Syyttäjä: Poikansa vapauden­riistosta epäiltyä ruotsalais­äitiä ei enää epäillä rikoksesta - Ulkomaat | HS.fi

Syyttäjä: Poikansa vapauden­riistosta epäiltyä ruotsalais­äitiä ei enää epäillä rikoksesta

Syyttäjän mukaan mikään ei viittaa siihen, että miestä olisi pidetty asunnossa vastentahtoisesti.

3.12.2020 13:30

Tukholma

Poikansa vapaudenriistosta epäiltyä ruotsalaisäitiä ei enää epäillä rikoksista, kertovat ruotsalaismediat.

Tällä viikolla Tukholmassa uutisoitiin rikosepäilystä, jonka mukaan 70-vuotias nainen olisi pitänyt poikaansa vangittuna asunnossaan jopa 28 vuotta.

Nyt 41-vuotiaan miehen sisko löysi vakavasti sairaan veljensä asunnosta Tukholman Haningesta sunnuntaina. Siskon kertoman mukaan mies oli hampaaton ja aliravittu, hänen jalkansa olivat haavoilla ja hän pystyi hädin tuskin kävelemään.

Miehen äiti pidätettiin. Poliisi epäili naista muun muassa vapaudenriistosta ja ruumiillisen vamman aiheuttamisesta. Torstaina syyttäjäviranomainen kertoi, ettei naista enää epäillä rikoksista.

”Tämä asia kuuluu terveydenhuollolle ja sosiaalipalveluille, mutta ei tällä hetkellä oikeuslaitokselle”, kamarisyyttäjä Emma Olsson kertoi ruotsalaislehti Dagens Nyheterille.

Ruotsin yleisradiolle Olsson kertoi, että mikään ei viittaa siihen, että miestä olisi pidetty asunnossa vastentahtoisesti.

Äitiä ja poikaa kuulusteltiin keskiviikkona, minkä jälkeen viranomaiset päästivät naisen vapaaksi. Keskiviikkona kamarisyyttäjä kertoi äitiä koskevien rikosepäilyjen heikentyneen, mutta ei poistuneen. Nyt äitiä ei enää epäillä rikoksista.

Tapausta on käsitelty laajasti Ruotsin mediassa. On selvinnyt, että äiti oli vetänyt poikansa pois koulusta kesken seitsemännen luokan. Syyttäjän mukaan näytti siltä, että äiti oli pitänyt poikaansa asunnossa 25–30 vuotta.

Miehen asunnosta löytänyt sisko kertoi, että asunto oli siivottomassa kunnossa. Sisko sanoi järkyttyneensä näkemästään ja kuvaili näkyä kauhuelokuvan kaltaiseksi.

Mies toimitettiin sairaalahoitoon. Sisko on myös kertonut olleensa pitkään huolissaan veljestään. Hän oli mennyt asuntoon saatuaan tietää, että äiti oli joutunut sairaalaan.

Myöhemmin oikeuslääkärin tutkimuksissa miehen vammojen todettiin olevan peräisin sairaudesta, ei väkivallasta.

Dagens Nyheter kysyi kamarisyyttäjä Olssonilta, eikö ole rikollista, että äiti on ottanut poikansa pois koulusta jo 1990-luvulla.

Olssonin mukaan mahdollinen rikos olisi jo vanhentunut.

Syyttäjän mukaan naista vastaan ei tulla nostamaan syytteitä. Hänen mukaansa nyt tärkeintä on antaa tukea sekä äidille että 41-vuotiaalle miehelle.

”Ymmärrän hyvin, että ihmiset voivat reagoida inholla ja järkytyksellä, kun tällainen tarina tulee ilmi. Mitään tällaista ei pitäisi koskaan tapahtua missään yhteiskunnassa, eikä missään tapauksessa Ruotsissa. Mutta on väärin keskittyä syntipukin etsintään nyt”, Olsson sanoi DN:lle.

Tapauksen tutkinta jatkuu, vaikka naista ei enää epäillä rikoksesta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat