Entinen Nissan-johtaja livahti Japanista kaiutin­laatikossa, ja nyt Yhdysvallat luovutti pako-operaatiosta epäillyt isän ja pojan tuomiolle - Ulkomaat | HS.fi

Entinen Nissan-johtaja livahti Japanista kaiutin­laatikossa, ja nyt Yhdysvallat luovutti pako-operaatiosta epäillyt isän ja pojan tuomiolle

Carlos Ghosn pakeni joulukuussa 2019 Japanista Libanoniin. Paon avustamisesta epäillyt Michael ja Peter Taylor saapuivat Japanin pääkaupunkiin Tokioon tiistaina aamupäivällä.

Michael Taylor tallentui passintarkastuksen valvontakameraan Istanbulin lentoasemalla tammikuussa 2020.­

2.3. 13:02 | Päivitetty 2.3. 13:39

Yhdysvallat luovutti maanantaina japanilais­viranomaisille kaksi kansalaistaan, joita epäillään autojätti Renault-Nissanin entisen johtajan Carlos Ghosnin paon avustamisesta, kertovat useat kansainväliset mediat. Entiset erikoisjoukkojen sotilaat Michael Taylor, 60, ja hänen poikansa Peter Taylor, 27, saapuivat Japanin pääkaupunkiin Tokioon tiistaina aamupäivällä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan heitä ei aseteta syytteeseen välittömästi. Syytteitä on kuitenkin odotettavissa sen jälkeen, kun tapausta koskeva tutkinta saadaan valmiiksi. Japanilaisten syyttäjäviranomaisten mukaan Taylorit viedään samaan tokiolaiseen rangaistuslaitokseen, jossa Ghosniakin pidettiin.

Taylorit otettiin kiinni toukokuussa Harvardista Japanin antaman pidätysmääräyksen jälkeen. Poliisin tietojen mukaan Peter Taylor oli varannut lentoliput Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin. Libanonilla ei ole luovutussopimusta Japanin kanssa. Taylorien asianajajat yrittivät estää luovutuksen Yhdysvalloista sillä perusteella, että epäillyt saattaisivat joutua japanilaisessa vankilassa ”kidutuksen kaltaisiin olosuhteisiin”. Tällainen kohtelu voisi rikkoa Yhdysvaltain ja Japanin välistä luovutussopimusta.

Japanissa epäiltyjä voidaan pitää kiinniotettuina 20 päivää ennen päätöstä syyttämistä tai vapauttamisesta. Reutersin mukaan asianajajien läsnäolo ei ole sallittua syyttäjien kuulusteluiden aikana.

Asiaa puitiin yhdysvaltalaisissa oikeusistuimissa kuukausia. Taylorit odottivat prosessin lopputulosta vankeudessa Massachusettsin pääkaupungissa Bostonissa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Viime kuussa Yhdysvaltain korkein oikeus torjui heidän valitusanomuksensa, mikä salli luovutuksessa etenemisen.

Kuvan vasemman alalaidan henkilö, jonka uskotaan olevan Michael Taylor, luovutettiin Japanin viranomaisille Naritan lentoasemalla tiistaina.­

”Tämä on surullinen päivä [Taylorien] perheelle ja kaikille niille, jotka uskovat, että veteraanit ansaitsevat parempaa kohtelua omalta kotimaaltaan”, asianajaja Paul Kelly lausui luovutuksen jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan.

Michael ja Peter Tayloria epäillään osallisuudesta näyttävään operaatioon, jossa Carlos Ghosn livahti Japanista ulkomaanlennolle äänentoistolaitteille tarkoitetussa laatikossa.

Ghosn pidätettiin Japanissa marraskuussa 2018 epäiltynä talousrikoksista, jotka liittyvät muun muassa varojen väärinkäyttöön ja saatujen korvausten piilotteluun. Joulukuussa 2019 hän pakeni kotiarestista lapsuudenaikaiseen kotimaahansa Libanoniin. Ghosn ilmoitti paon syyksi pelon siitä, ettei hän saisi Japanissa reilua oikeudenkäyntiä. Hän on kiistänyt tehneensä mitään väärää.

Pakomatkaan kohdistui suurta mielenkiintoa, sillä sen yksityiskohdat olivat kuin agenttielokuvasta: The New York Times -lehden mukaan pakoa valmisteltiin viikkoja ja valmisteluun osallistuneille turvallisuusalan ammattilaisille maksettiin satojentuhansien dollareiden palkkioita. Tapauksen syyttäjien mukaan Taylorien epäillään saaneen noin 1,3 miljoonaa dollaria, Reuters kertoo.

Brittilehti The Guardianin mukaan Michael Taylor ei ole kiistänyt osuuttaan tapahtumiin. Hän on kuitenkin sanonut, ettei hänen pojallaan olisi tapauksen kanssa mitään tekemistä. Michael Taylorin mukaan Peter Taylor ei edes ollut Japanissa Ghosnin pakohetkellä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat