Vaikutusvaltainen järjestö alkoi kutsua Israelia ”apartheid-hallinnoksi” – onko kuvaus osuva? - Ulkomaat | HS.fi

Vaikutusvaltainen järjestö alkoi kutsua Israelia ”apartheid-hallinnoksi” – onko kuvaus osuva?

Apartheid on Etelä-Afrikan ulkopuolella käytettynä kiistanalainen termi, mutta se on myös kansainväliseen oikeuteen kirjattu rikostyyppi, joka voidaan puntaroida oikeudessa.

Israelin joukot tuhosivat beduiiniasukkaiden teltat ja muuta asuinrakenteet Humsassa miehitetyllä Länsirannalla maanantaina 8. helmikuuta.­

11.2. 2:00 | Päivitetty 11.2. 6:18

Tammikuussa vaikutusvaltainen israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’Tselem teki huomiota herättävän ratkaisun. Järjestö julkaisi verkkosivuillaan kannanoton, jossa se ilmoitti tästä lähtien kutsuvansa Israelia apartheid-hallinnoksi. B’Tselem-järjestö on keskittynyt raportoimaan Israelin miehittämien alueiden ihmisoikeusloukkauksista.

Järjestön mukaan on tosiasia, että Välimereltä Jordanjoelle asti ulottuva alue – toisin sanoen Israelin valtio sekä sen miehittämät ja saartamat Länsiranta ja Gaza – muodostaa yhden hallinnollisen kokonaisuuden.

Tätä kokonaisuutta hallitsee muiden yläpuolella yksi hallinto yhden periaatteen mukaan. Tämä periaate on B’Tselemin mukaan ”juutalaisten ylivallan edistäminen ja lujittaminen” yli toisen ryhmän, palestiinalaisten.

Siksi järjestön mukaan ei ole enää syytä erotella demokraattista Israelia (sellaisena kuin kansainvälinen yhteisö sen tunnustaa) Israelin miehittämistä alueista, joilla palestiinalaiset elävät syntyperänsä vuoksi rajatummin oikeuksin kuin Israelin kansalaiset.

Tämä on järjestön mukaan apartheidia, jonka Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC määrittelee ihmisoikeusrikkomukseksi. ICC:n määritelmän mukaan apartheid-rikos on yhden ”rodullisen ryhmän” toiseen kohdistamaa ”järjestelmällistä sortoa ja hallintaa”, jolla pyritään varmistamaan sortavan hallinnon vallassa pysyminen.

Vuosikymmenien ajan kansainvälinen yhteisö, media ja monet järjestöt kuten B’Tselem ovat lähteneet siitä, että alueella toimii lähtökohtaisesti ainakin kaksi erillistä hallinnollista kokonaisuutta. On Israelin valtio ja enimmäkseen palestiinalaisten asuttamat alueet Länsiranta ja Gaza, jotka eivät kuulu Israelille mutta joiden lopullinen kohtalo on kiistanalainen.

Vuosikymmenien ajan kansainvälinen yhteisö on tähdännyt niin sanottuun kahden valtion ratkaisuun. Siinä Israelin rinnalle nousisi palestiinalaisvaltio, kunhan vain Israel ja palestiinalaiset pääsevät sopimukseen lukuisista kiistoistaan.

Rauhansopimuksen ja kahden valtion ratkaisun tiellä on ollut monenlaisia ongelmia, tärkeimpinä niistä israelilaisten juutalaisten perustamat laittomat siirtokunnat miehitetyllä Länsirannalla ja Hamasin kaltaiset radikaalit aseelliset järjestöt, jotka eivät hyväksy Israelin olemassaoloa.

Kahden valtion ratkaisua odoteltaessa on ajateltu, että Israel – siis siinä muodossa ja laajuudessa, missä kansainvälinen järjestö Israelin tunnustaa – on demokratia, ehkä ainoa sellainen Lähi-idässä.

Israelin turvallisuusjoukot pidättivät vanhan palestiinalaismiehen, joka osallistui israelilaisten kanssa mielenosoituksiin siirtokuntia ja maa-alueiden pakkolunastuksia vastaan Yattassa miehitetyllä Länsirannalla tammikuussa.­

Israelista erilliseksi kokonaisuudeksi on ajateltu enimmäkseen palestiinalaisten asuttamaa Länsirantaa, josta pienet osat ovat Oslon sopimusten mukaisesti palestiinalaisten hallinnassa, sekä Hamasin hallitsemaa Gazaa, jota Israel ja Egypti saartavat.

Käytännössä Israel kuitenkin hallitsee koko aluetta ja siellä asuvia ihmisiä, sillä sen sotilaat ympäröivät palestiinalaisten asuttamia alueita ja käytännössä kontrolloivat palestiinalaisten liikkeitä. Israel perustelee tätä turvallisuudella.

Samaan aikaan juutalaiset kaikkialta maailmasta voivat muuttaa vapaasti Israeliin ja saada sen kansalaisuuden. He voivat muuttaa jopa Länsirannan juutalaissiirtokuntiin, joita kansainvälinen yhteisö pitää laittomina.

Tätä asetelmaa on pidetty väliaikaisena ratkaisuna, mutta käytännössä siitä on tullut pysyvää todellisuutta, joka on jatkunut vuoden 1967 sodasta alkaen.

Viime vuosina on lisäksi nähty Israelin taholta siirtoja, jotka puhuvat sen puolesta, että Israelin johtajien suunnitelmissa on vahvistaa ”juutalaisten ylivaltaa” ohi palestiinalaisten.

Näitä ovat B’Tselem-järjestön mukaan esimerkiksi vuonna 2018 hyväksytty laki, joka määrittelee Israelin olevan juutalaisten eikä minkään muun kansanryhmän kansallisvaltio. Laki on ongelmallinen, sillä noin 20 prosenttia Israelin kansalaisista on arabeja – puhumattakaan muista etnisistä ryhmistä.

Samaan aikaan Israelin oikeistolainen pääministeri Benjamin Netanjahu on väläytellyt miehitetyn Länsirannan tai sen osien yksipuolista liittämistä Israeliin. Oikeiston omassa viestinnässä annetaan välillä varsin räikeästikin se kuva, että Välimereltä Jordanjoelle ulottuva alue muodostaa yhden suur-Israelin. Esimerkiksi Netanjahun äskettäin Twitterissä jakamassa vaalivideossa välähtää kartta, jossa Gazaa ja Länsiranta on laskettu Israeliin kuuluvaksi.

Vaalivideo antaa siis ymmärtää, että miehitetyt alueet ja niillä asuvat noin viisi miljoonaa palestiinalaista kuuluvat Israelille.

Entä sitten apartheid? Onko se juuri oikea termi kuvaamaan alueen todellisuutta?

Alunperin ”apartheid” oli afrikaansinkielinen termi, joka tarkoittaa erillisyyttä. Etelä-Afrikan valkoista ylivaltaa kannattava hallinto käytti sanaa kuvaamaan maan virallista politiikkaa, jossa valkoiset eroteltiin mustista ja muista etnisistä ryhmistä. Apartheid oli siis Etelä-Afrikan hallinnon virallista rotuerottelupolitiikkaa.

Apartheid-politiikan tarkoituksena oli säilyttää valkoisten etuoikeutettu asema. Taustalla vaikutti myös uskonnollinen ideologia, jossa valkoisilla katsottiin olevan jumalallinen oikeus Etelä-Afrikan parhaimpiin maihin. Samaan aikaan mustat haluttiin sulkea omille ja erillisille, bantustaneiksi kutsutuille alueille, joissa heidän tuli elää itsenäisesti.

Toisin kuin Etelä-Afrikka, Israel ei ole virallistanut politiikkaa, jossa esimerkiksi arabikansalaiset määrättäisiin asumaan erillisille alueille. Israelin kutsumista apartheid-hallinnoksi onkin arvosteltu siitä, että varsinaisessa Israelissa – siis niissä rajoissa, missä kansainvälinen yhteisö Israelin tunnistaa – ei ole käytössä kansanryhmien rasistista erillisyyspolitiikkaa.

Kuva muuttuu, jos miehitetyt alueet lasketaan Israelille kuuluviksi tai Israelin hallitsemiksi. Jopa israelilaiset poliitikot ovat kuvailleet tätä todellisuutta kiistanalaisella a-sanalla.

Esimerkiksi entinen pääministeri Ehud Barak työväenpuolueesta on sanonut, ettei Israelissa ”ole vielä” apartheidia, mutta jos Israel jatkaa koko Välimereltä Jordanjoelle ulottuvan alueen ja sen asukkaiden hallitsemista, Israel liukuu kohti apartheid-järjestelmää.

Jos Israelin politiikkaa kutsutaan apartheidiksi, se ei välttämättä tarkoita, että kyseessä olisi juuri samankaltainen apartheid kuin mitä Etelä-Afrikassa kehitettiin. Olennaista lienee se, täyttyvätkö ne tunnuspiirteet, joilla Kansainvälinen rikostuomioistuin määrittelee apartheid-rikoksen.

Israelin sotilaat tutkivat palestiinalaismiehen ruumista. Mies ammuttiin kuoliaaksi, kun hän yritti hyökätä veitsin juutalaisten siirtokuntalaisia vastaan lähellä Arielia tammikuussa.­

Viime kädessä siis ICC voisi selvittää sen, onko Israel syyllistynyt apartheid-rikoksiin. Ketään henkilöä tai mitään hallintoa ei ole koskaan tuomittu oikeudessa apartheidista. Käsitteen irrottamista Etelä-Afrikan historiasta osaksi kansainvälistä oikeutta on myös arvosteltu.

Helmikuun alussa ICC ilmoitti käynnistävänsä tutkinnan mahdollisista sotarikoksista miehitetyillä aluilla, mutta missään ei ole puhuttu mahdollisista apartheid-rikoksista.

Apartheid-termiä on vastustettu myös siksi, että termiä käyttävät erityisesti Israeliin kriittisesti suhtautuvat ja Israel–Palestiina-konfliktiin keskittyvät järjestöt.

Jos Israelia kutsutaan apartheid-hallinnoksi, herää kysymys: mitkä ovat ne muut maat, joiden toimintaa tulisi tasapuolisuuden nimissä kutsua samalla termillä?

Onko Egypti, joka myös osallistuu Gazan saartoon, apartheid-hallinto? Sitä paitsi Egypti sortaa myös Pohjois-Siinain beduiineja, joilta muun muassa evätään maanomistusoikeudet, pääsy poliisi- tai turvallisuusaloille ja usein jopa kansalaisuus.

Entä palestiinalaisten kohtelu Libanonissa tai Syyriassa? Tai kurdien kohtelu Turkissa – voisiko sitä kutsua apartheidiksi? Puhumattakaan uskonnollisten vähemmistöjen kohtelusta Saudi-Arabiassa, Myanmarissa (rohingyat) tai Kiinassa (uiguurit).

Ero Israeliin on toki siinä, ettei näitä maita ole kukaan koskaan vakavissaan väittänytkään demokratian, vapauden tai tasa-arvon majakoiksi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat