Jakaantunut todellisuus johti rynnäkköön USA:n kongressiin: se muistuttaa, että Suomen kannattaa pitää koulutuksesta huolta - Ulkomaat | HS.fi

Jakaantunut todellisuus johti rynnäkköön USA:n kongressiin: se muistuttaa, että Suomen kannattaa pitää koulutuksesta huolta

Suomi ei ole – ainakaan vielä – yhtä jakaantunut menestyjiin ja häviäjiin kuin Yhdysvallat. Jos katkeruus lisääntyy, kasvaa myös meillä sellaisten poliitikkojen kannatus, jotka löytävät syntipukkeja, kirjoittaa HS:n toimituspäällikkö Laura Saarikoski.

Presidentti Donald Trumpin kannattajat seisoivat rikkomiensa median kuvauskalustojen luona mielenosoituksessa keskiviikkona.­

7.1. 12:20

Laura Saarikoski­

Kun aseistettu mies rynnisti washingtonilaiseen Comet Ping Pong -pizzeriaan neljä vuotta sitten pelastaakseen kellariin vangittuja lapsia, uutinen herätti paitsi kauhistusta, myös naureskelua. Pizzeriassa ei ollut vangittuja lapsia; Hillary Clinton ei käyttänyt heitä seksuaalisesti hyväkseen; koko miehen uskoma salaliittoteoria demokraattien pyörittämästä pedofiiliringistä tuntui tuolloin naurettavalta. Sitä alettiin kutsua Pizzagateksi.

Nauru on vaiennut kauan sitten.

Keskiviikkona presidentti Donald Trumpin harhaisia kannattajia tunkeutui kongressirakennukseen kesken äänestysten, joissa Joe Bidenin voitto oltiin vahvistamassa. Osa tunkeutujista näytti uskovan vilpittömästi, että he puolustavat Yhdysvaltain demokratiaa tyrannialta.

”Tulimme tänne puolustamaan kansakuntaamme. Se on ryövätty meiltä”, 58-vuotias omaishoitaja Judy Rakowski-Bodecker New Jerseystä sanoi HS:n kirjeenvaihtajalle Anna-Sofia Bernerille.

Neljässä vuodessa yhden harhaisen miehen ristiretki pizzeriaan pelastamaan kuviteltuja lapsia on paisunut satojen mielenosoittajien rynnäköksi Yhdysvaltain kongressiin estämään kuviteltua vaalivilppiä. Neljä ihmistä kuoli. Tämä on todistus salaliittoteorioiden voimasta ja vaarasta demokratialle: vaihtoehtoisessa todellisuudessa ei uskota tuomareita, oikeusministeriä, republikaanipuolueen johtohahmoja eikä edes Trumpin entistä tiedotuspäällikköä, jotka ovat sanoneet, ettei mistään tulokseen vaikuttavasta vaalivilpistä ole todisteita. Trump vain hävisi vaalit.

Vielä kerran – miten näin iso valhe on mahdollinen?

Kannattaa muistaa, että Trumpin äänestäjiä on yli 70 miljoonaa. Heistä kongressille hyökkäsi pieni ja fanaattinen joukko, joissa mediaraporttien mukaan osa piti Trumpia merkkinä Raamatun viimeisistä ajoista, osa kyseenalaisti koronaviruksen.

Olen itse tavannut samanlaisia Trumpin kannattajia: he saavat uutisensa internetin vaihtoehtosivustoilta, he pysyttelevät omien faktojensa kuplissa ja heillä on vahva kokemus siitä, että joku ylempi voima ohjailee heidän elämäänsä huonoon suuntaan. Trump on ainoa, joka ymmärtää heitä.

Salaliittoteorioiden taustalla on usein heikko koulutus, syrjäytymisen kokemus ja eristäytyminen muista. Mahdollisuuksien maassa kaikki on kiinni vain itsestä; miksi minulla sitten menee niin huonosti? Koska vika ei voi olla minun, sen on oltava jonkun muun.

Taustalla on paitsi maan, myös median jyrkkä jakaantuminen. Yhdysvalloissa ei ole vahvaa valtakunnallista, kaikkien saatavilla olevaa laatumediaa. Trumpin kaudella myös konservatiivimedia on menettänyt uskottavuuttaan Trumpin kannattajien keskuudessa, koska se on pitänyt kiinni todellisuudesta esimerkiksi vaalituloksen suhteen. Rinnalle on syntynyt verkko vaihtoehtomedioita, jotka antavat kannattajille sitä, mitä he haluavat. Tarjonta kohtaa kysynnän.

Mutta kyse ei ole vain mielenosoittajista, jotka valtasivat kongressin. Rynnäkön jälkeenkin toistasataa republikaanien kongressiedustajaa äänesti vaalituloksen vahvistamista vastaan. Haluaisin tietää, tekivätkö he sen poliittisista syistä vai uskooko osa heistäkin lukuisten tutkimusten jälkeen vilpittömästi, että vaalitulos on väärennetty.

Osa edustajista ehkä pelkää äänestäjiensä reaktiota, elleivät he tukisi presidenttiä. Osa saattaa ajatella, että äänestäjien katkeruutta kannattaa ruokkia, koska se voi johtaa revanssiin ensi vaaleissa. Se on kaksipuoluejärjestelmän kyynistä peliä.

Onko tällainen kehitys mahdollinen Suomessa? On, ja olemme jo olleet matkalla samaan suuntaan.

Suomalaisia suojelee onneksi muutama asia. Ensinnäkin pienessä maassa fyysiset ja henkiset kuplat ovat pienemmät. Me tapaamme ihmisiä niiden yli, koska emme elä eristäytyneinä omille alueillemme.

Toiseksi meillä on suhteellisen vahva peruskoulutus. Jos ihmisillä on medialukutaitoa, he toivottavasti epäilevät tietoja, joiden mukaan poliitikot pyörittävät pizzerian kellarissa pedofiliarinkiä.

Kolmanneksi meillä luetaan lehtiä ja seurataan uutisia valtakunnallisesta verkosta. Suomalainen media ei ole täydellinen, mutta luottamus siihen on suurempi kuin useimmissa muissa maissa.

Ja ennen kaikkea: Suomi ei ole – ainakaan vielä – yhtä jakaantunut menestyjiin ja häviäjiin kuin Yhdysvallat. Jos katkeruus lisääntyy, kasvaa myös meillä sellaisten poliitikkojen kannatus, jotka löytävät syntipukkeja.

Eihän Trumpin tapauksessakaan kyse ole siitä, että kannattajat uskoisivat kaikkea, mitä Trump sanoo. Heillä on kuitenkin voimakas tunne siitä, että yksin Trump on heidän puolellaan. Ja Yhdysvalloista nähdään, että jos tunne ja faktat ovat ristiriidassa keskenään, tunne voittaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat