Epidemia pahenee Pietarissa ja Karjalassa: ”On mahdotonta tavoittaa ketään”, tuskailee petroskoilainen Jevgeni Naumov, jonka testinäyte katosi - Ulkomaat | HS.fi

Epidemia pahenee Pietarissa ja Karjalassa: ”On mahdotonta tavoittaa ketään”, tuskailee petroskoilainen Jevgeni Naumov, jonka testinäyte katosi

Sekä Pietarissa että Karjalassa ilmantuvuus on virallistenkin tietojen mukaan yli kolminkertaista Helsinkiin verrattuna. Monin paikoin tilanne on Venäjällä vielä pahempi.

Ambulanssilääkäri Vadim Šanin Coris-yhtiön ambulanssissa.­

1.12.2020 15:09 | Päivitetty 1.12.2020 16:05

Pietari/Petroskoi

Kello on pian kahdeksan aamulla, joten pietarilaisen ambulanssiyhtiön Corisin keskuksella on käynnissä vuoronvaihto.

Ambulanssilääkäri Vadim Šanin kurkkaa yhteen ambulanssiin. Nykyisin hälytyksistä 80 prosenttia liittyy koronavirukseen, ja riski on otettava huomioon kaikkien kyytien kohdalla.

”Suosituksena on pukea suojavaatetus kaikille keikoille. Sen kanssa työskentely ei vain ole kaikkein mukavinta ja yksinkertaisinta”, Šanin sanoo.

Koronavirustilanne on muuttunut Venäjällä koko ajan vakavammaksi. Virallisten tilastojen mukaan uusia tapauksia todetaan nyt noin 27 000 vuorokaudessa. Tiistaiaamuna tuorein luku oli 26 402. Vielä syyskuussa luku oli noin 5 000 tartuntaa vuorokaudessa.

Tilanne on pahentunut nopeasti myös Luoteis-Venäjällä. Viime viikolla Pietari ohitti tartuntojen kokonaismäärässä Moskovan kaupunkia ympäröivän Moskovan alueen ja nousi kakkossijalle. Edellä on vain Moskovan kaupunki. Tiistain virallisten tietojen mukaan Pietarissa oli uusia tartuntoja 3 697 vuorokaudessa.

Tiistaina Venäjän terveysministeri Mihail Muraško sanoi olevansa huolissaan Pietarin tilanteesta.

”Tänään 17:ssä federaatiosubjektissa vapaana on alle viisi prosenttia vuodepaikoista. Kaliningradin alue ja Pietari ovat suurimmat huolen aiheet”, Murašenko sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.

Pietarissa myös kuolleisuus on ollut suurta. Virallisten tilastojen mukaan siellä on kuollut covid-19-tautiin 5 517 ihmistä, kun koko maan virallinen luku on 40 464.

Virus leviää vauhdilla myös Karjalan tasavallassa, jossa ilmoitettiin tiistaina 451 uudesta tartunnasta. Karjalassa ilmaantuvuusluku eli tapausten määrä kahden viikon ajanjaksolla sataatuhatta asukasta kohti oli maanantaina 777. Pietarissa se oli 781. Luvut ovat yli kolminkertaisia Helsinkiin verrattuna.

Lähialueiden tilannetta seurataan Suomessakin tarkkaan, sillä esimerkiksi Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa huomattava osa tartunnoista on tullut Venäjältä.

Ambulanssilääkäri Omar Umarilahanov desinfioi kätensä ennen aamun ensimmäistä hälytystä. Hän työskentelee yksityiselle Coris-ambulanssiyhtiölle, jonka kyydeistä nykyisin 80 prosenttia liittyy koronavirukseen.­

Coris-yhtiön ambulanssi lähtee kello 8.23 aamun ensimmäiselle hälytykselle.­

Pandemian vuoksi ambulanssien odotusajat ovat venyneet 3–6 tuntiin, Corisin toimitusjohtaja ja johtava lääkäri Lev Averbah sanoo.

Se johtuu siitä, että ambulanssit seisovat jonossa sairaaloilla odottamassa, että kyydissä oleva potilas otetaan vastaan. Covid-19-potilaiden ja sellaisiksi epäiltyjen vastaanottaminen on hidasta, sairaalat ovat ruuhkautuneet eikä ohjaus oikeisiin paikkoihin aina toimi.

”Soittajat kysyvät: ’Tuletteko ollenkaan, ja jos tulette, tuletteko tänään?’ Meitä odotetaan, eikä kukaan kysy hintaa. Ennen se oli ensimmäinen kysymys, mutta nyt hinta ei kiinnosta”, Averbah kertoo.

Coris on yksityinen yritys, jonka palvelusta ihmiset maksavat itse tai saavat kulut vakuutusyhtiöltä. Se veloittaa koronaviruskyydeistä nyt 20 000–30 000 ruplaa eli 220–330 euroa riippuen odotusajasta sairaalalla.

Venäjän viralliset luvut antavat kuvaa tilanteen kehityksestä mutta eivät tarkkaa kokonaiskuvaa.

Moskovan pormestari Sergei Sobjanin esimerkiksi arvioi keväällä, että Moskovassa tartuntoja oli kolminkertaisesti viralliseen lukuun verrattuna. Vähintään samanlaisia arvioita on esitetty nytkin. Monet lääkärit ovat kertoneet, ettei kaikkia sairastuneitakaan saada testattua, eivätkä kaikki edes halua testiä seurausten pelossa.

Valtakunnallisiin lukuihin vaikuttaa paljon myös se, että osa alueista käyttää raportoinnissaan poliittista harkintaa eli kertoo tietoisesti vääriä lukuja.

Venäläiset uutissivustot Meduza ja Mediazona esimerkiksi kertoivat maanantaina, että viranomaisten omissa tietokannoissa covid-19-kuolemia on kaksi kertaa ilmoitettua enemmän. Mediazona kertoi jo aiemmin, että niin sanottu ylikuolleisuus on ollut tilastolaitoksen ja paikallisviranomaisten tietojen mukaan nelinkertaista virallisiin covid-19-kuolinlukuihin verrattuna.

Mukana on myös kaaosta vaikean epidemian keskellä.

Sen huomasi petroskoilainen Jevgeni Naumov, joka määrättiin eristäytymään vaimon tartunnan jälkeen. Viimeisten kontrollitestien tuloksia ei kuitenkaan kuulunut. Hän joutui olemaan oireettomana kotona.

Lopulta hän sai kuulla testiensä kadonneen, kunnes 15 päivää kontrollitestauksen jälkeen hänelle soitettiin, että ne tulokset olivat löytyneet ja ne olivat negatiivisia.

”Ehkä eivät löytäneet. En koskaan nähnyt tuloksia”, hän sanoo.

”Se oli helvettiä. Pahinta oli yrittää saada joku [terveydenhoidosta] kiinni. On ihan mahdotonta saada ketään kiinni.”

Venäjän ylin johto haluaa ainakin vielä välttää yhteiskunnan sulkemisen, koska kevään sulku oli niin epäsuosittu ja taloudelle kova. Sen viestinnässä korostuukin venäläinen rokote Sputnik V.

Kreml on kuitenkin kehottanut alue- ja paikallisviranomaisia asettamaan rajoituksia. Ne eivät saa häiritä taloutta liikaa, joten paikallistasolla ollaan hankalassa välikädessä. Rajoituksia on kuitenkin koko ajan kiristetty. Pietarissa ja Karjalassa ne ovat monin osin tiukempia kuin Suomessa.

Esimerkiksi Karjalassa yli 65-vuotiaat saavat poistua kotoa vain tietyistä rajatuista syistä. Petroskoilaisessa ravintolassa kysyttiin vähintään 65-vuotiaaksi epäillyiltä ikää.

Petroskoin keskustassa osalla on maskit, osalla ei.­

Kaikki eivät kuitenkaan ota rajoituksia vakavasti. Julkisessa liikenteessä ja kaupoissa tulisi pitää maskeja, mutta Pietarissa ja Petroskoissa läheskään kaikki eivät pidä. Osalla maski on nenän tai leuan alla.

Averbah sanoo, että mittausten mukaan 43 prosenttia ei usko virukseen ja korkeintaan esittää käyttävänsä suojaa. Samalla 40 prosenttia on oikeasti huolissaan ja jopa peloissaan.

Huolettomiin eivät vaikuta edes ikävät uutiset. Viime viikolla Pietarissa sai huomiota tapaus, jossa covid-19-tautiin kuoli neljän päivänä aikana 64-vuotias mies, hänen 61-vuotias vaimonsa sekä pariskunnan raskaana ollut 36-vuotias tytär. Vauva saatiin pelastettua, mutta koko muu perhe kuoli.

Pian sen jälkeen Pietarissa levisi kuvia ja videoita jäähallikeikoista, joilla ihmiset olivat lähekkäin ilman maskeja. Viranomaiset ja artistit vakuuttivat sääntöjä noudatetun, mutta kohun kiihtyessä Pietarin kuvernööri Aleksandr Beglov ilmoitti uusista rangaistuksista sääntöjen rikkojille. Hallin muut konsertit peruttiin.

Monilla Venäjän alueilla tilanne on jo katastrofaalinen. Muutenkin heikossa kunnossa ollut terveydenhoito on maakunnissa äärirajoilla ja paikoin romahduspisteessä. Sairaalat ja ruumishuoneet ovat paikoin täyttyneet.

Pietarissa ja Karjalassa hoitopaikkoja on edelleen vapaina, vaikka tilanne on vakava. Hoitoon siis pääsee, kunhan pääsee sairaalalle asti.

Molemmissa paikoissa virus on iskenyt pahasti myös terveydenhoitohenkilökuntaan. Lääkärien oman listan mukaan koko maassa on kuollut jo 918 kollegaa. Karjalassa lääkäreistä on sairastunut niin iso osa, että apua on pyydetty muilta alueilta.

Karjalassa viranomaiset ovat selittäneet isoja lukuja runsaalla testaamisella, mutta myös sillä, etteivät monet ole riittävän varovaisia. Viesti onkin muuttunut koko ajan kovistelevammaksi.

Alueparlamentin jäsen, oppositiopuolue Jablokon edustaja Emilia Slabunova lisää, että kesällä ja syksyllä Karjalassa nähtiin poikkeuksellinen turistisesonki. Kun valtakunnan raja oli useimmilta kiinni, Karjalaan tuli ihmisiä eri puolilta maata.

Sama saattaa olla edessä uudenvuoden lomasesongin aikaan, hän sanoo. Monet paikat on jo varattu täyteen. Siihen pitäisi alkaa jo varautua.

”Edessä voi olla taas uusi aalto, kun ihmiset ovat lähteneet”, Slabunova sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat