George Floydin kuolemasta syytetyn poliisin oikeudenkäynti alkaa maanantaina Yhdysvalloissa - Ulkomaat | HS.fi

George Floydin kuolemasta syytetyn poliisin oikeudenkäynti alkaa maanantaina Yhdysvalloissa

Kuolemantapaus käynnisti Yhdysvalloissa laajan liikehdinnän mustien kokemista epäoikeudenmukaisuuksista, mutta käytännön muutoksia on toistaiseksi ollut vähän.

George Floydin kuolinpaikka Minneapolisissa tunnetaan nykyään George Floydin aukiona.­

7.3. 15:48

Yhdysvaltalaisen George Floydin kuolemasta syytetyn poliisin oikeudenkäynti alkaa maanantaina Minneapolisissa Minnesotassa, kertovat uutistoimistot.

Sittemmin viralta pannun poliisin Derek Chauvinin epäillään aiheuttaneen Floydin, 46, kuoleman pidätystilanteessa viime vuoden toukokuussa Minneapolisissa.

Chauvin, 44, painoi tilanteesta kuvatun videon perusteella Floydia useiden minuuttien ajan polvellaan tämän kaulasta maahan. Floyd sanoi monta kertaa, että ei pysty hengittämään, ja lopulta tukehtui. Tilannetta todisti moni ihminen, mutta kukaan ei puuttunut siihen.

George Floydin kuolinpaikalle tuodaan edelleen kukkia.­

Chauvinia syytetään tahattomasta toisen asteen murhasta ja kolmannen asteen murhasta, mitkä vastaisivat Suomessa suunnilleen tappoa ja kuolemantuottamusta. Syytettynä on kolme muutakin poliisia, joita syytetään avunannosta. Heidätkin on irtisanottu viroistaan.

Derek Chauvin kuvattuna toukokuussa Hennepin piirikunnan vankilassa.­

Kuolemantapaus käynnisti Yhdysvalloissa laajan liikehdinnän, joka levisi muun muassa Black Lives Matter (mustien elämällä on väliä) -mielenosoituksina eri puolille maailmaa.

Suomessakin järjestetyissä mielenosoituksissa on vastustettu mustaihoisten ihmisten syrjintää ja poliisiväkivaltaa.

Mutta ovatko massaliike ja huomion kiinnittäminen mustien kokemiin epäoikeudenmukaisuuksiin saaneet aikaan pysyviä muutoksia Yhdysvalloissa tai sen oikeuslaitoksessa? Aihetta pohtii oikeudenkäynnin alla muun muassa Politico-lehti.

Yhdysvalloissa edustajainhuone hyväksyi viime keskiviikkona niin sanotun George Floyd -lain, jonka tarkoituksena on ehkäistä poliisin virkavirheitä.

Laki kieltäisi muun muassa kuristusotteet, purkaisi poliiseja syytteiltä suojaavaa lainsäädäntöä sekä lopettaisi rodullisen ja uskonnollisen profiloinnin.

Mielenosoittajat kantoivat George Floydin ja Ahmaud Arberyn kuvia lauantaina Saint Paulissa Minnesotassa ennen maanantaina alkavaa oikeudenkäyntiä.­

Kannattajiensa mukaan laki lisäisi poliisien vastuuvelvollisuutta. Lain läpimeno senaatissa on kuitenkin epävarmaa, kertoo CNN verkkosivullaan.

Floydin kuolema on joka tapauksessa nostanut keskustelun Yhdysvaltain poliisin toiminnasta uudelle tasolle.

Politicon mukaan päättäjät ja asiantuntijat pystyvät nykyään paremmin keskustelemaan poliisitoiminnan uudelleensuunnittelusta ja poliisin saattamisesta vastuuseen, mikä ei ollut aiemmin mahdollista.

Sen sijaan konkreettiset teot puuttuvat, kommentoi Minneapolisissa poliisiväkivaltaa vastustavaan järjestöön kuuluva Dave Bicking Politico-lehdelle. Hänen mielestään kaupunginvaltuusto ei ole onnistunut toteuttamaan merkittäviä muutoksia Floydin kuoleman jälkeen.

”Juuri mikään ei ole muuttunut. Radikaalia puhetta riittää, mutta ei toimintaa. Mielestäni käynnissä olevaa prosessia ei ole suunniteltu johtamaan mihinkään.”

Yhdysvalloissa mustat toivovat, että Chauvin tuomittaisiin teostaan. Monien pettymysten jälkeen he ovat oppineet olemaan toivomatta liikoja, Politico kirjoittaa.

”Me kaikki tiedämme, mikä lopputuloksen tulisi olla, mutta olemme nähneet monesti ennenkin, että asiat eivät ole kääntyneet parhain päin”, sanoi Kamau Marshall, joka on toiminut presidentti Joe Bidenin kampanjassa tiedottajana.

Yhdysvalloissa on harvinaista, että poliisit joutuvat syytteeseen saati tuomituiksi tappavan voiman käytöstä. He pystyvät usein puolustautumaan väittämällä, että pelkäsivät henkensä puolesta, BBC kirjoittaa.

Chauvinin tapauksessa enimmäisrangaistus on 40 vuotta vankeutta. AFP:n mukaan oikeudenkäyntiä on määrätty vartioimaan tuhansia poliiseja ja kansalliskaartin jäseniä. Tuomiota odotetaan huhtikuun lopussa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat