Satiirilehti Charlie Hebdoon tehdyn iskun pääsyytetty tuomittiin 30 vuodeksi vankeuteen - Ulkomaat | HS.fi

Satiirilehti Charlie Hebdoon tehdyn iskun pääsyytetty tuomittiin 30 vuodeksi vankeuteen

Mies tuomittiin osallisuudesta rikokseen. Itse hyökkääjät kuolivat pidätysyrityksen yhteydessä vuonna 2015.

Ihmiset kokoontuivat kunnioittamaan Charlie Hebdo -lehden toimitukseen ja juutalaiseen supermarkettiin tehtyjen iskujen uhrien muistoa Pariisissa tammikuussa 2016. Iskut tehtiin tammikuussa 2015.­

16.12.2020 19:33 | Päivitetty 16.12.2020 20:43

Ranskalainen oikeusistuin on tuominnut satiirilehti Charlie Hebdoon ja juutalaiseen supermarkettiin tammikuussa 2015 tehtyjen iskujen pääsyytetyn 30 vuoden vankeusrangaistukseen, kertovat uutistoimistot.

Syyttäjä oli vaatinut syytetylle elinkautista.

Ali Riza Polat sai tuomionsa osallisuudesta rikokseen. 30 vuoden vankeusrangaistus määrättiin poissaolevana myös Hayat Boumeddienelle. Hänet tuomittiin terrorismin rahoittamisesta ja terroristiverkostoon kuulumisesta.

Boumeddiene oli Hypercacher-kaupassa neljä ihmistä tappaneen Amédy Coulibalyn kumppani. Hän pakeni iskujen jälkeen Syyriaan. Boumeddienen uskotaan olevan elossa, ja hänestä on kansainvälinen pidätysmääräys.

Charlie Hebdon toimitukseen hyökänneet veljekset Saïd ja Chérif Kouachi eivät olleet oikeudenkäynnissä mukana, sillä he saivat surmansa pidätysyrityksen yhteydessä kaksi päivää iskun jälkeen.

Yhteensä oikeudenkäynnissä luettiin tuomiot 14:lle ihmiselle, joista kolmelle poissaolevina.

Heistä yksi, toisena pääepäiltynä ollut Mohamed Belhoucine, tuomittiin elinkautiseen. Hänen uskotaan kuolleen jo aikaisemmin Syyriassa.

Muiden tuomioiden pituus vaihteli neljästä vuodesta ylöspäin. Uutistoimisto Reutersin mukaan kuusi vastaajaa vapautettiin terrorismirikossyytteistä, mutta heidät tuomittiin kuitenkin lievemmistä rikoksista.

7. tammikuuta 2015 kaksitoista ihmistä kuoli, kun rynnäkkökiväärein varustautuneet Saïd ja Chérif Kouachi hyökkäsivät Charlie Hebdon toimitukseen. He olivat tulistuneet siitä, että lehti oli aiemmin julkaissut pilakuvia profeetta Muhammedista.

Suurin osa uhreista oli toimituksen omia työntekijöitä ja sarjakuvataiteilijoita.

Kaksi päivää myöhemmin veljesten tuttu Amédy Coulibaly otti juutalaisessa supermarketissa panttivankeja ja vaati, että poliisin tuolloin saartamat Kouachit vapautettaisiin.

Coulibaly tappoi neljä panttivankia. Hän kuoli itsekin poliisin tekemässä rynnäkössä.

Edellisenä päivänä Coulibaly oli surmannut yhden poliisin.

Oikeuden puheenjohtaja sanoi keskiviikkona tekojen viitanneen selkeästi siihen, että hyökkääjät halusivat ”kylvää kauhua”. Tätä hän perusteli sillä, että uhreiksi valittiin nimenomaan toimittajia, juutalaisia sekä turvallisuudesta vastannut poliisi.

Ranskassa on tapahtunut viime aikoina useita terroristisia tai muutoin luonteensa vuoksi huolta herättäneitä rikoksia.

Lokakuussa 18-vuotias Abdouallakh Anzorov tappoi yläkoulun historianopettajan Samuel Patyn, kun tämä oli näyttänyt oppitunnilla pilakuvia profeetta Muhammedista opetustarkoituksessa. Patyn pää leikattiin irti.

Poika kuoli poliisin luoteihin, mutta ehti tunnustaa teon sosiaalisessa mediassa.

Aivan kuun lopussa ortodoksipappi haavoittui aseellisessa hyökkäyksessä Lyonissa. Pappia ammuttiin kahdesti, kun hän oli ollut sulkemassa kirkkoa. Hyökkäyksen motiivista ei ollut tuolloin varmaa tietoa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on kertonut koventavansa otteita radikaali-islamia vastaan ja sanonut islamin olevan kriisissä. Lausunnot ovat kiristäneet Ranskan välejä islamilaisiin valtioihin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat