Navalnyi on saamassa uuden tuomion, tällä kertaa sotaveteraanin kunnian loukkaamisesta – Kremlin tietoiskuun osallistuneelle veteraanille riittäisi anteeksipyyntö - Ulkomaat | HS.fi

Navalnyi on saamassa uuden tuomion, tällä kertaa sotaveteraanin kunnian loukkaamisesta – Kremlin tietoiskuun osallistuneelle veteraanille riittäisi anteeksipyyntö

Tiistaina vankilaan tuomittua oppositiojohtajaa uhkaavat erillisestä tapauksesta luultavasti sakot. Tapauksen käsittely jatkuu viikon kuluttua perjantaina 12. helmikuuta.

Aleksei Navalnyi oli perjantaina Babuškinskin alueoikeudessa Moskovassa syytettynä sotaveteraanin kunnian loukkaamisesta.­

5.2. 12:33 | Päivitetty 5.2. 21:19

Viime tiistaina vanhasta petostuomiosta kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomion saanut oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tuotiin perjantaiaamuna uudelleen oikeuden eteen Moskovassa.

Navalnyitä syytetään Babuškinskin tuomioistuimessa kunnianloukkauksesta, josta voi seurata pahimmillaan miljoonan ruplan eli yli 11 000 euron sakot ja 240 tuntia pakkotyötä, kertoo sanomalehti Kommersant. Sakkotuomio lienee todennäköisempi, sillä pakkotyön järjestäminen jonkinlaisena lisärangaistuksena vankileirillä saattaa osoittautua hankalaksi.

Navalnyi kiisti syytteet paikan päällä, ja aamulla aloitettu oikeudenkäynti jatkui vielä iltapäivällä.

Navalnyitä syytetään 94-vuotiaan sotaveteraanin Ignat Artjomenkon kunnian loukkaamisesta sosiaalisessa mediassa viime kesänä. Videoyhteydellä kuultu Artjomenko sanoi oikeudelle, ettei hänellä ole materiaalisia vaatimuksia.

”Vaadin, että Navalnyi esittää julkisen anteeksipyynnön”, Artjomenko sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.

Istunto ja Artjomenkon kuuleminen keskeytettiin iltapäivällä todistajan huonon kunnon vuoksi. Tuomion julistamista ei uutistoimistojen mukaan odoteta vielä perjantaina.

Kunnianloukkaussyytettä oltiin nostamassa jo viime kesänä, mutta prosessi keskeytyi Navalnyin jouduttua elokuussa myrkytetyksi ja sairaalahoitoon Saksaan.

Syyte koskee Navalnyin sosiaalisessa mediassa viime kesänä julkaisemaa kommenttia. Hän arvosteli siinä televisiossa esitettyä tietoiskua, jossa propagoitiin presidentti Vladimir Putinin jatkokaudet mahdollistavan perustuslain muutoksen puolesta.

Parlamentti hyväksyi perustuslain muutokset viime vuoden tammikuussa mutta päätti samalla, että muutoksista järjestetään kansanäänestys. Äänestys järjestettiin heinäkuun 1. päivänä, mutta juhannuksen jälkeen alkaneella ennakkoäänestyksellä oli koronaepidemian vuoksi suuri merkitys.

Virallisen tuloksen mukaan lähes 80 prosenttia äänestäneistä kannatti muutoksia.

Television valtiokanavat ryhtyivät jo alkukesästä esittämään julkisuuden henkilöiden tähdittämiä tietoiskuja lakimuutosten puolesta.

Navalnyi kommentoi kesäkuun 2. päivänä RT-kanavan propagandaiskua, jossa esiintyi koko joukko julkkiksia. Heistä suomalaisille tunnetuin lienee 1980-luvun kiekkokaukaloiden tähtipuolustaja ja myöhempi Venäjän urheiluministeri Vjatšeslav Fetisov, 62.

Jokainen esiintyjä luki kameralle vuorollaan otteen niistä uusista pykälistä, joissa kansalle luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista.

”Siinäpä herrantertut”, Navalnyi kommentoi Twitterissä ja Telegram-kanavallaan. ”Täytyy sanoa, että toistaiseksi maksettujen nuoleskelijoiden joukkue näyttää heikolta. Katsokaa nyt noita, häpeäksi ovat koko maalle. Pettureita, ei mitään omaatuntoa.”

Julkkisten lisäksi tietoiskuun osallistui myös veteraani Ignat Artjomenko.

Ensimmäisenä heti twiitin julkaisun jälkeen tuomiota Navalnyille vaati neuvoa-antavan yhteiskuntakamarin jäsen, juristi Ilja Remeslo. Hänen mielestään poliitikkoa pitäisi syyttää ”fasismin lietsomisesta”.

”Kaikista näistä [filmillä esiintyneistä] henkilöistä juuri veteraanin loukkaaminen oli mielestäni törkeintä ja hirvittävintä”, Remeslo kommentoi uutissivusto Meduzalle.

Liittovaltion tutkintakomitea tiedotti kaksi viikkoa myöhemmin, että Artjomenko oli nostanut Navalnyitä vastaan kunnianloukkauskanteen, jossa oppositiopoliitikon sanottiiin loukanneen veteraanin mainetta ja kunniaa ja ”vaikuttaneen terveydentilani huononemiseen”.

Uutissivusto Meduzan mukaan heikkokuntoisen Artjomenkon edustajana koko prosessin ajan on toiminut hänen tyttärenpoikansa Igor Kolesnikov, joka kertoi uutissivustolle isoisänsä osallistuneen vuosina 1942–1944 taisteluihin Valko-Venäjän-rintamalla.

Julkisuudessa tapauksesta tuli sosiaalisessa mediassa toimivien opposition edustajien ja valtiokanavien ykkösketjun toimittajien kaksintaistelu, jonka yksityiskohdista Artjomenko on luultavasti onnellisen tietämätön.

Kunnianloukkausoikeudenkäynti alkoi perjantaina 5. helmikuuta ja jatkuu viikon kuluttua perjantaina 12. päivä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat