Valtakautensa viimeisillä hetkillä Trump aikoo myöntää armahduksia ja tuomion lievennyksiä sadalle ihmiselle - Ulkomaat | HS.fi

Valtakautensa viimeisillä hetkillä Trump aikoo myöntää armahduksia ja tuomion lievennyksiä sadalle ihmiselle

The New York Times: Armahdusta toivovat ovat maksaneet presidentin lähipiirille kymmeniätuhansia dollareita.

Donald Trump on myöntänyt armahduksia kiihtyvään tahtiin presidenttikautensa loppuessa.­

18.1. 6:48 | Päivitetty 18.1. 15:50

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump aikoo panna viimeisinä työpäivinään toimeksi: hän on aikeissa myöntää armahduksen tai tuomion lievennyksen vielä noin sadalle ihmiselle, kertovat yhdysvaltalaismediat. Trumpin nelivuotinen presidenttikausi päättyy keskiviikkona, kun marraskuun vaalit voittanut demokraatti Joe Biden astuu virkaansa.

Tiistaina julkaistavaksi aiottua armahduslistaa viimeisteltiin asiasta ensimmäisenä uutisoineen CNN:n mukaan sunnuntaina. Mukana tapaamisessa olivat Trumpin vävy Jared Kushner, tytär Ivanka Trump sekä muita avustajia, The Washington Post (WP) kertoo. Armahdusaikeista uutisoi myös muun muassa uutistoimisto Reuters.

Trumpin armahdusinto on ollut viime aikoina kiivas. Joulun alla täysi armahdus myönnettiin 41 ihmiselle ja tuomion lievennys kahdeksalle. Armahdettujen joukossa oli entisiä republikaanipuolueen kongressiedustajia ja Trumpin läheisiä liittolaisia. Arvostelua herättivät varsinkin neljä armahdettua Blackwater-turvallisuusyrityksen vartijaa, jotka olivat suorittamassa pitkiä vankeusrangaistuksia irakilaisten siviilien tappamisesta.

Presidenttikauden lähestyessä loppuaan paljon on ollut esillä myös mahdollisuus siitä, että Trump armahtaisi itsensä, vanhimmat lapsensa ja henkilökohtaisen asianajajansa Rudy Giulianin. Armahdus voisi suojata heitä liittovaltion rikossyytteiltä, jollaisia ei toistaiseksi ole Trumpia tai hänen lapsiaan vastaan nostettu.

Trump on nauttinut presidenttinä syytesuojaa, jonka hän menettää vallan vaihtuessa. Hänen taloudenpidostaan on tekeillä osavaltiotason oikeusjuttuja, joilta hän ei voisi armahduksella pelastautua. Viime viikolla demokraatti­enemmistöinen edustajainhuone nosti Trumpia vastaan virkasyytteen kapinaan kiihottamisesta, mutta Yhdysvaltain perustuslain mukaan presidentin armahdusoikeus ei ulotu siihenkään.

CNN:n ja WP:n tietojen mukaan Trumpin itsensä nimeä ei armahduslistalta tällä hetkellä löydy, mutta asia on ollut viime aikoina esillä. Itsensä armahtaminen olisi Yhdysvalloissa ennenkuulumatonta.

Lue myös: Trump pohtii lähipiirinsä ja jopa itsensä armahtamista – Mitä ennen­kuulumaton teko tarkoittaisi?

The New York Times -lehti (NYT) kertoi sunnuntaina, että presidentti Trumpia lähellä olevat ihmiset ovat rahastaneet kymmeniätuhansia dollareita presidentillistä armahdusta toivovilta.

Lehti kuvailee ilmiötä tuottoisaksi armahduskaupaksi. NYT on kerännyt juttuaan varten tietoja yli 30 lobbaajalta tai asianajajalta. Lehden mukaan armahduksilla rahastivat muun muassa eräs presidentin aiempi lakimies, entinen liittovaltion syyttäjä sekä Trumpin aiempi kampanja-avustaja.

Lehden mukaan ei kuitenkaan ole laitonta maksaa presidenttiä lähellä olevalle taholle armahduksen edistämisestä. Siitä ei lehden mukaan ole viitteittä, että rahaa olisi tarjottu presidentille itselleen. Mikäli rahaa olisi tarjottu Trumpille, teko saattaisi täyttää lahjonnan tunnusmerkit.

Valkoinen talo ei kommentoinut lehden tietoja.

NYT:n mukaan Trumpin toiminnalle ei juuri löydy vertailukohtia. Lehti nostaa kuitenkin esille Bill Clintonin, joka myönsi presidenttikautensa loppumetreillä vuonna 2001 noin 170 armahdusta tai tuomion lievennystä. Myös tuolloin tuli esiin, että osa armahdusta hakevista oli maksanut eri tahoille asian edistämisestä.

Clintonin toimintaa pidettiin totuttuja sääntöjä venyttävänä. Hän kuitenkin myönsi armahduksia lähinnä ihmisille, joiden hakemukset oikeusministeriö oli arvioinut. Trumpin hallinnossa armahdushakemuksen tie presidentin pöydälle on puolestaan usein käynyt lähipiirin kautta, eikä oikeusministeriön arviointiprosessille ole välttämättä annettu painoa, lehti vertaa.

Trump on myöntänyt armahduksia kiihtyvään tahtiin kautensa loppuessa. Osa Yhdysvaltain kongressitaloon loppiaisena tunkeutuneista Trumpin kannattajista on jo pyytänyt armahdusta presidentiltä. CNN:n mukaan hänen neuvonantajansa ovat kuitenkin todenneet, ettei siihen kannattaisi ryhtyä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat