Italiassa alkoi suurin mafia­oikeudenkäynti yli 30 vuoteen: Syytettynä on satoja ’Ndranghetan jäseniä, ja käsittely kestänee pari vuotta - Ulkomaat | HS.fi

Italiassa alkoi suurin mafia­oikeudenkäynti yli 30 vuoteen: Syytettynä on satoja ’Ndranghetan jäseniä, ja käsittely kestänee pari vuotta

’Ndranghetan toiminta on keskittynyt Calabrian alueelle Etelä-Italiaan.

Näytöllä näkyy syytettyjä, joista osa osallistui oikeudenkäynnin ensimmäiseen päivään videon välityksellä.­

13.1. 14:27

Italiassa on alkanut mafiaoikeudenkäynti, joka on maan suurin yli 30 vuoteen, kertoo uutistoimisto AFP.

Syytettynä on yli 350 ihmistä, joiden epäillään olevan eteläitalialaisen ’Ndrangheta-rikollisjärjestön jäseniä. Heitä syytetään erilaisista jo 1990-luvulla tehdyistä rikoksista, kuten murhista, huumekaupasta, kiristyksestä ja rahanpesusta. Oikeudenkäyntiin osallistuu yli 900 todistajaa.

Oikeudenkäynti alkoi keskiviikkona ja sen on määrä kestää yli kaksi vuotta. Se järjestetään oikeussaliksi muutetussa entisessä puhelinpalvelukeskuksessa Lamezia Termen kaupungissa Calabrian alueella Etelä-Italiassa.

Calabria on ’Ndranghetan ydintoiminta-aluetta.

Syyttäjä Nicola Gratteri kuvaili oikeudenkäyntiä tärkeäksi virstanpylvääksi Italian taistelussa mafiaa vastaan.

AFP:n mukaan Italian oikeuslaitoksessa suositaan jättimäisiä oikeudenkäyntejä maan erilaisia rikollisjärjestöjä vastaan. ’Ndranghetaa pidetään nykyään niistä vaikutusvaltaisimpana. Se hallitsee muun muassa kokaiinin kuljetusta Eurooppaan.

Italian kuuluisimmassa suuressa mafiaoikeudenkäynnissä vuosina 1986–1987 annettiin 338 tuomiota sisilialaisen Cosa Nostra -rikollisjärjestön jäsenille. Syyttäjät Giovanni Falcone ja Paolo Borsellino murhattiin myöhemmin.

’Ndrangheta on vuosien varrella laajentanut toimintaansa perinteisistä huumekaupasta ja kiristyksestä muun muassa sijoittamiseen. Monissa osissa Calabriaa sen vaikutusvalta ulottuu kaikkiin julkisen elämän osa-alueisiin kaupungintaloista sairaaloihin, hautausmaille ja jopa oikeussaleihin.

Alan asiantuntijat uskovat, että Calabriassa asuu noin 150 ’Ndranghetaan kuuluvaa perhettä ja ainakin 6 000 jäsentä ja yhteistyökumppania. Järjestöön arvioidaan kuuluvan vielä tuhansia muita jäseniä Calabrian ulkopuolella.

Syyttäjä Nicola Gratteri saapui keskiviikkona oikeustalolle suureen mafiaoikeudenkäyntiin Lamezia Termen kaupungissa Italiassa.­

Syyttäjä Gratterin mukaan ’Ndrangheta tuottaa vuodessa yli 50 miljardia euroa, mikä tekee siitä yhden maailman rikkaimmista rikollisjärjestöistä. Gratteri kuvaili ’Ndranghetaa perheiden verkostoksi.

Gratteri on BBC:n mukaan Italian kuuluisin mafianvastainen syyttäjä ja ollut poliisin erityissuojeluksessa yli kolme vuosikymmentä.

Keskiviikkona alkanut oikeudenkäynti keskittyy yhteen ryhmään, Mancuso-perheeseen ja sen yhteistyökumppaneihin, jotka hallitsevat Vibo Valentian maakuntaa Calabriassa. AFP:n mukaan syytettyjen joukossa on myös paljon klaanin ulkopuolisia jäseniä, muun muassa poliitikkoja, poliiseja, virka- ja liikemiehiä.

Oxfordin yliopiston kriminologi Frederico Varese sanoi, että oikeudenkäynti heijastaa ’Ndranghetan laaja-alaista vaikutusvaltaa ja hallintaa, joka ulottuu kaikkeen sekä lailliseen että laittomaan toimintaan yhteisössä.

”Näiden mafiaperheiden todellinen voima on siinä, että niillä on kontrolli alueesta ja alueella ne tekevät kaikkea”, Varese sanoi AFP:lle.

”Kaikki kulkee heidän kauttaan kaupan avaamisesta rakentamiseen.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat