Joulun henki kirkastui, kertoo pappi pandemian hiljentämässä Betlehemissä - Ulkomaat | HS.fi

Joulun henki kirkastui, kertoo pappi pandemian hiljentämässä Betlehemissä

Jeesuksen syntymäpaikkana pidetyssä Betlehemissä on yleensä joulun aikaan satoja tuhansia vieraita.

Jeesuksen syntymäkirkko Betlehemissä sunnuntaipalveluksen aikana 20. joulukuuta.­

23.12.2020 9:24

Jeesuksen syntymäpaikkana pidetty Betlehemin kaupunki ja sen pyhät paikat ovat tottuneet joulun aikoihin satojen tuhansien pyhiinvaeltajien ja muiden turistien väenpaljouteen. Mutta tänä vuonna korona on karkottanut turistit ja tungoksen tilalla on paikoin aavemainen hiljaisuus, uutistoimistot kertovat.

Uutistoimisto AFP:n haastatteleman papin Rami Asakriehin mukaan Jeesuksen syntymäkirkossa on joskus nähty joulun aikoihin jopa puoli miljoonaa vierasta, mutta tänä vuonna jouluaaton palvelus on suurelta yleisöltä suljettu.

”Nyt ihmisillä on aikaa. Heidän on pakko keskittyä olennaiseen – joulun teologiseen sisältöön. Vähemmän bisnestä, enemmän uskontoa ”, hän totesi.

Pappi käveli Jeesuksen syntymäkirkossa viime sunnuntaina.­

Bisnestä on todellakin vähemmän.

Betlehemin pormestari Anton Salman kertoi äskettäin tiedotustilaisuudessa, että lähes 7 000 ihmistä on menettänyt työpaikkansa turismin parissa tänä vuonna. Hänen mukaansa 67 hotellia, 127 ravintolaa ja 250 käsityöläiskauppaa on jouduttu sulkemaan vierailijoiden puutteen vuoksi, Catholic News Service -palvelu kertoi.

Viime vuonna Betlehemissä kävi palestiinalaishallinnon mukaan noin 3,5 miljoonaa turistia. Se oli paras vuosi kaupungin turismille pariin vuosikymmeneen, mikä selittyi palestiinalaisalueiden väkivaltaisuuksien laantumisella. Pandemian alettua kaupunki on hiljentynyt lähes täysin.

”Betlehem on kuollut”, totesi uutistoimisto AP:lle Maryana al-Arja, joka omistaa 120 huoneen Angel-hotellin.

Palestiinalaisia puuseppiä valmistamassa uskonnollisia patsaita oliivipuusta Betlehemissä maanantaina.­

Juuri Angel-hotellissa kirjattiin Israelin miehittämän Länsirannan ensimmäiset koronavirustartunnat viime maaliskuussa. Ne havaittiin kreikkalaisilla vierailla.

Länsirannalla asuu noin kolme miljoonaa ihmistä, ja siellä on kirjattu tänä vuonna hieman yli 106 000 koronatartuntaa. Toisella palestiinalaisalueella, Israelin saartamassa parin miljoonan asukkaan Gazassa, tartuntoja on ollut hieman alle 34 000, Maailman terveysjärjestö WHO kertoo.

Joulupukin asusteisiin sonnustautunut palestiinalaislapsi Betlehemissä.­

Poliisi vartioimassa Jeesuksen syntymäkirkkoa.­

Papit pitivät sunnuntaipalvelusta Jeesuksen syntymäkirkossa 20. joulukuuta.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat