Lähes 300 hylkeen mysteerinen joukkokuolema Kaspianmerellä - Ulkomaat | HS.fi

Lähes 300 hylkeen mysteerinen joukkokuolema Kaspianmerellä

Hylkeiden kohtaloksi saattoi koitua tartuntatauti tai saasteet.

Kuollut hylje Kaspianmeren rannalla Dagestanissa Mahatškalassa 7. joulukuuta.­

11.12.2020 16:03

Venäläisviranomaiset kertoivat perjantaina aloittavansa tutkimukset lähes 300 hylkeen joukkokuolemasta Kaspianmerellä.

Sunnuntain ja torstain välisenä aikana Kaspianmeren rannoille Dagestanissa ajautui kaikkiaan 272 kuollutta hyljettä. Viranomaiset kertoivat uutistoimisto AF:lle, että kuolleita hylkeitä saattaa löytyä vielä lisää.

Joukkokuoleman syy ei ole vielä tiedossa. Viranomaiset epäilevät tuhon syyksi mahdollisesti tartuntatautia tai ”ulkoista syytä” eli esimerkiksi saasteita.

Asiantuntijoiden mukaan Kaspianmeren hylkeitä on jäljellä noin 70 000 yksilöä. Määrä on vähentynyt aiemmasta muun muassa saalistuksen ja saasteiden vuoksi.

Kuollut hylje herätti ihmettelyä myös Helsingissä, kun museoväki kävi nylkemässä kuolleen eläimen Lauttasaaressa.

Museoväki kävi nylkemässä hylkeen ja jätti päättömän ruhon rantakalliolle Lauttasaaressa – Mistä on kyse?

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat