Viron koronatilanne on huomattavasti pahempi kuin Suomessa, viime päivien aikana tartuntojen määrä on hieman laskenut - Ulkomaat | HS.fi

Viron koronatilanne on huomattavasti pahempi kuin Suomessa, viime päivien aikana tartuntojen määrä on hieman laskenut

Virossa tartuttavuusluku on painunut yhden tuntumaan, mikä herättää toiveita rajoitusten asteittaisesta purkamisesta. Silti Viron koronavirustilanne on yhä moninkertaisesti pahempi kuin Suomessa.

Suomen ja Viron välillä liikennöivä Viking Xprs -laiva Tallinnan satamassa joulukuussa 2020.­

12.1. 20:19

Koronavirustilanne Virossa osoittaa pitkän nousun jälkeen tasaantumisen merkkejä.

Vielä viime viikolla koronatilastoissa näkyi joulun pyhien aiheuttamia piikkejä uusissa tartunnoissa. Testejäkin tehtiin tavallista enemmän.

Kuluvan viikon sisällä uusien tartuntojen määrä on ollut hienoisessa laskussa, ja tartuttavuusluku on laskenut yhteen. Se tarkoittaa sitä, että yksi ihminen tartuttaa keskimäärin yhden ihmisen. Tartuntatilanteen tasaantuminen on herättänyt toiveita joidenkin rajoitusten purkamisesta.

”Näyttää siltä, että rajoitukset Tallinnassa, Harjumaalla ja Itä-Virumaalla ovat tuottaneet tulosta. Uskon, että myös muualla Virossa enemmistö ihmisistä on ollut varovaisia”, sanoo hallitusta avustavan tiedeneuvoston jäsen, tilastomatematiikan professori Krista Fischer Viron yleisradioyhtiö ERR:lle.

Väkilukuun suhteutettuna Viron koronavirustilanne on silti moninkertaisesti pahempi kuin Suomessa.

Viruksen ilmaantuvuus viimeisen 14 päivän ajalta on 590,68 tapausta 100 000 ihmistä kohden. Keskimäärin 12,4 prosenttia viimeisen kahden viikon aikana tehdyistä testeistä on ollut positiivisia.

Virusta havaitaan Virossa tällä hetkellä siis yli kymmenkertaisesti Suomeen verrattuna. Suomen ilmaantuvuusluku viimeiseltä kahdelta viikolta on 52.

Sairaalahoidossa Virossa on 409 koronaviruspotilasta. Heistä tehohoidossa on 43. Suomessa sairaalahoidossa on 158 ihmistä, joista tehohoidossa 30.

Yhteensä 292 ihmistä on Virossa kuollut koronavirukseen. Suomessa on todettu yhteensä 602 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.

Viro aloitti rokotusten antamisen joulun jälkeen. Tähän mennessä rokotuksia on jaettu vajaa 12 000 kappaletta.

Virossa ei ole vielä havaittu mutatoitunutta virusta, mutta yksi Suomessa havaituista tapauksista oli peräisin Viron kansalaiselta, joka oli kaksi päivää ennen testin ottamista matkustanut Suomeen.

Hallitusta avustavan tiedeneuvoston johtaja, virologian ja mikrobiologian professori Irja Lutsar sanoo Õhtuleht-lehdelle, että on vain ajan kysymys, milloin mutatoitunutta virusta löydetään Virosta.

Lutsarin mukaan Virossakin on lähetetty virusnäytteitä laboratorioon tutkittavaksi mutaatioiden havaitsemiseksi.

Pitkään aisoissa säilynyt koronavirustilanne lähti Virossa pahenemaan viime lokakuun loppupuolella. Erityisesti uusia tartuntoja alkoi ilmaantua Koillis-Virossa Itä-Virumaan maakunnassa ja Harjumaan maakunnassa, johon Tallinnakin kuuluu.

Itä-Virumaassa asetettiin tiukkoja rajoituksia voimaan joulukuun puolessavälissä. Joulun jälkeen myös Tallinna ja sitä ympäröivä maakunta asetettiin tiukkojen rajoitusten alle. Tällä hetkellä rajoitukset ovat voimassa 17. tammikuuta asti.

Näiden tiukkojen rajoitusten alueilla museot, teatterit, elokuvateatterit ja konserttisalit on suljettu. Saunat, kylpylät ja uimahallit ovat myös sulkeneet ovensa, kuin myös liikuntapaikat. Sisällä tapahtuva harrastustoiminta on keskeytetty. Baarit ja muut viihdepaikat on suljettu, ravintoloista saa tilata vain noutoruokaa.

Ostoskeskukset ja kaupat saavat olla auki. Ulkona saa harrastaa liikuntaa enintään kymmenen hengen ryhmissä.

Muualla Virossa rajoitukset ovat maltillisempia. Muun muassa ravintolat, museot ja teatterit ovat auki, mutta ne saavat ottaa sisään vain puolet tavallisesta ihmismäärästä.

Myös kuntosalit, uimahallit ja kylpylät ovat muualla maassa auki. Ryhmäliikuntaa saa harrastaa pienissä ryhmissä. Virolainen media onkin raportoinut siitä, kuinka ihmiset ylittävät maakuntarajoja käydäkseen treenaamassa avoinna olevilla saleilla.

Koko maassa on voimassa maskipakko julkisissa sisätiloissa ja julkisessa liikenteessä. Julkisissa sisätiloissa saa kulkea enimmillään kahden hengen ryhmissä, ja muihin ihmisiin tulee pitää kahden metrin turvaväli.

Viron hallitus keskustelee torstaina eri alueiden rajoitusten mahdollisesta purkamisesta. Rajoitusten purkaminen aloitetaan todennäköisesti koulunkäynnin ja opiskelun siirtymisestä normaalimpaan päiväjärjestykseen. Viihde- ja kulttuurielämän rajoitusten purkaminen tapahtuu luultavasti myöhemmin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat