Häilyvällä rajalla - Ulkomaat | HS.fi

Megafonit huusivat Jinmeniltä yötä päivää kommunisminvastaista propagandaa kohti Kiinaa 1970-luvun loppuun asti. Nykyään ne ovat turistinähtävyys.­

Häilyvällä rajalla

Joka toinen päivä Kiina ampui perhekuvia ja ruokaa sisältäneitä kranaatteja salmen yli, ja asukkailta kiellettiin jalkapallo ja muut kelluvat esineet. Jinmenin saaren asukkaat ovat aina kärsineet eniten Taiwanin ja Kiinan kireistä väleistä.


6.3. 2:00 | Päivitetty 6.3. 7:34

Jinmen, Taiwan

Taiwaniin kuuluvalla Jinmenin saarella on tapahtunut paljon outoja asioita, mutta oudoin on ehkä tämä:

Kahdenkymmenen vuoden ajan Kiinan kansantasavalta ampui maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin saarelle kranaatteja. Suurin osa niistä sisälsi propagandalehtisiä.

Kiinan kranaatinkuorien sisältä paljastui myös ruokapaketteja ja onnellisia perhekuvia. Valokuvat osuivat kipeästi Jinmenin saarella pitkään palvelleiden sotilaiden sydämiin, sillä heidän perheensä olivat kaukana Taiwanin pääsaarella.

Tämä 1970-luvun loppuun asti jatkunut propagandasota saattaa kuulostaa hupaisalta, mutta jinmeniläisille siitä oli leikki kaukana, sillä kranaatit saattoivat osua.

Periaatteessa uhkaa pystyi välttämään, koska se oli ”vain” joka toinen päivä. Häät ja hautajaiset saattoi laskea ennalta rauhallisille päiville, kertoo jinmeniläinen eläkeläismies Yang Cheng-hsi.

Yang Cheng-hsi ei saanut lapsena leikkiä millään kelluvalla, kuten isoilla palloilla. Nyt hän pelaa aktiivisesti lentopalloa ja on tunnettu kovista iskuistaan.­

”Yleensä ammunta alkoi puolenyön jälkeen, juuri kun nukutti makoisimmin. Täytyi lähteä sängystä ja mennä pommisuojaan.”

Välillä ihmisiä kuoli sänkyihinsä.

Kun Kiina ja Taiwan – ja Yhdysvallat – ovat uhitelleet toisilleen vuosikymmenten mittaan, se on havisuttanut maailmanrauhaa, mutta piskuisen Jinmenin saaren asukkaita konflikti on tappanut, pelottanut ja myös elättänyt.

Ehkä voi sanoa, että Jinmenin kohtalo sinetöityi yli 70 vuotta sitten Guningtoun rannalla.

Rannalla sadat tai tuhannet ruostuneet palkit törröttävät vinosti kohti sumun takana levittäytyvää Kiinaa. Ne on pystytetty aikanaan estämään kommunistien maihinnousua. Nyt ne sojottavat rantahiekassa kuin entiseen kotiinsa huutavat haamut.

Maihinnousua estävät palkit ovat karheita ja rypyläisiä, sillä niissä on pinnalla pienten simpukoiden kuoria. Nousuveden aikaan ne jäävät veden alle.­

Jinmen ilmoitti vuonna 2013 raivanneensa muutamassa vuodessa lähes 100 000 miinaa maastosta. Sen jälkeen rannoillakin on ollut sangen turvallista kulkea. Salmen takana näkyy Kiinan Xiamen.­

Guningtoun ranta muistetaan vuoden 1949 verilöylystä.

Kiina oli sisällissodassa. Siinä taistelivat vastakkain siihen saakka tasavaltalaista Kiinaa hallinnut Guomindang ja kommunistit. Sodassa häviölle jäänyt tasavaltalainen Kiina pakeni Taiwanin saarelle, monet Jinmenin kautta. Molemmat saaret kuuluivat Kiinaan.

Guningtoun rannalla Guomindangin joukot löivät heidän peräänsä lähteneet kommunistit. Noin 5 000 sotilasta kuoli, suurin osa heistä kommunisteja.

Jinmenistä tuli osa Kiinan tasavaltaa, vaikka Jinmen sijaitsee aivan Manner-Kiinan, eli siis Kiinan kansantasavallan rannikolla.

Tässä jutussa Kiinan tasavallasta puhutaan enimmäkseen Taiwanina, vaikka nimitys vakiintui vasta myöhemmin, eikä se poliittisesti ihan samaa tarkoitakaan.

Jinmen oli pitkään Kiinan ja Taiwanin välirikon etulinja, Aasian Berliini, jossa kansainvälinen lehdistö päivysti, mutta lopulta jäätyneen konfliktin symboli unohtui maailmalta.

Rauhaa ei ole kuitenkaan koskaan solmittu. Kiina ja Taiwan jäivät elämään erikoista rinnakkaiseloa.

Taiwan on käytännössä itsenäinen valtio. Sillä on oma armeija, parlamentti, presidentti, raha ja passi. Mutta se ei ole koskaan julistautunut itsenäiseksi. Muuten Kiina hyökkäisi. Kiinan mielestä Taiwan on sen kapinoiva maakunta.

Jinmenillä Kiinan ja Taiwanin välien kiihkeämpien aikojen muistot ovat vahvasti hengissä.

93-vuotias rouva Lin Wu Pen-zhi polkee jäntevästi rannan pienen liikuntapuiston stepperiä. Hän on asunut aina tämän rannan tuntumassa, kymmenen kilometrin päässä Kiinasta ja Xiamenin kaupungista. Kiina on paljon lähempänä kuin yli 200 kilometrin päässä oleva Taiwanin pääsaari.

Lin Wu Pen-zhi, 93, käy joka päivä rannalla, josta hän näkee Manner-Kiinan Xiameniin. Kun lauttayhteyden Jinmenistä sinne avautuivat, hän kävi hakemassa salmen toiselta puolelta rakennustarvikkeita.­

Aurinko laskee, ja tänne Taiwanin puolelle näkyy selvästi, kuinka kapean salmen toisella puolella kiinalaisten pilvenpiirtäjien ulkoseinissä esitetään valoshow’ta, jossa delfiinit hyppivät talosta toiseen.

Näyttää idylliseltä, mutta jos Kiina yrittää ottaa Taiwanin itselleen väkivalloin – kuten se on ilmoittanut tarvittaessa tekevänsä – kiinalaiset luultavasti tulevat ensimmäiseksi juuri tämän salmen yli.

Kävelemme Lin Wun kanssa hänen talolleen riuskan kivenheiton päässä rannasta. Se on kaksikerroksinen, ja siinä on tätä nykyä myös perheen pyörittämä pieni majatalo.

Lin Wu muistaa hyvin, kuinka tasavaltalaiset Guomindangin sotilaat alkoivat tulla saarelle suurin joukoin vuonna 1948. Saarella asui kiinalaisia, joiden suku oli muuttanut vuosisatojen mittaan toiselta puolelta lahtea, niin myös Lin Wun suku.

”Sotilailla ei ollut mitään syötävää. Ensin he vain ottivat meiltä ruokaa, mutta sitten aloimme tehdä heidän kanssaan vaihtokauppaa. Istutimme bataattia ja saimme 1,5 kilosta bataattia puoli kiloa riisiä.”

Lin Wu oppi elämään sotilaiden kanssa ja hyötymäänkin heistä. Hän sai rahaa pesemällä heidän paitojaan ja oppi myös mandariinikiinaa. Mutta Kiinan kranaatti-iskuihin hän ei koskaan tottunut. Parittomien päivien propagandasodan lisäksi Kiina iski useamman kerran Jinmeniin myös tosissaan.

Yhdellä kertaa kävi näin:

”Kun kuulimme ensimmäisen pommin räjähtävän, menin heti talon edessä olevaan kuoppaan. Yksi lapsi oli selässäni, toinen sylissäni”, Lin Wu kertoo ja näyttää talon edustalla, kuinka ”kuoppa” eli sotilaiden hylkäämä juoksuhauta kulki täältä kohti rantaa.

”Kun pääsin kuopan pohjalle, talo takanani romahti saman tien. Siihen osui.”

Muutkin maat, erityisesti Yhdysvallat, ovat näytelleet isoa roolia jinmeniläisten kohtalon taustalla.

Kun Kiina iski Jinmeniin vuonna 1958, kranaattituli jatkui 44 päivää, ja kranaatteja satoi saarelaisten niskaan satojatuhansia. Ison osan tuosta ajasta Lin Wu vietti kuopassaan kaivon vieressä.

Kiinan tasavallan sotilaita Jinmenin saarella elokuussa 1958.­

Kriisi loppui, kun Yhdysvallat päätti lähettää laivastoaan Taiwaninsalmelle, ja Neuvostoliitto kävi rauhoittelemassa Pekingiä.

Pari vuotta myöhemmin Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower vieraili Taiwanissa, ja Kiina toivotti hänet tervetulleeksi ampumalla 170 000 kranaattia Jinmeniin. Eisenhoweria se ei paljon haitannut, mutta Jinmenillä kuoli seitsemän siviiliä, 40 haavoittui ja 200 taloa tuhoutui.

Torni on jättimäinen laatikko rantapenkereellä. Siitä on 48 pyöreää aukkoa kohti Kiinaa. Aukkojen kaiuttimista kuuluu ensin laulua, joka on osoitettu sotilaille eturintamalla, ja sitten kuuluisa laulaja Teresa Teng puhuu särisevässä nauhoituksessa:

”Olen todella iloinen, että olen Jinmenissä. Toivottavasti ihmiset siellä toisella puolella voivat kokea saman vapauden kuin me Jinmenissä.”

Tämä on yksi propaganda-asemista, jotka huusivat Jinmeniltä yötä päivää kommunisminvastaista propagandaa kohti Kiinaa 1970-luvun loppuun asti. Nyt torni huutaa vain päivällä ja hiljempaa, sillä se on enää turistinähtävyys.

Beishanin propagandatorni pauhasi yötä päivää, joten se pystytettiin kauas asutuksesta.­

Kiinalla oli tietysti omat propagandatorninsa toisella puolella lahtea suunnattuna kohti Taiwania.

Mahtoi rannoilla olla melkoinen kakofonia.

Aika kakofoninen on asiaan vihkiytymättömille myös Kiinan ja Taiwanin suhde.

Molemmat Kiinat – iso kansantasavalta ja pieni tasavalta – olivat sitä mieltä, että juuri se on ainoa ja oikea Kiina ja juuri sen pitäisi hallita sekä Kiinan että Taiwanin aluetta. Kiistakumppanit pääsivät kiistasta jopa tavallaan yksimielisyyteen: molemmat puolet hyväksyivät, että on vain yksi Kiina, mutta tulkinnat yhden Kiinan merkityksestä olivat erilaisia.

Tätä maalattua Kiinan tasavallan lippua turistit usein kiikaroivat.­

Jinmenin turistiviranomaiset panivat leikkisotilaan tähtäämään Kiinan puolelle muutama vuosi sitten, kertoi paikallinen opas.­

Zhaishanin tunneleissa Jinmenillä oli ennen piilossa armeijan veneitä. Nyt luolat ovat turistinähtävyys.­

Kiinan tasavalta istui YK:ssa aina vuoteen 1971, jolloin sen paikka annettiin Kiinan kansantasavallalle. Harvalla maalla on enää virallisia diplomaattisuhteita Taiwanin kanssa, sillä Kiina ei niitä hyväksy – ja tätä nykyä rikas Kiina on houkutteleva ystävä ja inhottava vihollinen. Vaikka Yhdysvalloillakin on diplomaattisuhteet juuri Kiinan kanssa, se on pysynyt Taiwanin henkisenä tukena ja aseistaa Taiwania.

Taiwan on aina esiintynyt vastavoimana kommunistien hallitsemalle Kiinalle, osana vapaata maailmaa. Tosiasiassa Taiwan oli pitkään Guomindang-puolueen ja maan johtajan Chiang Kai-shekin ankarassa ja väkivaltaisessa otteessa. Sotatilalaki oli suurimmassa osassa Taiwania voimassa 38 vuotta vuoteen 1987.

Jinmenillä sotatilakin näkyi raaempana kuin Taiwanin pääsaarella. Se jatkui siellä vuoteen 1993, ja saarella oli enemmän sotilaita kuin asukkaita.

Täällä jopa asukkaiden harrastukset olivat säädeltyjä. Jalkapallo, koripallo ja kaikki muut kelluvat esineet olivat kiellettyä. Jinmeniläisten ei haluttu pystyvän uimaan Kiinaan.

”Kylien ympärillä vahtivat sotilaat. Kukaan ei yleensä mennyt ulos illalla, ja kello 22 jälkeen oli ulkonaliikkumiskielto. Sotilailla oli omat salasanat, ja jos pimeällä kulkija ei osannut salasanaa, hänet ammuttiin”, Yang Cheng-hsi selittää.

Mutta ei hän ulos kaivannutkaan, sillä ei ollut mitään viihdykkeitä kuten karaokepaikkoja. Sitä paitsi hänestä pitikin olla tiukat säännöt, sillä ainakin virallisesti oli sota-aika.

Rouva Lin Wu muistaa sotilaat kohteliaina ja mukavina.

Heistä ja muutamasta muusta haastatellusta ei irtoa pahaa sanaa poikkeuslain pitkästä ajasta. Ei vaikka myöhemmistä tutkimuksista tiedetään, että tuolloin pienikin epäilys kommunismista tai vakoilusta johti helposti pidätykseen, kidutukseen ja pahempaankin.

Naapurit kielivät toisistaan valheita ilkeyttään tai pelastaakseen oman nahkansa. Yhden perheenjäsenen virheestä kärsi koko perhe.

Sotilaiden myötä saarelle tulivat myös lukuisat bordellit, jotka olivat pitkään varattuja vain sotilaille. Naiset hankittiin Taiwanin pääsaaren prostituoiduista. Myös rikoksiin syyllistyneille naisille annettiin välillä valittavaksi vankila tai prostituutio Jinmenillä.

Bordellihuoneen seinällä on ohje, jossa käsketään muun muassa peseytymään ennen ja jälkeen aktin ja käyttämään kondomia.­

Kipinät lentävät, kun mestari Wu Tseng-dong takoo ja hioo teräksen palasta kokkiveitseksi. Vieressä on kasa Kiinasta tänne lentäneiden kranaattien kuoria.

Sotilaat toivat jo Wun isälle kranaatinpalasia taottavaksi. Tätä nykyä kranaatinkuoriveitsi on tärkeä tuliainen Jinmeniltä.

Wu Tseng-dong takoo pajassaan kranaatinkuorista keittiöveitsiä. Aseteräs on hyvin kestävää.­

Useimmiten veitsi lähtee kiinalaisen turistin mukaan Kiinaan. Onhan tämä aikamoista: Ensin Kiina ampuu kranaatteja Jinmeniin, josta ne myydään vuosikymmeniä myöhemmin kalliina keittiöveitsinä takaisin kiinalaisille!

”Teen sotilasmateriaalista rauhanomaisia asioita”, Wu itse sanoo.

Wun veitsipajassa tiivistyy monin tavoin Jinmenin, Taiwanin ja Kiinan suhteen muutos.

Wu Tseng-dongin mukaan jinmeniläiset keksivät kranaatinkuorien hyötykäytön, koska köyhällä saarella kaikki mahdollinen käytettiin.­

Ensinnäkin Taiwanista on tullut oikea, kukoistava demokratia, jossa sananvapaus ja muutkin oikeudet ovat hyvällä tolalla. Toiseksi Kiinan ja Taiwanin välille on kasvanut tiivis talousverkko, jossa tavarat, liikemiehet ja turistit kulkevat vikkelästi.

Muutos on pitkälti tyhjentänyt Jinmenin sotilaista, mutta tuonut päivittäin kymmenet suorat lauttavuorot Kiinaan. Pandemian aikaan yhteydet ovat poikki, mutta normaalisti kiinalaisia tulvii saarelle päivittäin puolen tunnin reissun takaa.

Jinmeniläiset ovat kaupallistaneet sotilashistoriansa. Kiinalaiset kantavat kotiinsa Wun veitsiä ja pullotolkulla sotilaiden juomaksi kehitettyä Gaoliang-viinaa. Luolat, joissa säilytettiin aseita ja sotavoimien veneitä, on avattu museoiksi, samoin entinen bordelli.

Gaoliang-viinaa säilötään ruukuissa vanhoissa luolissa. Viinatehtaan mukaan Kiinan ja Taiwanin sotavoimien edustajien tavatessa Taiwan antaa lahjaksi pullon Gaoliangia, Kiina omaa vastaavaa ylpeyttään Maotaita.­

Jinmenin kuuluisin tuote on Gaoliang-viina. Kun vesipulasta kärsivälle saarelle vedettiin vesijohto Kiinasta, viinatehdas sai luvan yhä käyttää paikallista pohjavettä.­

Jinmenin Jinshassa kuvattiin historiallinen elokuva sotilaille perustetuista bordelleista. Kuvauksia varten tehtyjä lavasteita ja maalauksia on yhä paikoillaan kaupungissa.­

Kiinalaiset käyvät katsomassa, miltä Xiamenin kaupunki näyttää rouva Lin Wun rannalta, ja ottavat selfieitä rannalle pystytetyissä raameissa, joissa lukee, että ”yhdistytään”.

Turismitulot eivät silti korvaa sitä kaikkea tulovirtaa, mitä valtavan sotilasmäärän elättäminen ja viihdyttäminen Jinmeniin toi. Tästä harmista juontaa juurensa ruusunpunainen haikailu poikkeustilan aikoihin.

Ja onhan jinmeniläisillä paljon suhteita Manner-Kiinaan. Nyt he pääsevät jälleen käymään esi-isien sukukylissä ja tekemään bisnestä mantereelle. Mantereelta on tullut paljon sulhasia ja erityisesti morsiamia Jinmeniin.

Lin Wu ja mestari Wu ovat käyneet usein Xiamenissa ostoksilla, ja kaupungin muutos on lyönyt heidät ällikällä.

”Ajattelimme, että Kiina on köyhä, mutta ei se enää siltä näytä. Jopa kiinalaisten hiustyyli on muuttunut. Olen katsellut Kiinan muutosta kuin lapsen kasvua”, Wu sanoo.

”Meillä jinmeniläisillä on enemmän vapauksia kuin kiinalaisilla, mutta talouksien välillä ei ole enää eroa.”

Ulkopuolisen silmään Jinmenillä on nyt köyhemmän näköistä kuin Xiamenissa.

Jinmenissa jopa juodaan kiinalaista vettä. Vesipulasta kärsivään Jinmeniin vedettiin pari vuotta sitten putki Kiinasta.

Eipä siis ihme, että jinmeniläiset tuntuvat sangen kiintyneiltä Kiinaan. Se antaa heille vettä, vaurautta, vaimoja ja sukusuhteita. Kaikki lukuisat parissa päivässä haastattelemani ihmiset kannattavat ajatusta yhdestä Kiinasta ja hyviä suhteita Manner-Kiinaan.

”Me emme halua, että mikään muuttuu. Haluamme taiwanilaisten vapaudet ja vapaan internetin ja kiinalaisen talouden hyödyt”, tiivistää matkaopas Yang Cong-yuan.

Saarelaiset kutsuvat itseään yleensä kiinalaisiksi, eivät taiwanilaisiksi. Kiinalaisella he eivät tarkoita olevansa Kiinan kansantasavallan kansalaisia, vaan kulttuurisesti kiinalaisia. Heille ajatus erillisestä taiwanilaisuudesta on vieras.

Pitää varta vasten etsiä ennen kuin saarelta löytyy eräs yli 30-vuotias, joka sanoo olevansa taiwanilainen. Hän sanoo, että nuoremmassa polvessa tämä identiteetti ei ole enää täälläkään harvinainen.

Taiwanin pääsaarella väestön mielenliikkeet ovat menneet aivan toiseen suuntaan kuin Jinmenillä. Siellä nuoriso on jo identiteetiltään eriytyneen taiwanilaista. Se kokee Kiinan autoritaariseksi ja uhittelevaksi, eikä koe yhteistä säveltä mannerkiinalaisten kanssa. Moni kieltäytyy edes käymästä Kiinassa.

Taiwania johtaa nyt demokraattinen edistyspuolue ja sen riveistä presidentti Tsai Ing-wen, joka on aiempia presidenttejä itsenäisyysmielisempi.

Kiina on ilmoittanut, että itsenäisyysjulistus tarkoittaisi sotaa. Kiina haluaa, että jonakin päivänä Taiwan olisi oikeasti osa Kiinaa. Se on Kiinan kommunistisen puolueen tärkeimpiä päämääriä.

Jos sota syttyisi, Jinmenin asukkaat tietävät, mitä se heille tarkoittaisi.

Jinmeniläiset kalastavat. Muutaman kilometrin päässä on Kiinan Xiamen.­

Jutussa on käytetty lähteenä myös Michael Szonyin kirjaa Cold War Island (Cambridge University Press, 2008).Oikaisu lauantaina kello 7.02: Toisin kuin artikkelin yhteydessä olevan historiakuvan kuvatekstissä aiemmin kirjoitettiin kuvassa on Kiinan tasavallan sotilaita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat