EU:n Kiinan kanssa solmima sopimus oli kylmä suihku kiinalaisille työläisille ja Yhdysvalloille – Oliko EU hölmö vai laskelmoiva? - Ulkomaat | HS.fi

EU:n Kiinan kanssa solmima sopimus oli kylmä suihku kiinalaisille työläisille ja Yhdysvalloille – Oliko EU hölmö vai laskelmoiva?

EU:n investointisopimuksessa Kiina pääsi esiintymään voittajana. Saksan Angela Merkel runnoi läpi sopimuksen, jossa autotehtaat voittivat ja työläisten oikeudet hävisivät.

Kiinan apulaispääministeri Liu He (vas.) ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoittivat Phase One -kauppasopimuksen Valkoisessa talossa tammikuun 15. päivänä 2020.­

21.1. 2:00 | Päivitetty 21.1. 7:20

Keskiviikkona 6. tammikuuta tuhat poliisia vyöryi 72:een kohteeseen Hongkongissa.

Kun operaatio oli ohi, Kiina oli pidättänyt 53 Hongkongin demokratialiikkeen aktiivia. Uutinen hautautui Washingtonissa Capitoliin rynnineiden ihmisten alle, kuten oli tarkoituskin.

Hongkongin pidätykset olivat tyly viesti myös EU:lle. Vain viikkoa aikaisemmin Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoittivat päässeensä Kiinan kanssa yhteisymmärrykseen investointisopimuksesta.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron osallistui investointisopimuksen etäkokoukseen Kiinan presidentin Xi Jinpingin, Saksan liittokanslerin Angela Merkelin, Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin kanssa joulukuun 30. päivänä 2020.­

Taasko EU päästi Kiinan kuin koira veräjästä vain katsellakseen, kuinka Kiina tekee mitä huvittaa?

Sopimus määrittelee Kiinan ja EU:n välisten investointien sääntöjä.

Sitä pidetään melko yksimielisesti voittona Kiinalle. Kiina sai palkinnoksi näyttävän sopimuksen, vaikka se osoitti piittaamattomuutta ihmisoikeuksista tai kansainvälisistä pelisäännöistä.

Viime vuonna Kiina kukisti Hongkongin demokratialiikkeen. Xinjiangin vähemmistöjen vainosta vyöryi yhä yksityiskohtaisempia tietoja, eikä Kiina ole tehnyt tilanteen helpottamiseksi mitään. Ja tietenkin koronavirus levisi Kiinasta kaikkialle maailmaan.

Kirsikka kakun päällä oli se, että sopimus valmistui juuri ennen kuin Joe Bidenin oli määrä astua presidentiksi. Kumarrus Kiinaan oli pyllistys Bidenille.

Investointisopimus ei ole erityisen kuohuttava, jos siihen suhtautuu puhtaasti liikeasiana.

Se helpottaa EU-yritysten pääsyä Kiinan markkinoille ja ”tasoittaa pelikenttää”. Kiina kohtelee ulkomaisia yrityksiä epäreilusti, ja investoinnit ovat olleet yksisuuntaisia. Sopimus edellyttää Kiinalta läpinäkyvyyttä, mikä helpottaa puuttumista Kiinan tukiaisiin.

”Tavoite oli saada Kiinan markkinoiden rajoituksia purettua, jotta kontrasti niiden ja EU-markkinoiden avoimuuden välillä vähenisi. Se takaisi yrityksille tasapuolisemmat toimintaedellytykset”, sanoo ulkoministeriön kauppapolitiikan osaston päällikkö Pasi-Heikki Vaaranmaa.

Sopimus myös lyö kirjoihin ja kansiin käytäntöjä, jotka jo ovat olemassa. Monet asiat muuttuvat sujuvammiksi. Nykyisin on perustettava yhteisyritys, jotta voisi toimia Kiinassa, jatkossa ei.

Neuvottelut kestivät seitsemän vuotta ja vaativat 35 neuvottelukierrosta. Sopimusta ehdotettiin jo vuonna 2012, kun nykyinen presidentti Xi Jinping oli vasta aloittamassa kauttaan.

Xin kaudella Kiina on käyttäytynyt yhä aggressiivisemmin. Moni veikkasi sopimuksen hautautuvan kokonaan. Vielä joulun alla neuvottelut näyttivät päätyneen umpikujaan.

Ja hyvä niin, moni sanoi. Viisitoista arvostettua Kiina-tutkijaa julkaisi avoimen kirjeen, jossa kehotettiin malttiin.

”Sopimuksessa on kyse enemmästä kuin vain käytännön myönnytyksistä investointikysymyksissä. Sillä on vaikutuksia Euroopan uskottavuuteen ja ydinarvoihin. Kyse on siitä, ettei EU lankeaisi samanlaiseen huonosti valmisteltuun sopimukseen, josta eurooppalaiset aiheellisesti syyttivät Donald Trumpia”, allekirjoittajat vaativat.

Allekirjoittajat viittasivat Trumpin vuosi sitten allekirjoittamaan Phase One -sopimukseen, jonka oli määrä aloittaa kauppasodan haavojen kurominen umpeen.

Mikä kiire EU:lla oli saada sopimus valmiiksi?

Vastaus: Saksalla oli kiire. Sopimus syntyi juuri nyt, koska muulloin se ei olisi syntynyt. Kiina halusi sopimuksen ennen Bidenin presidenttikauden alkua ja Merkel ennen Saksan EU-puheenjohtajakauden loppua.

Ikkuna oli auki enää hetken, ja sen varjolla Kiina teki sopimuksessa myönnytyksiä. Sopimus runnottiin valmiiksi uudenvuodenaatonaattona, kun Saksan puheenjohtajuutta oli jäljellä yksi päivä.

Kiina on Saksalle tärkeä, koska vähintään joka kolmas saksalainen auto myydään nyt Kiinassa. Volkswagenilla Kiinan-markkinoiden osuus myynnistä on jo noin 40 prosenttia. Sopimus lisää yritysten toimintavarmuutta.

Työläiset kokosivat autoja Audin kokoonpanolinjalla Volkswagenin Tianjinin-autotehtaalla Kiinassa joulukuussa 2019.­

Sopimus oli hyvä Kiinan kommunistiselle puolueelle. Mutta oliko se hyvä myös EU:lle?

Riippuu keneltä kysyy. Saksalainen autotehtailija siis on tyytyväinen, samoin suurimmat jäsenvaltiot Ranska ja Saksa.

Vähemmän juhlimista on heillä, jotka toivovat EU:lta ihmisoikeuksien ja työläisten oikeuksien edistämistä. Arvoyhteisönä esiintyvälle EU:lle sopimus on kiusallinen. Tiedot Xinjiangin vähemmistöjen räikeästä riistosta ja pakkotyön teettämisestä ovat vuoden aikana kasautuneet.

Jouluaatonaattona Ranskan apulaiskauppaministeri Franck Riester kieltäytyi hyväksymästä sopimusta, ellei Kiinalta tule myönnytyksiä pakkotyökysymykseen.

Ja tulihan niitä. Kiina suostui lisäämään sopimustekstiin, että se pyrkii edistämään ”jatkuvasti ja hellittämättä” pakkotyön kieltävien sopimusten ratifioimista.

Siihen ei usko oikein kukaan, vaikka tämäkin myönnytys oli Kiinalle vaikea. Aikaa Kiinalla olisi ollut, jos olisi halua. Kiina oli maailman työjärjestön ILO:n perustajajäsen 102 vuotta sitten, ja Kiinan kansantasavallassakin on ollut järjestön konttori 35 vuotta, mutta Kiina ei silti ole allekirjoittanut edes pakkotyön kieltävää sopimusta.

Kysymys on lopulta siitä, voiko sopimukseen suhtautua pelkkänä liikeasiana.

Realistin vastaus on se, että Kiinan kanssa on tultava toimeen. Kiina on nyt EU:n suurin kauppakumppani, kun Yhdysvallat jäi viime vuonna taakse. Kauppaa käydään joka tapauksessa, ja on parempi sopia kuin olla sopimatta.

Miksi EU antaisi Kiinan-markkinoilla kilpailuetua, kun mitkään toimet eivät ole Kiinaa demokratiaksi muuttaneet?

Kriitikoiden vastaus on se, että EU:n Kiina-politiikan resepti on pahasti vanhentunut. Kiina on astunut liian monen rajan yli, jotta toisella kädellä voisi solmia kauppasopimuksia ja toisella kädellä antaa kädenlämpöisiä lausuntoja ihmisoikeuksista.

Sopimus on myös osoitus EU:n Kiina-politiikan tempoilevuudesta. Vuonna 2019 EU määritteli Kiinan ”systeemiseksi kilpailijaksi”, nyt sen kanssa taas sorvaillaan kauppasopimuksia. Uskottavuus on koetuksella, jos tiukassa paikassa Saksan autotehtaat aina ratkaisevat.

Tätä Kiina käyttää auliisti hyväkseen, varsinkin nyt kun EU osoitti voivansa astua tarvittaessa Yhdysvaltojen näpeille.

Sopimusta onkin kommentoitu Yhdysvalloista happamasti. Keskiviikkona aloittaneen presidentti Bidenin hallinnossa sopimus tuntui loukkaukselta, aivan niin kuin Kiina halusikin. EU:n ja Yhdysvaltain yhteinen Kiina-politiikka muodostui hankalammaksi.

Bidenin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana jo siirtymähallinnossa toiminut Jake Sullivan kommentoi asiaa Twitterissä. Trumpin raivokkaan Twitter-viestinnän jälkeen viestiä on vaikea kuvailla jyrähdykseksi: ”Bidenin ja Harrisin hallinto toivoisi eurooppalaisten kumppaniensa hyvissä ajoin keskustelevan yhteisistä Kiinan taloudellisiin käytäntöihin liittyvistä toimista”, Sullivan kirjoitti.

EU puolustautuu sillä, että Yhdysvallat on itsekin edistänyt kauppaa Kiinan kanssa huolimatta siitä, että se on asettanut pakotteita ja pohtii Xinjiang-tuotteiden maahantuonnin kieltämistä kokonaan.

Trump solmi oman Phase One -sopimuksensa jo vuosi sitten 15. tammikuuta. Se on monin tavoin pidemmälle menevä kuin nyt solmittu Euroopan investointisopimus.

Kiinan apulaispääministeri Liu He (vas.) ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esittelivät allekirjoittamiaan Phase One -kauppasopimusasiakirjoja Valkoisessa talossa tammikuun 15. päivänä 2020.­

Sopimuksen perimmäinen tarkoitus on tuoda yritykselle toimintavarmuutta. Yrityksen laajeneminen ulkomaille on kallista, ja kauppasopimuksilla vähennetään riskiä.

Kiina on viime vuosina harpponut sopimusten ja käytäntöjen yli. Muun muassa Ruotsi ja Tšekki ovat saaneet tuta Kiinan ”susisoturidiplomatian”.

Onko Kiinan tekemä sopimus enää minkään arvoinen?

Ulkoministeriön Pasi-Heikki Vaaranmaan mukaan Kiina on kaupan alalla pitänyt sopimuksensa melko hyvin.

”Kiinalla on aika hyvä toimeenpanorekordi, jos tarkastellaan sen WTO-aikaista toimintaa”, Vaaranmaa sanoo. ”Kiina esimerkiksi haastettiin WTO-oikeuteen harvinaisten maametallien vientikielloista. Kun todettiin, että Kiina oli tehnyt sopimusten vastaisesti, se purki vientikiellot.”

Moni epäilee, että tämä ei enää päde, kun Kiina käyttäytyy yhä itsevarmemmin.

”Ulkomaiset yritykset voivat varautua jatkuvaan, elleivät entistäkin suurempaan, epävarmuuteen riippumatta siitä, mitä Kiina CAI-sopimuksessa lupaa”, kirjoitti analyysissään saksalaisen Merics-tutkimuslaitoksen tutkija Katja Drinhausen.

Huolestuttavin on Australian esimerkki. Australia solmi Kiinan kanssa vapaakauppasopimuksen vuonna 2015. Maiden suhteet olivat jo viilenemässä mutta eivät vielä vapaassa pudotuksessa. Riita roihahti täyteen liekkiinsä, kun Australia huhtikuussa 2020 vaati Kiinalta selvitystä koronaviruksen alkuperästä.

Kiina heitti sopimukset saman tien roskakoriin. Australialaiselle ohralle lätkäistiin kovat tullit, ja kauppasota on vain syventynyt.

”Australian esimerkki osoittaa, että sopimus ei takaa, että sovitusta pidetään aina kiinni. Mutta onko se syy olla pyrkimättä sopimukseen?” Vaaranmaa kysyy.

Sopimusta ei ole vielä lopullisesti hyväksytty. Sen yksityiskohtia viilataan, ja se pitää vielä hyväksyä Euroopan parlamentissa. Hyväksyminen ei ole läpihuutojuttu, mutta kun takana ovat Saksa, Ranska ja komissio, sopimus tuskin voi kokonaan kaatua.

Energiaa se silti vie. Vuodesta 2021 veikataan hukattua aikaa yhteisen Kiinan-politiikan muotoilussa, koska Yhdysvalloissa Bidenillä tulee olemaan kädet täynnä kotimaan tilanteen rauhoittamisessa. Ja onhan tässä vielä tämä koronapandemiakin.

EU:ta on syytetty naiiviudesta, mutta uskottavammalta kuulostaa päinvastainen selitys. Eivät Merkel ja Macron niin hölmöjä ole, että kuvittelisivat Kiinan kiltisti tottelevan sopimuksen kirjauksia.

Jos jostain, niin EU:ta voi syyttää kylmästä laskelmoinnista eikä ruusunpunaisista silmälaseista. Trumpin kauppasota on osoittanut, että Kiinasta ei saa selkävoittoja. Pikemminkin EU laski voittavansa sen mitä voitettavissa oli ja antoi Kiinalle tieten tahtoen symbolisen voiton, koska sai vastineeksi myönnytyksiä sopimustekstiin ja hieman toimintavarmuutta yrityksille.

Oliko sopimus sen arvoinen?

Realisti vastaa, että sen tietää vasta vuosien kuluttua, kun päästään laskemaan sopimuksen vaikutuksia. Idealisti vastaa, että tehottoman ihmisoikeuspolitiikan hintaa ei voi laskea silloinkaan.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat