Australia tarkkailee sivusta, kun muut maat rokottavat kansalaisiaan – Maassa aloitetaan rokotukset aikaisintaan helmikuun puolivälissä - Ulkomaat | HS.fi

Australia tarkkailee sivusta, kun muut maat rokottavat kansalaisiaan – Maassa aloitetaan rokotukset aikaisintaan helmikuun puolivälissä

Australia ei kiirehdi koronavirusrokotuksien kanssa, sillä maan tartuntatilanne ei ole akuutti. Viranomaisille tämä tarjoaa mahdollisuuden nähdä, aiheuttavatko rokotteet sivuvaikutuksia maailmalla.

Uimarit nauttivat auringosta Coogee-rannalla Sydneyssä keskiviikkona 13. tammikuuta.­

17.1. 17:09

Samalla kun muu maailma kiirehtii rokottamaan kansalaisiaan koronavirusta vastaan, Australia on jättäytynyt tarkoituksella jälkeen. Ensimmäiset australialaiset saavat rokotteensa aikaisintaan helmikuun puolivälissä, yli kuukausi useimpia muita maita myöhemmin.

Syynä on maan rauhallinen tartuntatilanne. Kuluneella viikolla lähes 26 miljoonan asukkaan maassa on kirjattu enimmillään 20 uutta tartuntaa päivässä. Vertailun vuoksi Suomessa saman viikon luvut ovat olleet kolminumeroisia.

”Australian ei tulisi olla jonon ensimmäisenä”, tartuntatautiasiantuntija ja Australian kansallisen yliopiston professori Peter Collignon kertoi australialaismedia 9newsille.

Collignonin mukaan esimerkiksi Israel, Yhdysvallat, Britannia sekä Euroopan maat ovat antaneet rokotteelle kiireellisen hyväksynnän hälyttävien kuolinlukujen vuoksi.

”Meidän ei tulisi tehdä kokeiluja ennen kuin näemme enemmän dataa, sillä emme ole hätätilanteessa”, sanoi Collignon 9newsille.

Hänen mukaansa rokotteista ja niiden sivuvaikutuksista on toistaiseksi vain alustavaa tietoa.

Australian lisäksi rokotuksensa aloittavat kiirehtimättä muun muassa Uusi-Seelanti, Japani ja Etelä-Korea, kertoo brittiläinen The Guardian.

Hidastelu rokotuksien kanssa tarjoaa Australialle mahdollisuuden seurata rokotuksien vaikutuksia muissa maissa.

Victorian osavaltion apulaisylilääkäri Allen Cheng totesi 9newsin mukaan, että tähän mennessä tutkimukset raapaisevat vain pintaa siitä, mitä rokotuksista halutaan tietää. Cheng on Australian kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtaja. Ryhmä tuottaa viranomaisille tietoa rokotteiden turvallisuudesta, tehokkuudesta ja laadusta.

Tutkimuksissa ei ole vielä pystytty sulkemaan erittäin harvinaisten, mutta vakavien, sivuvaikutusten mahdollisuutta, Cheng kirjoitti Twitterissä 4. tammikuuta.

”Lopulta kyse on siitä, ylittävätkö rokotusten hyödyt niiden riskit ja epävarmuudet. Maat, joissa on päivittäin satoja tai tuhansia kuolemantapauksia, ovat selvästi halukkaita sietämään jonkin verran epävarmuutta kuolemien estämiseksi, ja tämä on hyväksyttävää. Me Australiassa olemme eri tilanteessa”, kirjoitti Cheng.

Alunperin rokotusten piti alkaa Australiassa vasta maaliskuussa, mutta tautitapausten lisääntyessä viime viikolla ajankohtaa aikaistettiin.

Maan tavoitteena on hyväksyä Pfizerin rokote tammikuun loppuun mennessä sekä Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston rokote helmikuussa.

Suunnitelmissa on rokottaa suurin osa australialaisista Asta Zenecan ja Oxfordin yliopiston rokotteella. Viime päivinä maassa on kuitenkin käyty vilkasta väittelyä siitä, onko kyseinen rokote tarpeeksi tehokas laumaimmuniteetin saavuttamiseksi.

Terveysviranomaisten mukaan laumaimmuniteetti ei ole lyhyen aikavälin tavoitteissa. Heidän mukaansa ei ole myöskään todisteita siitä, että mikään rokotteista takaisi laumaimmuniteettia.

Australiassa oli todettu sunnuntai-iltaan mennessä yhteensä noin 28 700 tartuntatapausta, ja viruksen aiheuttamaan tautiin oli kuollut maassa 909 ihmistä, kertoo Johns Hopkinsin yliopiston seuranta. Ylivoimaisesti eniten tartuntoja, runsaat 20 400 kappaletta, on todettu eteläisessä Victorian osavaltiossa.

Australia on onnistunut koronaviruksen taltuttamisessa muun muassa laajoilla koronasuluilla sekä pitämällä rajansa kiinni.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat