kalterien läpi ja pakeni Egyptiin.

Ben Bellasta tuli Kansallisen vapautusrintaman (FLN) johtohahmoja. Sen hyökkäykset pyhäinpäivänä 1954 aloittivat pitkän ja verisen itsenäisyyssodan, joka päättyi Algerian irtautumiseen Ranskasta vuonna 1962.

Maanpaossa Ben Bella selvisi ainakin kahdesta salamurhayrityksestä, mutta vuonna 1956 hän oli lennolla Rabatista Tunisiin, kun Ranskan armeija käski miehistöä laskeutumaan Algeriaan ja Ben Bella vangittiin.

Kun hän vapautui osana rauhansopimusta, hänestä tuli ensin pääministeri ja vuonna 1963 presidentti, ainoana ehdokkaana maan ensimmäisissä vapaissa vaaleissa. Ben Bellan sosialistiset uudistukset kuitenkin epäonnistuivat, ja alle kahden vuoden jälkeen puolustusministeri Houari Boumédiène kaappasi vallan. Ben Bella vietti kahdeksan kuukautta vankilassa ja 14 vuotta kotiarestissa.

Boumédiène kuoli 1978. Pari vuotta myöhemmin Ben Bella päästettiin muuttamaan Sveitsiin. Hän palasi Algeriaan 1990-luvulla ja ehti todistaa arabikevään myllerryksiä ennen kuolemaansa keväällä 2012.

Tommi Hannula

 

21/24: Syntikkapopin supertähti Annie Lennox pääsi ritarikuntaan hyvänteollaan ja jätti jäljen suomen kieleen

Annie Lennox esiintyi yhdysvaltalaisessa The Tonight Show’ssa viime toukokuussa.

Savuisten klubien souldiiva, 1980-luvun syntikkapopin androgyyni kuningatar.

Skotlantilainen Annie Lennox (s. 25.12.1954) tunnetaan tyylilajien rajat ylittävänä muusikkona, joka on myynyt urallaan yli 80 miljoonaa levyä. Suosionsa vuosikymmeniä säilyttänyt 65-vuotias muusikko, laulaja ja lauluntekijä on sittemmin profiloitunut myös hyväntekeväisyydessä.

Ann Lennox syntyi työläisperheeseen Aberdeenissa Skotlannissa. Koululaisena hän otti pianotunteja ja pääsi 1970-luvulla opiskelemaan arvostettuun Royal Academy of Music -kouluun Lontooseen.

Lennox ei koskaan valmistunut koulusta, mutta vuosikymmenen lopulla hän vaikutti kitaristi Dave Stewartin perustamassa The Tourists -yhtyeessä.

Varsinainen läpimurto tapahtui 1980-luvulla, kun Lennox ja Stewart perustivat yhdessä Eurythmics-yhtyeen.

Kappaleet kuten Sweet Dreams (Are Made of This) ja Love Is a Stranger määrittelivät 1980-luvun popin soundimaailmaa.

Yhtye niitti maailmanlaajuista mainetta, kunnes Lennox siirtyi soolouralle 1990-luvulla. Levyjä on sen jälkeen tullut harvemmin, mutta nekin ovat menestyneet.

Vuosituhannen alussa Lennox palkittiin Oscarilla Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu -elokuvaan tekemästään laulusta Into The West.

Musiikin lisäksi hyväntekeväisyys on ollut lähellä Lennoxin sydäntä.

Jo 1980-luvulta Lennox keräsi varoja aids-tietoisuuden kasvattamiseen erityisesti Afrikassa. Hän on ollut julkisesti tukemassa kansalaisjärjestöjä kuten Amnesty Internationalia ja Green­peacea.

Lennox tunnetaan myös feministinä. Hänen virallisen Twitter-tilinsä profiilissa on aihetunniste #GlobalFeminism.

Lennoxin hyväntekeväisyystyön ansiosta Britannian kuningatar Elisabet II myönsi hänelle Brittiläisen imperiumin ritarikuntaan oikeuttavan arvonimen vuonna 2011.

Lennox on ollut kolmesti naimisissa, ja hänellä on kaksi muoti­alalla työskentelevää tytärtä. Heistä Lola Lennox on myös laulaja ja lauluntekijä, joka julkaisi tänä vuonna ensimmäiset singlensä.

Annie Lennox on jättänyt pysyvän jäljen myös suomen kieleen, vaikkakin tahtomattaan.

Kukapa ei olisi kuullut takavuosien lentävää lausetta muunnelmineen: ”Menoks, sanoi Annie Lennox!”

Jukka Huusko

 

20/24: Turun surrealisti Kaj Stenvall otti ankkojen seuraksi poliitikot mutta kyllästyi Trumpiin

Kaj Stenvall No More Pulinas -näyttelynsä avajaisissa Galleria Brondassa Helsingissä elokuussa 2019.

Jos kulkijoilta Mannerheimintiellä kysyy ensimmäistä mieleen tulevaa suomalaista nykytaiteilijaa, vastausten kärjessä on varmasti ankkamaalarina tunnettu turkulaistaiteilija Kaj Stenvall (s. 25.12.1951).

”Hän on kasvattanut kokonaisen sukupolven nykytaiteen pariin”, galleristi Veikko Halmetoja luonnehtii. ”Enemmän kuin poptaiteilijana pidän häntä Turun surrealistisen koulukunnan merkittävänä edustajana. Hän on luonut epätodellisen, unenomaisen maailman, jossa seikkailee enemmän tai vähemmän hänen alter egonsa eli ankka.”

Disneyn Ankkalinnasta inspiraationsa saaneet ankat ilmestyivät Stenvallin maalauksiin vuonna 1989.

”Opin muistaakseni lukemaan tavaamalla ruotsinkielistä Kalle Ankaa”, kaksikielisestä tamperelaiskodista kotoisin oleva Stenvall sanoo puhelinhaastattelussa. ”Sittemmin suhtautumiseni sarjakuvaan on kääntynyt tavallaan päälaelleen.”

Krimin miehityksen aikaan vuonna 2014 ankkojen seuraksi tulivat poliitikot, ensimmäisenä Vladimir Putin. Tuon vuoden tuotannosta löytyvä Nuori Putin Krimillä on tunnelmaltaan henkeäsalpaava.

”Itse asiassa innostuin Putinista jo vähän aiemmin, Sotšin olympialaisten aikaan”, Stenvall kertoo. ”Hänen ilman paitaa ratsastava hahmonsa oli kiinnostava, siinä oli samanlaista ylilyöntiä kuin sarjakuvassakin.”

Putinin kumppaniksi liittyi pian ”valmiiksi sarjakuvamainen hahmo” eli Donald Trump, johon Stenvall sanoo aika lailla kyllästyneensä. Seuraavaksi kankaalle pääsivät suomalaispoliitikot, etunenässä Antti Rinne. Pääministeri Sanna Marinin seurassa esiintyy usein Muumilaaksosta tuttu Mörkö, jonka voisi väittää suorastaan inhimillistävän koronavirusta.

”Kävin Tampereella ruotsinkielistä koulua, ja eräs opettaja oli suuri Tove Jansson -fani. Hän tyrkytti Janssonin tuotantoa siinä määrin, että 13–15-vuotiaana olin sille aivan allerginen. Nykyisin arvostan Tovea suuresti, ennen kaikkea hänen maalauksiaan.”

Joulu näkyy Stenvallin nykytuotannossa joka vuosi. Trump pukkina tuo mieleen elokuvan Rare Exports, mutta jouluinhon Stenvall kiistää.

”Olen ollut lapsuudesta lähtien hyvin tyytyväinen omaan syntymähetkeeni. Lapsena se säväytti, toi mukaan tietynlaista mystiikkaa. Se nivoo syntymän tiettyyn ajankohtaan, enkä ajattele niinkään näitä pukki- ja kuusijuttuja vaan vuoden pimeintä päivää.”

Tämän vuoden töissä poliitikot ovat tehneet tilaa ankoille ja kauniille autoille. Uusimmassa joulukuvassa joulunuttuun pukeutunut ankka näyttää aika ahdistuneelta. Muumitkin pelkäsivät joulua.

Pekka Hakala

 

19/24: Hirtetyn maksan syöminen johdatti Remei Margaritin laulamaan Francon sortoa vastaan

Remei Margarit julkaisi vuonna 1962 soololevyn, jonka nimi on suomeksi ”Remei Margarit laulaa laulujaan”.

Katalonialainen psykologi ja kirjailija Remei Margarit (s. 25.12.1935) taisteli diktaattori Francisco Francon kulttuurisortoa vastaan laulamalla.

Hän oli antamassa alkusysäystä katalaanin kielen uudelle kukoistukselle, joka puolestaan selittää Katalonian voimistuneita pyrkimyksiä itsenäiseksi.

Välimeren rannalla Sitgesissä syntynyt Remei Margarit oli kolmevuotias, kun Espanjan sisällissota päättyi Francon kansallismielisten voittoon tasavaltalaisista.

Franco yritti yhtenäistää Espanjan kansat ja kielsi käyttämästä vähemmistökieliä julkisissa yhteyksissä. Kataloniassa etenkin porvaristo alkoi espanjankielistyä, ja työväkeä virtasi sinne muualta Espanjasta.

Margarit oli uranuurtaja Nova Cançó -liikkeessä (suom. Uusi laulu), joka uhmasi diktatuuria esittämällä popmusiikkia katalaaniksi. Voit kuunnella hänen lauluaan tästä.

Vuonna 1961 Margarit oli yksi kolmesta perustajajäsenestä liikkeelle keskeisessä Els Setze Jutges -lauluyhtyeessä (suom. Kuusitoista tuomaria). Se laajeni nimensä mukaisesti 16-henkiseksi.

Yhtyeen nimi vastaa sitä, että suomalaisen yhtyeen nimi olisi Vesihiisi sihisi. Se on alku kielivoimistelulorusta ”els setze jutges d’un jutjat mengen fetge d’un penjat”, suomeksi ”kuusitoista oikeuden tuomaria syövät hirtetyn maksan”.

Yhtye hajosi vuonna 1968, johon mennessä katalaanista oli tullut jälleen kuuluvampi kieli. Diktatuuri oli alkanut suhtautua muutenkin suopeammin alueellisiin kulttuureihin.

Yhtyeen entisistä jäsenistä tunnetuin on Joan Manuel Serrat, joka valittiin Espanjan edustajaksi Euroviisuissa vuonna 1968. Serrat kuitenkin vetäytyi, koska häntä kiellettiin laulamasta kisakappaletta La, la, la katalaaniksi. Korvaaja, madridilainen Massiel voitti viisut esittämällä saman espanjaksi.

Franco kuoli vuonna 1975. Espanjasta tuli demokratia ja maa jaettiin 17 itsehallintoalueeseen. Katalaaninkielinen perusopetus, yleisradioyhtiö ja edellytys osata katalaania julkisissa viroissa ovat nostaneet kielen aivan uuteen asemaan.

Katalaania puhuu lähes kymmenen miljoonaa ihmistä, joista runsaat neljä miljoonaa äidinkielenään – ei vain Kataloniassa vaan paljon myös Valencian ja Baleaarien itsehallintoalueilla.

Oman kielen vahvistuminen on eittämättä yksi taustatekijä katalonialaisten itsenäisyyshaluille, jotka kasvoivat kuluneella vuosikymmenellä.

Katalaanin esitaistelija Margarit ei kuitenkaan tue separatistista aluehallitusta. Kolumneissaan hän on tehnyt selväksi, että vastustaa Katalonian johdon toimia irtautumiseksi Espanjasta, kun itsenäistymiselle ei ole asukkaiden enemmistön tukea.

Tommi Hannula

Oikaisu 19.12. kello 10.50: Remei Margarit oli Espanjan sisällissodan päättyessä kolmevuotias, ei kolmekuukautinen. Tekstissä mainitussa lorussa syödään hirtetyn maksa, ei pyövelin.

 

18/24: Antropologi Carlos Castaneda ryhtyi noidaksi, taikoi itselleen omaisuuden ja pääsi tuhansiin Lundia-hyllyihin

Carlos Castaneda vaikuttaa tekaisseen kenttähaastattelut menestyskirjojensa pohjalla.

”Yhtäkkiä tunsin, kuinka ruumiiseeni iskettiin ja kuinka se sitten verhoutui johonkin polttavaan. Tajusin, että minuun paistoi aurinko. Saatoin hämärästi erottaa lännessä siintävän vuorijonon. Aurinko oli miltei taivaanrannassa kiinni. Minä katsoin siihen suoraan ja näin maailman viivat.”

Antropologi Carlos Castaneda (25.12.1925–27.4.1998) kuvailee, kuinka hän kesällä 1971 ”seisautti maailman” autiomaassa Yhdysvaltain Arizonan ja Meksikon Sonoran välisellä rajaseudulla.

Kuvaus on Castanedan kolmannessa kirjassa Matka Ixtlaniin (1972). Edellisellä sivulla kirjoittaja keskustelee kojootin kanssa.

Don Juanin opetukset (1968) ja Unennäön taito (1971) olivat jo nostaneet Castanedan maailmanmaineeseen. Kirjojen oppien mukaan matka toiseen todellisuuteen kävi huumaavien sienien, hulluruohon ja ennen kaikkea meskaliinikaktuksesta saatavan hallusinogeenin avulla.

Se kolahti maailmanlaajuiseen yleisöön hippiliikkeen myöhemmässä aallossa. Castaneda myi ja ansaitsi miljoonia.

Suomeksi hänen menestyskirjoistaan on käännetty kymmenen. Kaksi ensimmäistä tulivat Unio Mystica -kustantamolta vasta 1990-luvulla, mutta ensimmäisenä kultasuoneen iski Otava. Vuonna 1974 suomennettu Matka Ixtlaniin oli saman tien edistyksellisten Lundia-hyllyjen perusvaruste. Teos luokiteltiin tietokirjaksi, kertoo Otavan arkistonhoitaja Seija Karvonen.

Kirjassa intiaaninoita don Juan Matus, jota Castaneda nimittää esittelemänsä maailmankatsomuksen lähteeksi, kertoo totuuden etsinnän alkavan todellisten tekojen salaamisella ja oman menneisyyden hävittämisellä.

”Sillä tavoin sinä kehität ympärillesi sumua”, noita neuvoo.

”Mutta sehän olisi valehtelemista!” kirjoittaja tyrmistyy.

”Minua eivät kiinnosta valheet tai totuudet”, mestari vastaa. ”Valheet ovat valheita vain, jos ihmisellä on menneisyys.”

Castaneda eli oppiensa mukaisesti eli näyttää keksineen koko don Juanin ja muut kenttähaastattelunsa.

San Franciscoon 1950-luvulla muuttanut Castaneda väitti syntyneensä Brasiliassa, mutta Yhdysvaltain maahanmuuttotietojen mukaan hän syntyi Perussa.

Castanedaa voisi pitää harmittomana tai peräti hyödyllisenä satusetänä, joka sai osan yhdestä sukupolvesta pohtimaan tietoteoreettisia ongelmia. Hänen kuolemansa kuitenkin mustasi muistoa, sillä kolme hänen naispuolista seuraajaansa teki samaan aikaan itsemurhan. Tämä herätti epäilyjä kultista ja aivopesusta.

Castanedan seuraajat pyörittävät Los Angelesissa Cleargreen-nimistä yhtiötä, joka tarjoaa elämäntapaopetusta. Se teki tämän vuoden kolmannella neljänneksellä noin miljoonan euron tuotot.

Pekka Hakala

 

17/24: Evangeline Booth syntyi Pelastusarmeijaan ja johti sitä ensimmäisenä naisena

Pelastusarmeijan kenraali Evangeline Booth heilutti hyvästiksi Waterloon asemalla Lontoossa lähtiessään kohti satamaa ja laivamatkaa New Yorkiin syyskuussa 1934.

Pelastusarmeija keräyspatoineen kuuluu joulunajan katukuvaan, mutta järjestön ensimmäiselle naisjohtajalle joulu oli merkittävä myös henkilökohtaisesti.

Englantilainen Evangeline Booth (25.12.1865–17.7.1950) syntyi joulupäivänä Lontoossa ja kasvatettiin pelastusarmeijalaiseksi jo kotona. Hänen vanhempansa William ja Catherine Booth olivat perustaneet Pelastusarmeijan puolisen vuotta ennen seitsemännen lapsensa syntymää.

Itälontoolaisesta lähetysyhdistyksestä kasvoi kansainvälinen kristillinen liike ja avustusjärjestö, joka toimii nykyään 131 maassa – Suomessa vuodesta 1889.

Isänsä suosikkitytär Evangeline Booth tunnettiin hyvistä puheenlahjoistaan. Hän lauloi mielellään ja ryhtyi teini-ikäisenä saarnaamaan Pelastusarmeijan tilaisuuksissa. Luonteeltaan Booth oli huomionkipeä ja nautti keskipisteenä olemisesta.

Näistä ominaisuuksista oli hyötyä, kun Booth eteni Pelastusarmeijan hierarkiassa ja vei järjestöä maailmalle. Isä nimitti tyttärensä vastaamaan Pelastusarmeijan kenttätyöstä Britanniassa jo parikymppisenä.

Vuonna 1896 isä lähetti tyttärensä Yhdysvaltoihin, kun järjestöä siellä johtanut isoveli heittäytyi liian omavaltaiseksi. Booth palautti kurin ja jäi Pohjois-Amerikkaan johtamaan ensin Kanadan Pelastusarmeijaa ja sen jälkeen Yhdysvaltain Pelastusarmeijaa.

Yhdysvalloissa hän loi uusia sosiaalipalveluja, kuten sairaaloita naimattomille äideille ja asuntoja työssäkäyville naisille. Hän kehitti järjestölle myös tehokkaan varainkeruujärjestelmän aiemman katukerjuun tilalle.

Lopulta Booth nousi 69-vuotiaana ensimmäisenä naisena kenraaliksi koko kansainvälisen järjestön johtoon.

Kenraalina hän seurasi isänsä jalanjälkiä ja matkusti ympäri maailmaa. Boothin johdossa Pelastusarmeija levisi muun muassa Algeriaan, Egyptiin, Singaporeen ja Filippiineille.

Eläkevuotensa hän vietti Yhdysvalloissa. Boothilla ei ollut lapsia eikä hän mennyt koskaan naimisiin, vaikka erään venäläisen aristokraatin kerrotaan tavoitelleen häntä sinnikkäästi.

Booth kuoli 84-vuotiaana New Yorkissa valtimonkovettumatautiin.

Jenni Jeskanen

16/24: Kun tappava tauti alkoi levitä, Isaac Newton vetäytyi omaehtoiseen karanteeniin ja mullisti maailman ideoillaan

Isaac Newton on maailmanhistorian tunnetuimpia fyysikoita ja matemaatikkoja.

Kun tappava tartuntatauti raivosi Euroopassa, englantilaisella Isaac Newtonilla (25.12.1642–20.3.1726) oli aikaa pohdiskella.

Lontoossa levinneen ruton takia koulut suljettiin ja ihmiskontakteja tuli välttää. Isaac Newton eristäytyi kotiinsa maaseudulla Woolsthorpen kartanossa. Oli vuosi 1665.

Parikymppinen Newton oli vasta valmistunut Cambridgen yliopiston Trinity Collegesta, kun hän alkoi miettiä syntyjä syviä.

Mitä valo on?

Miksi planeetat pysyvät kiertoradoillaan?

Miksi omena putoaa puusta päähän?

Kahden vuoden aikana Newton pohdiskeli ja teki kokeita maaseudun rauhassa. Osa kokeista oli erikoisia: hän esimerkiksi tökki silmäänsä neulepuikolla ja kirjasi näköhavaintojaan.

Newton oli innostunut matematiikasta, mutta koska koulut olivat kiinni, hän joutui opiskelemaan itse. Ja kun olemassa olevista teorioista ei löytynyt vastauksia Newtonin kysymyksiin, hän kehitti omat.

Omaehtoisen karanteeninsa aikana Newton muun muassa kehitti teorian painovoimasta, keksi differentiaali- ja integraalilaskennan sekä loi pohjan klassiselle mekaniikalle, joka myöhemmin vei ihmiskunnan kohti tieteellistä ja teollista vallankumousta.

Newtonin karanteenissa kehittelemiä oppeja opiskellaan kouluissa tänäkin päivänä.

Newton julkaisi löydöksensä vasta kauan karanteeninsa jälkeen. Vuonna 1687 julkaistusta Philosophiæ Naturalis Principia Mathematicasta tuli käänteentekevä teos ja Newtonista kaikkien aikojen tärkeimpiä tieteilijöitä.

Tieteellisen työnsä ohella Isaac Newton teki paljon muutakin. Hän oli kiinnostunut esimerkiksi alkemiasta. Joidenkin arvioiden mukaan se oli hänen todellinen intohimonsa ja tiede tuli siinä sivussa.

Vasta kauan Newtonin kuoleman jälkeen selvisi, että hän oli Raamattua lukemalla laskenut myös ajankohdan, jolloin hänen syntymäpäiväkaimansa Jeesus palaisi maan päälle. Newtonin mukaan näin kävisi vuonna 2060.

Jussi Sippola

 

15/24: Prinsessa Alice livahti valeasussa Afganistaniin ja eli 102-vuotiaaksi

Prinsessa Alice vuonna 1937.

Nuoren lady Alicen huomio kiinnittyi johonkin, mitä hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt. Venäjän suuriruhtinaan Mikael Aleksandrovitš Romanovin puoliso Natalja Brasova pisti lounaskutsuilla tupakaksi. Nainen!

Kokemus jäi elämään Alicen mielessä. Hän rikkoi yläluokan perinteitä muun muassa matkustelemalla ja pukeutumalla housuihin. Hän oli rohkea ja vallaton persoona.

Alice Christabel Montagu-Douglas-Scott (25.12.1901– 29.10.2004) syntyi vilkkaaseen talouteen. Montagu Housessa Lontoossa asui palvelijat mukaan lukien parhaimmillaan 70 ihmistä.

Seurapiirien loisto ei kuitenkaan ollut Alicen kutsumus. Prinsessa Maryn kunniaksi järjestetyissä tanssiaisissa Alice piileskeli omien sanojensa mukaan pylvään takana.

Jännitystä elämäänsä hän löysi ulkomailta.

Alice vieraili Intiassa, Keniassa ja Afganistanissa – viimeisessä salaa, pukeutuneena afgaaniksi.

Vuonna 1935 Alice nai Gloucesterin herttuan, prinssi Henryn. Toisen maailmansodan aikana hänestä tuli Britannian naisten ilmavoimien WAAF:n johtaja. Alice kouluttautui hoitotyöhön sekä työskenteli hyväntekeväisyysjärjestö Punaiselle Ristille ja Royal Voluntary Servicelle.

Näitä tehtäviä seurasivat lukuisat johtajan, suojelijan ja kunniajäsenen pestit sairaaloissa, hyvinvointiorganisaatioissa ja armeijassa.

Henkilökohtaisessa elämässään prinsessa Alicea koeteltiin.

Vastavihittynä hän kärsi keskenmenoista. Vuonna 1965 herttuapari joutui vakavaan autokolariin, jonka seurauksena prinssi Henry sai halvauskohtauksia. Hän kuoli yhdeksän vuotta myöhemmin.

Vain kaksi vuotta ennen tätä perheen vanhin poika, prinssi William, oli kuollut lento-onnettomuudessa.

Leskivuosinaan Alice asui nuoremman poikansa Richardin kanssa Barnwellin kartanossa, mihin hän perusti kauneudestaan kehutun puutarhan. Alice jäi eläkkeelle 98-vuotiaana.

Hersyvästä elämänasenteestaan ihailtu prinsessa Alice kuoli vuonna 2004, 102-vuotiaana. Hän on ollut pitkäikäisin Britannian kuningasperheen jäsen.

Hanna Huhtamäki

 

14/24: Meikkaava Quentin Crisp oli sylkykuppi Britanniassa mutta tähti Yhdysvalloissa

Britanniassa syntynyt Quentin Crisp nousi suosioon Yhdysvalloissa.

Brittiläinen Denis Pratt (25.12.1908–21.11.1999) havaitsi jo varhain olevansa erilainen kuin moni aikalaisensa. Parikymppisenä hän muutti nimensä Quentin Crispiksi. Sillä nimellä hän tuli tunnetuksi.

Nuorena Crisp kuvitti kirjoja, työskenteli alastonmallina ja myi itseään. 1920- ja 1930-lukujen Britanniassa hänen päälleen syljettiin ja häntä hakattiin. Myöhemmistä haastatteluista syntyy vaikutelma, että Crispin itsetunto murskattiin täysin. Crisp ei pitänyt itseään hyvänä edes prostituutiossa.

Homoseksuaali Crisp loi itsestään jonkinlaisen piittaamattomuuden instituution. Hän oli meikkaava mies jo ennen toista maailmansotaa. Kun sota syttyi, Crisp halusi armeijaan mutta tuli hylätyksi suuntautumisensa vuoksi.

Crispin omaelämäkerta ilmestyi vuonna 1968. The Naked Civil Servant (suom. Palveluksessanne: alaston virkamies) kuvasi homon elämää homouteen kielteisesti suhtautuvassa yhteiskunnassa. Crispin teos sai kiittävän vastaanoton, mutta se poiki myös läjäpäin uhkauksia ja vihapuhetta. Uhkailu yltyi entisestään, kun kirjasta tehtiin tv-elokuva vuonna 1975.

1970-luvun lopulla Crisp muutti New Yorkiin, ja Yhdysvalloissa hänestä tuli tähti. Luomiväriin ja Katherine Hepburn -kampauksiin sonnustautunut Crisp esitti kiertueilla yhden miehen show’taan, esiintyi televisiossa ja mainoksissa sekä antoi värikkäitä lausuntoja.

Esimerkiksi gay-yhteisön Crisp suututti kutsumalla homoseksuaalisuutta sairaudeksi. Onnettomuudessa kuolleesta prinsessa Dianasta Crisp tokaisi, että nainen oli roskaa ja ansaitsi kohtalonsa. 90-vuotissyntymäpäivänsä aikoihin vuonna 1998 Crisp pohti, että voisi olla mielenkiintoista tulla murhatuksi. Hän kuoli seuraavana vuonna sydänkohtaukseen.

Crispin kirjoituksia julkaistiin myös hänen kuolemansa jälkeen. Niistä kävi ilmi, että vasta 90-vuotiaana Crispille selvisi, että hän oli transnainen.

”Ainoa asia, jota elämässäni halusin enkä saanut, oli olla nainen”, Crisp kirjoitti.

Quentin Crispistä kertoo ­Stingin kappale Englishman in New York. Crisp esiintyi Stingin musiikkivideolla itsekin. Voit katsoa sen tästä.

Laura Halminen

 

13/24: Hana Meisel oli feministi, sionisti ja agrologi, luonteva yhdistelmä sata vuotta sitten Palestiinassa

Hana Meisel perusti Palestiinaan maatalouskoulun juutalaisille naisille.

Kun juutalaisten olot Venäjän valtakunnassa kävivät yhä tukalammiksi, moni pakeni Palestiinaan. Yksi heistä oli Hana Meisel, joka oli syntynyt 25. joulukuuta 1883 nykyisen Valko-Venäjän alueella Hrodnassa.

Meiselin muuttaessa vuonna 1909 meneillään oli toinen alija eli Itä-Euroopan juutalaisten muuttoaalto. Useimmat noin 35 000 muuttajasta pakenivat Venäjän imperiumin pogromeja eli juutalaisvainoja.

Meiseliin viitataan usein määreillä ”sionisti, feministi ja agronomi”. Agronomi ei ole määritteistä vähäpätöisin, vaan olennainen osa Meiselin feminismiä ja sionismia.

Palestiinassa ei ollut käytännössä lainkaan teollisuutta 1900-luvun alussa. Juutalaissiirtolaisten oli vaikea saada elantoa karusta maasta, joka ennen tulijoitakin oli äärimmäisen köyhä.

Vuonna 1906 Jerusalemiin muuttanut Israelin tuleva pääministeri David Ben-Gurion arvioi, että jopa 90 prosenttia toisen alijan tulijoista pakkasi tavaransa jo muutaman kuukauden kuluessa. Moni jatkoi matkaa Yhdysvaltoihin, jonne muutti 1900-luvun alussa noin 1,5 miljoonaa Itä-Euroopan juutalaista.

Meisel ei antanut periksi vaan ryhtyi toteuttamaan sionismia, feminismiä ja agronomiaa perustamalla 1911 maatalouskoulun naisille. Se oli käytännössä maatila, jossa tytöt tekivät kaiken työn. Miehet hoitivat vain kyntämisen ja kivien raivaamisen.

Työtä vaikeuttivat vanhatestamentilliset vitsaukset. Vuonna 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota leikkasi tilan saamia avustuksia juutalaisilta naisjärjestöiltä, 1915 heinäsirkat tuhosivat sadon, 1916 Jordanjoen tulva ja 1917 rankkasateet muuttivat pellot mudaksi. Koulu piti lopettaa.

Vuonna 1926 Meisel sai perustettua oikean maatalousoppilaitoksen. Hänen kirjoituksensa vaikuttivat osaltaan Palestiinan sionismin muuttumiseen feministisemmäksi. Palestiinan sionistien ideologiaan kuului elannon hakeminen fyysisistä töistä, mutta naiset olivat pitkälti kotiäitejä.

Meisel valittiin Palestiinan juutalaisten edustajainkokoukseen, joka lakkautettiin vuonna 1949 Israelin valtion ja nykyisen kansanedustuslaitoksen knes­setin perustamisen myötä.

Meisel kuoli Israelin Nahalalissa 89-vuotiaana vuonna 1972.

Ville Similä

 

12/24: Plantaasiorjan pojasta Joseph Bolognesta tuli mestarimiekkailija ja ”musta Mozart”

Maalaus Joseph Bolognesta noin 35-vuotiaana.

Ranskalaisen 1700-luvun monitaiturin Joseph Bolognen erityislaatuisuutta on vaikea riittävästi korostaa.

Hänen kerrotaan olleen Ranskan ellei koko Euroopan taitavin miekkailija. Hänen taidoistaan vaikuttunut kuningas Ludvig XV myönsi hänelle ritarin arvonimen Chevalier de Saint-Georges. Kuninkaan vartiokaartiin alle 20-vuotiaana liitetty Bologne loisti myös viuluvirtuoosina, säveltäjänä ja nimekkäiden orkesterien johdossa.

Bologne syntyi tiettävästi 25. joulukuuta 1745 plantaasinomistaja George Bologne de Saint-Georgesin ja afrikkalaistaustaisen orjan aviottomaksi lapseksi Ranskan Guadeloupella Karibialla.

Syntymäpaikastaan Basse-Terren saarelta noin kymmenvuotias Bologne ja hänen äitinsä lähtivät muun perheen perässä Manner-Ranskaan. Siellä Bolognea odottivat eliittikoulut sekä musiikin ja miekkailun yksityistunnit.

Monet yksityiskohdat Bolognen elämästä ovat hämärän peitossa. Tätä edesauttoi Roger de Beauvoirin romaani, josta päätyi osia Bolognen oletettuun elämäntarinaan.

Tiedossa on, että vuonna 1769 Bologne kutsuttiin viulistiksi Concert de Amateursin orkesteriin, jonka johtaja tai konserttimestari hänestä myöhemmin tuli. Bolognen kaudella orkesteri kohosi yhdeksi Euroopan arvostetuimmista.

Vuonna 1781 Bologne siirtyi johtamaan Le Concert Olympiquea, jonka konserteissa kuningatar Marie Antoinettenkin kerrotaan vierailleen.

Ensimmäiset Bolognen säveltämät menestyksekkäät viulukonsertot julkaistiin vuonna 1772. Niitä seurasi ainakin kymmenen sinfonia concertantea, jotka yhdistelevät sinfonian ja konserton muotoja. Oopperassa suosio jäi laihemmaksi.

Ranskan suuren vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 Bologne liittyi kansalliskaartiin. Sittemmin hänestä tuli eversti etnisten vähemmistöjen legioonassa, joka kantoi lopulta Saint-Georgesin nimeä.

Bologne kuoli vuonna 1799. Siihen mennessä hänen suurin hohtonsa oli jo himmennyt.

Perintö jäi silti elämään, joskin hänen aikalaisensa Wolfgang Amadeus Mozartin varjossa: Bologneen viitataan usein liikanimellä ”musta Mozart”.

Hanna Huhtamäki

 

11/24: Sensaatio nimeltä Simone johti brasilialaiset diktatuurin kieltämään vallankumouslauluun

Simone esiintymässä vuonna 2009.

Sanotaan, että brasilialainen laulaja Simone Bittencourt de Oliveira syntyi kahdesti: ensin 25. joulukuuta 1949 keskiluokkaisella asuinalueella Salvadorin kaupungissa, toisen kerran 7. helmikuuta 1982 Morumbi-stadionin lavalla São Paulossa.

Stadionilla hän johti 90 000 ihmistä vallankumouslaulun kertosäkeeseen kyynelet silmissään.

”Kun hän lopetti laulamisen, hän oli yksi taivaan tähdistä”, kirjoitti brasilialaislehti Veja arviossaan.

Simone, joka tunnettiin pelkällä etunimellään, tuskin on monelle suomalaiselle tuttu kulttuuri- ja kielimuurin takia, mutta 1980-luvun Brasiliassa hän oli sensaatio.

Simonesta piti oikeastaan tulla urheilutähti. Pitkä teinityttö valittiin kahdesti naisten koripallomaajoukkueeseen, mutta nilkan nyrjähdykset estivät suuremman menestyksen. Oli aika vaihtaa alaa, ja ystävien kehotuksesta hän kokeili uraa solistina.

Vahvat mielipiteet välittyivät Simonen musiikista jo varhain. Hän nousi esiin kappaleella ­Começar de Novo, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä naisten itsenäisyyttä puolustaneista kappaleista Brasiliassa.

Simone ei hankkinut perhettä tai mennyt naimisiin.

”Minulla ei ole rakkaudessa mitään ongelmia. Voin rakastaa valkoista, tummaihoista, miestä tai naista. Vain rakkaudella on väliä”, hän sanoi vuonna 2000 brasilialaislehti Terran haastattelussa.

32-vuotiaana Simone täytti stadionin yksin ensimmäisenä brasilialaisartistina ja nousi lopulta koko vuosikymmenen eniten myyneeksi artistiksi.

Morumbi-stadionilla kyynelet Simonen silmiin toi Geraldo Vandrén kappale Caminhando, joka oli noussut silloista sotilasdiktatuuria vastustavan liikkeen hymniksi ja jonka esittäminen oli vuosia kielletty lailla.

Kun sensuuri loppui, Simone lauloi Caminhandon julkisesti ensimmäisenä artistina Brasiliassa.

Simonen poliittinen toiminta on jatkunut läpi yli 40 vuotta kestäneen uran. Hän on tukenut julkisesti työväenpuolueen presidenttiehdokkaita ja ottanut sanoituksissaan kantaa diktatuurin aikana vainottujen ja maasta pois ajettujen vasemmistolaisten puolesta.

Nykyisin hänen lauluaan voi kuulla Instagramissa, jonka kautta hän esiintyy karanteenin kotiin sulkemalle yleisölle joka viikko.

Sara Vainio

 

10/12: Egyptin presidentti Anwar Sadat solmi rauhan Israelin kanssa, ja siksi hänet ammuttiin

Egyptin presidentti Anwar Sadat sytytti piipun Yhdysvaltain presidentin vierastalossa Washingtonissa elokuussa 1981.

42 vuotta sitten, 10. joulukuuta 1978, Egyptin presidentti Anwar Sadat otti vastaan Nobelin rauhanpalkinnon Oslossa. Puheessaan hän lausui näin:

”Lopettakaamme sodat, uudistakaamme elämämme tasa-arvoon ja totuuteen pohjautuen. Tätä toivomusta kunnioitamme tänään, ja se heijastelee Egyptin kansan, arabikansojen ja israelilaisten suuren enemmistön – – tahtoa.”

Sadat sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Israelin pääministerin Menachem Beginin kanssa siitä hyvästä, että maat olivat solmineet rauhansopimuksen. Samalla Egyptistä tuli ensimmäinen arabimaa, joka tunnusti Israelin.

Lopulta Sadatista tuli kuitenkin surullinen esimerkki siitä, että jopa rauhansopimuksen tekijä voi kokea väkivaltaisen lopun.

Anwar Sadat (25.12.1918–6.10.1981) syntyi pienessä Mit Abu El Komin kylässä Niilin suistossa. Hän kouluttautui sotilasalalle ja ystävystyi Gamal Abdel Nasserin kanssa.

Molemmat kuuluivat brittien siirtomaavaltaa ja kuningasvaltaa vastustavaan Vapaat upseerit -liikkeeseen, joka teki sotilasvallankaappauksen vuonna 1952. Nationalisti Nasserista tuli Egyptin tasavallan toinen presidentti, Sadatista hänen seuraajansa.

Sadatin suosio oli ehkä huipussaan vuonna 1973, kun Egypti ja Syyria hyökkäsivät yhdessä Israelin joukkoja vastaan Siinain niemimaalla ja Golanin kukkuloilla, jotka Israel oli vallannut vuoden 1967 sodassa.

Vuonna 1977 Sadat herätti huomiota vierailemalla Jerusalemissa ensimmäisenä arabijohtajana Israelin perustamisen jälkeen. Vuotta myöhemmin hän lipesi arabimaiden linjasta solmimalla Israelin kanssa rauhan, vaikka palestiinalaiskysymystä ei ollut ratkaistu.

Yhdysvaltain presidentin Jimmy Carterin vetämien neuvottelujen jälkeen Egypti ajautui vuosiksi hylkiövaltioksi arabimaiden yhteisössä. Vaikka Sadat sanoi Nobel-puheessaan, että rauhansopimus heijastelee arabien enemmistön tahtoa, hänen suosionsa hupeni.

6. lokakuuta 1981 Sadat osallistui sotilasparaatiin Kairossa. Sadatia ja rauhansopimusta vastustavat aseelliset islamistit olivat tehneet häntä vastaan salajuonen.

Armeijan upseeri Khalid al-Islambouli ja joukko muita avasivat tulen presidenttiä vastaan. Sadat kuoli, samoin 11 muuta.

Iskussa haavoittui myös varapresidentti Hosni Mubarak. Hän nousi Egyptin presidentiksi lähes 30 vuodeksi, aina vuoden 2011 arabikevään kansannousuun asti.

Jukka Huusko

 

9/12: Muulit vetivät ”taistelukenttien enkeliä” Clara Bartonia sisällissodan rintamalla

Yhdysvaltain Punaisen Ristin perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja Clara Barton.

Kun sota alkoi, Clara Barton (25.12.1821–12.4.1912) päätti toimia.

Huhtikuussa 1861 Yhdysvaltain sisällissodan ensimmäisiä haavoittuneita saapui junalla Washingtonin asemalle, jossa Barton odotti.

Patenttivirastossa työskennellyt opettaja tarjosi apuaan 40 sotilaalle. Hän alkoi varastoida hoitotarvikkeita, hoiti loukkaantuneita ja tarjosi heille henkistä tukea: luki kirjoja, jutteli ja kirjoitti sotilaiden perheille kirjeitä.

Barton tunnisti osan nuorista sotilaista. He olivat hänen entisiä oppilaitaan.

Haavoittuneiden hoitamisesta tuli Clara Bartonin elämäntehtävä. Myöhemmin hän sai luvan työskennellä taistelukentillä, joilla hän kuljetti hoitotarvikkeita neljän muulin vetämässä vaunussa.

Eräs sodassa loukkaantuneita hoitanut kirurgi kuvaili Bartonia kirjoituksessaan ”taivaasta lähetetyksi enkeliksi”, minkä jälkeen Bartonia ryhdyttiin kutsumaan taistelukenttien enkeliksi.

Yhdysvaltain sisällissota ei jäänyt ainoaksi sodaksi, jossa Barton työskenteli vapaaehtoisena hoitajana.

Neljä vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen Barton lähti Eurooppaan lepäämään. Hän tutustui Sveitsissä perustetun Punaisen Ristin toimintaan ja ­innostui järjestön ajatuksesta tarjota puolueetonta apua sota-aikana.

Taustalla oli Punaisen Ristin kansainvälisen komitean perustajan Henry Dunantin aloitteesta vuonna 1864 solmittu Geneven sopimus, joka on päivitettyine versioineen yhä voimassa. Se pyrkii määrittelemään sodan säännöt.

Aluksi mukana oli 12 Euroopan maata, nykyään kaikki maailman maat – joskaan kaikki eivät ole suostuneet sopimuksen lisäyksiin.

Kesken Clara Bartonin Euroopan-matkan, heinäkuussa 1870, alkoi Saksan–Ranskan sota.

Pian Barton oli jälleen taistelukentillä vapaaehtoisena hoitamassa sotilaita, Punaisen Ristin mukana.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Barton teki kovasti töitä, jotta myös Yhdysvallat ratifioisi Geneven sopimuksen. Vuonna 1881 hän perusti Yhdysvaltain Punaisen Ristin, ja vuotta myöhemmin Yhdysvallat ratifioi sopimuksen.

Clara Barton johti Yhdysvaltain Punaista Ristiä 23 vuotta. Hän kuoli 90-vuotiaana.

Jussi Sippola

 

8/24: Atal Bihari Vajpayee käänsi Intiaa kohti hindu-utopiaa, mutta se on valjennut vasta hiljattain

Intian pääministeri Atal Bihari Vajpayee puhui vuonna 2004 Visva-Bharatin yliopistolla, josta oli varastettu Rabindranath Tagorelle myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkinto vuodelta 1913.

Keväällä 1998 Intian politiikassa rytisi.

Eräs menestyksekäs poliittinen kausi oli päättynyt. Maata oli koko 1900-luvun jälkipuoliskon hallinnut suvereenisti Intian kongressipuolue (INC) eli Nehru- ja Gandhi-sukujen legendaarinen dynastia.

Atal Bihari Vajpayee (25.12.1924–16.8.2018) oli voittanut Intian parlamenttivaalit 73-vuotiaana ja nostanut hindunationalistisen puolueen – Intian kansanpuolueen (BJP) – valtaan ensimmäisen kerran maan historiassa.

Vajpayee kasvoi bramiiniperheeseen eli etuoikeutetuimpaan kastiin Gwaliorissa keskisessä Intiassa. Isä oli opettaja, äiti huolehti kodista. Vajpayeen nuoruudessa elettiin vielä siirtomaa-aikaa, sillä koko niemimaa oli Britannian vallan alla.

Vajpayee oli 22-vuotias, kun Intia itsenäistyi elokuussa 1947.

Hindunationalistien BJP:n nousu valtaan vuonna 1998 oli ideologinen murros, jonka merkitys on täysimääräisesti valjennut vasta 2010-luvulla.

Vanha valtionhoitajapuolue INC oli ollut koko 1900-luvun ideologialtaan maallinen puolue. Vähintään juhlapuheiden tasolla se oli korostanut uskonryhmien harmoniaa ja maallista valtiota.

Hindunationalismi taas korosti Intian hindulaisia juuria, hindin kielen ylivaltaa ja muiden uskontokuntien alempiarvoisuutta. Ideologia oli alkanut saada jalansijaa jo 1980-luvun lopulla, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton johtaman kaksinapaisen maailmanjärjestyksen loppumetreillä.

Vajpayeen radikaalein päätös oli, että hänen valtakaudellaan Intia teki viisi maanalaista ydinasekoetta ja julistautui avoimesti uudeksi ydinasevallaksi. Intiaa seurasi pian sen arkkivihollinen Pakistan.

Vajpayeen hindunationalismi oli silti vielä pääosin maltillista ja parlamentarismia korostavaa. Se kuitenkin loi pohjaa ja kannatuskenttää huomattavasti radikaalimmalle hindunationalismille, joka on pyyhkäissyt yli Intian kevään 2014 parlamenttivaaleista lähtien.

Tuolloin valtaan nousi karismaattinen ja autoritaarinen Narendra Modi, joka onnistui betonoimaan asemansa kevään 2019 vaaleissa. Hänen aikakaudellaan Intian hallitsevaksi ideologiaksi on nostettu utopia mahdollisimman puhtaasta hinduvaltiosta.

Tommi Nieminen

 

7/24: Adut Akech ponnisti Sudanin sodasta pakolais­leirin kautta Voguen kanteen

Adut Akech palkittiin vuoden mallina The Fashion Awards -gaalassa Lontoossa vuonna 2019.

Nykyisessä Etelä-Sudanissa syntynyt huippumalli Adut Akech täyttää joulupäivänä vasta 21 vuotta, mutta hän on jo ehtinyt saavuttaa muotialalla lähes kaiken.

Hän on ollut Britannian Vo­guen kannessa ja päättänyt muotitalo Chanelin haute couture -muotinäytöksen – vasta toisena mustana naisena Chanelin historiassa.

Ennen koronaviruspandemian puhkeamista Akech ehti esiintyä lähes 30 näytöksessä New Yorkin, Milanon ja Pariisin muotiviikoilla. Se oli hänelle vähän.

”Halusin ottaa tänä vuonna rauhallisemmin”, Akech sanoi huhtikuussa huippumalli Naomi Campbellin videohaastattelussa.

Campbell, 50, kutsuu Akechia nykyään tyttärekseen. Teininä Campbellin kuva jäi Akechin mieleen: edes hieman häneltä itseltään näyttävä nainen muotilehden kannessa.

Akech syntyi Sudanin etelä­osassa. Viimeisin sissisota islamilaisen pohjoisen ja kristityn etelän välillä oli jatkunut kymmenisen vuotta. Akech muistaa pelon, jonka syytä ei tohtinut kysyä.

”Kaikki pakkasivat ja panikoivat”, hän kertoi vuonna 2018 Business of Fashion -lehden haastattelussa.

Hän kasvoi kouluikään Kakuman pakolaisleirillä Keniassa. Hän leikki serkkujen kanssa ja halusi aina sunnuntaisin päälleen tietyn tutu-mekon.

Kahdeksanvuotiaana Akech lensi äitinsä kanssa pakolaisina Australiaan. Koulussa hän oli pidempi ja laihempi kuin muut. Opettaja kutsui häntä Maryksi. Silti hän toivoi, että joka päivä olisi koulupäivä. Kun Akech oli 11-vuotias, Etelä-Sudan itsenäistyi. Sotiminen jatkui.

Akech kiinnostui kauneudesta ja esiintyi tätinsä järjestämässä muotinäytöksessä.

16-vuotiaana tuli puhelu Ranskasta: muotitalo Yves Saint Laurent halusi hänet. Pariisissa jalat olivat pitkän lennon jäljiltä niin turvonneet, että hän romahti harjoituksissa lattialle itkemään. Yhdetkään korkokengät eivät mahtuneet. Hän käveli show’n miesten kengissä, ja loppu on historiaa.

Akech sanoo joka haastattelussa, että hän tulee aina olemaan pakolainen. Business of Fashion kysyi, tuntuuko hänestä, että hän ei kuulu mihinkään.

”Minusta tuntuu, että kuulun mihin tahansa”, Akech vastasi.

Petja Pelli

 

6/24: Nightwishin Tuomas Holopainen ei koskaan saanut kavereita synttäreilleen, mutta lähimetsässä seurana olivat fantasiahahmot

Kiteeläinen muusikko ja musiikkituottaja Tuomas Holopainen tunnetaan erityisesti Nightwish-yhtyeen kosketinsoittajana sekä yhtyeen musiikin pääasiallisena säveltäjänä ja sanoittajana.

Nightwish on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia yhtyeitä, suorastaan käyntikortti ja vientivaltti. Nightwishin isä, säveltäjä-sanoittaja ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen täyttää joulupäivänä 44 vuotta.

”En ole koskaan viettänyt perinteisiä kaverisynttäreitä, joissa kutsutaan kaverit kylään ja syödään kakkua. Nimipäivänikin on 21. joulukuuta”, Holopainen kertoo.

Luulisi lapsena harmittaneen, kun syntymäpäiväjuhlat hautautuvat joulun alle. Vaan ei.

”Muistan, että sain enemmän lahjoja kuin muut. Äiti laittoi aina lahjakasasta pari pakettia sivuun avattavaksi jouluaamuna.”

Holopainen perusti Nightwishin vuonna 1996. Yhtye on myynyt kansainvälisesti lähes kymmenen miljoonaa levyä.

Uusin albumi Human Nature ilmestyi huhtikuussa.

Lapsena Holopaisen kodin lähimetsä Kiteellä oli paikka, jossa fantasiakirjallisuuden hahmot muuttuivat puolitodellisiksi. Maisemaan on helppo kuvitella vielä tunturi, revontulet, poro rekineen ja metsään tontut.

”Kyllä mie uskoin tonttuihin, ainakin tiettyyn ikään asti”, hän vahvistaa.

”Joulu on monella tapaa fantasiamaista aikaa, siinä on tiettyä mystiikkaa. Eikä se taika ole vieläkään kadonnut.”

Holopaiselle joulun aika tarkoittaa iloa, yhdessäoloa ja tunnelmaa, jota hän kuvaa satuiluksi.

Myös yhdessä laulaminen liittyy Holopaisen jouluun, mutta varsinkin ruokaan panostetaan. Kerran joulupöytä katettiin amerikkalaiseen tyyliin: oli kurpitsapiirakkaa ja kinkun sijaan kalkkunaa.

”Yhtenä vuonna pidimme Koiramäki-joulun suomalaisten perinteiden mukaisesti, teimme itse ruisleivät ja sultsinat.”

Musiikkiin liittyen on mainittava vielä yksi perinne, klassikkoanimaatio Lumiukko. Kokemus on edelleen voimakas, ja Holopaisen iho nousee kanan­lihalle, kun hän muistelee ensikosketustaan Lumiukkoon.

”Muistan edelleen, miten kuusivuotias poika ensimmäistä kertaa koki musiikin kautta suuria tunteita, kun Walking In The Air soi.”

Laura Halminen

 

5/24: Kreivitär Noël Leslien kesteistä puhui koko Lontoo, mutta parhaiten hänet muistetaan Titanicin pelastusveneestä

Rothesin kreivitär Noël Leslie kuvattuna vuonna 1917.

Matruusi piti naisen puheliaisuutta merkkinä johtajaluonteesta. Niinpä hän pani kreivittären veneen peräsimeen.

Vieressä upposi Titanic.

Kreivitär ohjasi pelastusveneen etäämmälle vajoavasta laivasta ja myöhemmin tarttui itsekin airoihin. Hän lohdutti veneen muita naisia, joista monen puoliso oli jäänyt taakse.

He selvisivät historian tunnetuimmasta laivaturmasta.

Noël Leslien (25.12.1878–12.9.1956) etunimi tarkoittaa joulua. Hän oli yläluokkaisesta lontoolaisperheestä ja sai kreivittären arvonimen naituaan skotlantilaisen Rothesin jaarlin.

Noël Leslie oli tavallinen näky vuosisadan alun lontoolaislehtien kuvissa. Seurapiirikaunotar keräsi rahaa hyväntekeväisyyteen ja järjesti ylellisiä kestejä aatelisille.

Maailman suurimman höyrylaivan neitsytmatkalle hän nousi keväällä 1912 Southamptonista vanhempiensa kanssa. Nämä kuitenkin jäivät kyydistä Ranskan Cherbourgissa – suvulla oli kartano Normandiassa. Kreivitär, ystävätär ja palvelijatar jatkoivat laivassa kohti New Yorkia.

Siellä odotti Rothesin jaarli, joka oli ihastunut Amerikkaan liikematkallaan niin, että oli kutsunut puolisonsa mukaan. Tarkoitus oli lomailla appelsiinilehdossa Kalifornian Pasadenassa.

Titanicin törmättyä jäävuoreen Noël Leslie ja hänen matkakumppaninsa ohjattiin pelastusveneeseen numero kahdeksan. Se oli mitoitettu 65:lle, mutta miehistö laski sen vesille kyydissä vain noin 25 ihmistä – naismatkustajia ja muutama miehistön jäsen.

Pelastusveneen väki oli saanut Titanicin kapteenilta käskyn suunnata kohti horisontissa siintäviä valoja. Noël Leslie sääti kurssin niitä kohti, mutta Titanicin painuttua pinnan alle hän ja venettä komentanut matruusi Thomas Jones olisivat halunneet kääntyä pelastamaan veden varaan jääneitä.

”Hänessä oli miestä enemmän kuin kenessäkään meistä”, matruusi sanoi kreivittärestä.

Melkein kaikki muut kuitenkin vastustivat palaamista. He vetosivat kapteenin käskyyn, ja enemmistöpäätöksellä venettä ei käännetty.

Titanicin yli 2 200 matkustajasta kuoli yli 1 500.

Matruusi ja kreivitär aloittivat vuosien kirjeenvaihdon.

Tommi Hannula

 

4/24: Muslimimaa Pakistan juhlii jouluna perustajaansa Muhammad Ali Jinnah’ta, jolle maistui myös kinkku

Pakistanin perustaja ja ensimmäinen kenraalikuvernööri Muhammad Ali Jinnah kuvattuna maan itsenäistymisvuonna 1947.

Joulukuun 25. päivä on suuri juhla myös maailman toiseksi suurimmassa muslimivaltiossa Pakistanissa. Siellä ei kuitenkaan juhlita Jeesuksen vaan maan isän eli Pakistanin perustajan syntymäpäivää.

Muhammad Ali Jinnah (25.12.1876–11.9.1948) syntyi Brittiläisen Intian Karachissa. Samassa kaupungissa hän myös kuoli, mutta silloin Karachi oli jo osa itsenäistä Pakistania.

Pakistanin synty oli Jinnah’n omaa ansiota ja syytä, näkökulmasta riippuen.

Jinnah’n Pakistan olisi ollut maallisempi ja maltillisempi kuin se Intian islamilainen peilikuva, jollainen maasta tuli. Jinnah itse pukeutui länsimaisiin pukuihin eikä esimerkiksi kaihtanut viskiä tai sianlihaa. (Perinne on elänyt Pakistanin johtajien parissa tähän päivään asti.)

Jinnah aloitti taistelun Intian itsenäisyyden puolesta nuorena juristina 1900-luvun taitteessa Jawaharlal Nehrun ja Mohandas Gandhin tavoin. Ajatus Intian jakamisesta muslimi- ja hinduvaltioihin syntyi vasta 1930-luvulla, ja Muslimiliiton johtajana Jinna ryhtyi kannattamaan ajatusta vuonna 1940.

Intia itsenäistyi vuonna 1947, ja samalla irrottautui Pakistan. Sekasortoinen prosessi johti etnisiin puhdistuksiin ja miljooniin kuolonuhreihin.

Pakistan on yhä väkivaltainen ruutitynnyri ja kaoottinen ydinasevaltio mutta myös maailman neljänneksi suurin demokratia. Asukkaita on 220 miljoonaa. Lukemattomista salamurhista ja vallankaappauksista huolimatta se on aina palannut vaaleihin, joita voi parhaimmillaan pitää juuri ja juuri demokraattisina.

”Sun täytyy varoa, mitä sä haluut, koska sä voit saada sen” on sanonta, jonka keksijänä pidetään Suomessa rocktähti Andy McCoyta, muualla maailmassa antiikin kreikkalaiskirjailijaa Aisoposta.

Jinnah’n kuoltua Intian ensimmäinen pääministeri Nehru ilmaisi saman asian näin: ”Olen ollut [Jinnah’lle] vihainen, mutta enää en ajattele häntä katkerana vaan surullisena – – Hän onnistui tehtävässään ja sai mitä halusi, mutta millä hinnalla ja miten erilaisena kuin kuvitteli.”

Pakistanin kolminkertainen pääministeri Nawaz Sharif (1990–93, 1997–99 ja 2013–17) on muuten hänkin joulun lapsi (s. 25.12.1949).

Ville Similä

 

3/24: Íngrid Betancourt oli tuntematon politiikko, kunnes sissit sieppasivat hänet viidakkoon

Íngrid Betancourt kuvattuna ennen sieppaustaan vuonna 2001.

Kaunis äiti, rikas isä, opinnot parhaissa yksityiskouluissa. Íngrid Betancourtille (s. 25.12.1961) jaettiin jo lapsena melkoinen voittajan käsi – kunnes Farc-sissit puuttuivat peliin.

Nuori Betancourt eteni Kolumbian poliittisissa piireissä nopeasti. Suhteilla, huhuttiin. Äiti Yolanda Pulecio oli noussut kongressiin voitettuaan aiemmin Miss Kolumbia -tittelin. Isä Gabriel Betancourt oli entinen opetusministeri ja diplomaatti.

Nelikymppisenä Íngrid Betancourt oli jo ehdokkaana presidentinvaaleissa. Voiton mahdollisuudet olivat tosin mitättömät, koska hänen edustamansa vihreä puolue oli nuori ja pieni.

Betancourt olisi kenties jäänyt kansainvälisesti tuntemattomaksi, elleivät sissit olisi siepanneet presidenttiehdokasta vuonna 2002. Huomiota ulkomailla lisäsi, että hän oli myös Ranskan kansalainen aiemman avioliittonsa kautta.

Tarina on kerrottu kirjoissa ja lehtien sivuilla satoja kertoja: Betancourt oli matkalla kampanjoimaan keskelle aluetta, jonka armeija oli julistanut vapauttaneensa Farc-sissien käsistä. Farc oli alunperin vasemmistolaista vallankumousta ajava aseellinen liike, jonka Kolumbia, EU ja Yhdysvallat luokittelivat terroristijärjestöksi.

Sissit piirittivät presidenttiehdokkaan autosaattueen ja raahasivat hänet avustajineen panttivangiksi syvälle viidakkoon. Seurasi yli kuuden vuoden draama, jonka aikana vankeja pahoinpideltiin ja pidettiin viidakon armoilla telttojen nurkissa. Betancourt oli kuolla hepatiittiin, ja hänen hampaansa mätänivät.

Kolumbian armeija vapautti Betancourtin ja 14 muuta panttivankia vuonna 2008. Pelastettuja kohdeltiin kuin sankareita, ja Betancourtille myönnettiin Ranskan Kunnialegioonan korkein kunniamerkki.

Sittemmin esiin on tullut myös vähemmän mairittelevia yksityiskohtia. Betancourt oli kaikesta päätellen varsin epäsuosittu muiden vankien keskuudessa. Heidän mukaansa Betancourt niskuroi, maanitteli itselleen erityiskohtelua vedoten asemaansa ja aiheutti muille hankaluuksia yrittämällä monta kertaa karata.

Betancourt on korostanut, kuinka määrittelemättömän pituinen vankeus ja epätoivo muuttivat kaikkia, myös häntä itseään.

Ehkä yllättäen Betancourt kannatti rauhansopimusta Farcin kanssa myös vapautumisensa jälkeen. Kun sopimus syntyi vuonna 2016, sissijoukosta tuli poliittinen puolue. Tänä syksynä Farc neuvotteli Betancourtin kanssa ja pyysi ensi kertaa anteeksi sieppauksiaan.

Sara Vainio

Korjaus 3. 12. kello 8.50: Betancourt ei ollut presidenttiehdokkaana vasta 42-vuotiaana vaan 40-vuotiaana.

 

2/24: Justin Trudeauta fanitettiin kuin Obamaa, mutta sädekehä himmeni

Kanadan pääministeri Justin Trudeau puhui koronavirustilanteesta marraskuun alussa Ottawassa.

Muistatteko Kim Campbellin, Jean Chrétienin, Paul Martinin ja Stephen Harperin?

Yllättävää, jos muistatte. Kanadan pääministerit ovat usein olleet värittömiä poliitikkoja, joiden nimet jäävät huonosti mieleen.

Nykyisen pääministerin Justin Trudeaun (s. 25.12.1971) tietää moni nuorempikin uutistenkuluttaja. Hän on harvoja valtionjohtajia, joihin kohdistuu samankaltaista fanittamista kuin Yhdysvaltain entiseen presidenttiin Barack Obamaan.

Kiiltokuvahahmolta näyttävä Trudeau tuli politiikkaan verraten nuorena ja värikkäällä taustalla: amatöörinyrkkeilijä, entinen yökerhon portsari, entinen opettaja, entisen pääministerin poika.

Vuonna 2015 pääministeriksi noussut Trudeau johtaa maansa liberaalipuoluetta. Hänen valtakaudellaan Kanada on laillistanut kannabiksen viihdekäytön, asettanut veron kasvihuonekaasujen päästöille ja kieltänyt rynnäkkökiväärien kaltaiset aseet.

Liberaalit lakihankkeet yhdistettynä Trudeaun nuorekkuuteen ovat tarjonneet voimakasta kontrastia naapurimaa Yhdysvalloille ja sitä johtavalle Donald Trumpille.

Mutta kukapa olisi profeetta omalla maallaan? Tällä hetkellä vain noin puolet kanadalaisista hyväksyy Trudeaun toimet maansa johtajana, toinen puoli ei.

Viime vuoden vaaleissa Trudeaun puolue pysyi suurimpana mutta hävisi enemmistöasemansa. Syynä huonolle vaalimenestykselle olivat Trudeaun skandaalit, kuten syytökset oikeusministerin painostamisesta rakennusyhtiön korruptio-oikeudenkäynnin yhteydessä. Hänen todettiin toimineen sopimattomasti asiassa.

Trudeaun edistyksellinen maine kärsi lisäkolauksia, kun hänestä kaivettiin viime vuonna esiin vanhoja valokuvia ja videoita, joissa hänellä oli kasvoillaan rasistisena pidetty musta naamiaismaalaus. Trudeau muistuttaa kuvissa joulun ajan tiernapojista tuttua ”murjaanien kuningasta”.

Trudeau pyysi anteeksi, että hän ei nuorempana ymmärtänyt naamiaismeikkiään rasistiseksi.

Viime vuonna suomalainen Tiernasäätiö muuten linjasi, että nimityksestä ”murjaanien kuningas” olisi järkevää luopua ja naamat syytä jättää mustaamatta.

Pekka Mykkänen

 

1/24: Helena Rubinstein arkipäiväisti meikkaamisen, ja se teki hänestä tavattoman rikkaan

Helena Rubinstein vaatimattomaksi kuvaillun aterian jälkeen ruokasalissaan Manhattanin-asunnossaan vuonna 1964.

Maailma voisi olla toisenlainen, jos parikymppinen puolanjuutalainen Chaja Rubinstein (25.12.1872–1.4.1965) olisi suostunut vanhempiensa järjestämään avioliittoon varakkaan leskimiehen kanssa.

Hän pakeni avioliittoa enonsa luo Australiaan laukussaan purkkeja mantelista ja yrteistä valmistettua kasvovoidetta, jota hänen äitinsä oli aina sivellyt tytärtensä kasvoihin.

Hän otti nimekseen Helena Rubinstein. Hän arkipäiväisti ajatuksen, että kaikki naiset voivat ilmaista itseään meikkaamalla – eivät vain näyttelijät ja prostituoidut. Hän opetti myös suffragetit eli äänioikeusaktivistit käyttämään huulipunaa.

Naisten asema ja mahdollisuudet olivat 1900-luvun alussa toista kuin nyt. Rubinsteinin mielestä kauneus kasvatti naisten vaikutusvaltaa. ”Ei ole rumia naisia, on vain laiskoja naisia”, hänen kerrotaan usein sanoneen.

Helena Rubinstein oli kauppiasperheen tytär, vanhin kahdeksasta siskoksesta. 15-vuotiaana hän osallistui ensimmäiseen liikeneuvotteluunsa isänsä sijasta. Australiassa hän ryhtyi kehittämään kasvovoidetta lampaanvillasta saatavasta lanoliinista.

Hän oli opiskellut pari vuotta lääketiedettä, mutta sairaaloiden kurjuus ei ollut häntä varten. Kansainvälisen kosmetiikkajätin johtajana hän esiintyi mielellään valkoisessa takissa ja toi pseudotieteelliset markkinointikikat kosmetiikkaan.

Hän oli kova liikenainen. Rubinsteinin bisnes kesti suuren pörssiromahduksen ja maailmansodat.

Hän ei halunnut paljastaa todellista ikäänsä. Pablo Picasson kerrotaan kysyneen Rubinsteinilta, kuinka vanha tämä oli. ”Vanhempi kuin sinä”, Rubinstein tyytyi vastaamaan – ikäeroa oli yhdeksän vuotta.

Rubinstein saattoi mököttää hävittyään bridgessä pienenkin panoksen. Lounaansa hän toi kotoa töihin ruskeassa paperipussissa. Hänen lukuisissa kodeissaan oli silti ylellisiä, eri aikakausia edustavia sisustuksia. Hänen taidekokoelmansa ja jalokivikokoelmansa olivat merkittävät.

Helena Rubinstein kuoli New Yorkissa 93-vuotiaana, ja hänellä oli kuollessaan sadan miljoonan dollarin omaisuus, mikä tarkoittaa nykyrahassa lähes 700:aa miljoonaa euroa. Viimeisiin aikoihinsa asti hän johti yritystään johtaen kokouksia sängystäkin käsin. Kuolemaansa edeltävällä viikolla hän kävi katsomassa uusimman Bond-elokuvan, Goldfingerin.

Hanna Mahlamäki

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat