Faaraoiden unelma, imperialismin pelinappula ja globalisaation valtasuoni – Suezin kanavan rakentaminen mullisti maailmaa 1860-luvulla - Ulkomaat | HS.fi

Faaraoiden unelma, imperialismin pelinappula ja globalisaation valtasuoni – Suezin kanavan rakentaminen mullisti maailmaa 1860-luvulla

Suomalaisittain merkittävin ajanjakso Suezin kanavan historiassa on YK-operaatioon osallistuminen vuosina 1956–1957.

Ranskalainen fregatti purjehtii juuri avatussa Suezin kanavassa vuonna 1869.­

25.3. 20:23

Kun Suezin kanava 1860-luvulla rakennettiin, se oli samaan aikaan insinööriosaamisen juhla ja tappotanner.

Käynnistävänä voimana oli ranskalainen entinen diplomaatti Ferdinand de Lesseps, joka oli likeisissä väleissä Egyptin varakuninkaaseen Said paššaan. Lesseps sai luvan ryhtyä kanavahankkeeseen, jonka tuloksena oli maailmankaupan valtasuoni.

Punaisenmeren ja Välimeren yhdistävää kanavaa seilaa tyypillisesti noin 18 000 rahtilaivaa vuodessa, käy ilmi kanavahallinnon tilastoista. Noin 30 prosenttia maailman rahtikonteista kulkee Suezin kautta.

Niinpä Suezin kanava on maailman merkittävimpiä väyliä, samassa sarjassa kuin Malakansalmi, Hormuzinsalmi ja Panaman kanava. Nämä pullonkaulat ovat kriittisiä paitsi maailmankaupalle myös geopoliittisesti.

Unelma Punaisenmeren ja Välimeren vesitiestä on ikivanha. Se palautuu faaraoiden Egyptiin.

”Jo Senusret III:n valtakaudesta lähtien, 2 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, oli olemassa kanavien järjestelmä, joka yhdisti Punaisenmeren Niilin suistoon”, sanoo ranskalaishistorioitsija Caroline Piquet, jota haastateltiin ranskalaisen tutkimuslaitos CNRS:n julkaisuun vuonna 2019.

Tämä pienten kanavien verkko tuhoutui 700-luvulle jaa. tultaessa. Piquet’n mukaan ideaa yhdestä isosta kanavasta elättelivät monetkin: Venetsian tasavalta 1500-luvulla, aurinkokuninkaana tunnetun Ludvig XIV:n Ranska 1600-luvulla ja kenraali Napoleon Bonaparten joukoissa Egyptiin matkanneet tutkijat 1700-luvun lopulla.

Haave pantiin siis täytäntöön 1860-luvulla. Urakka kesti kymmenen vuotta, ja sitä varten perustettiin Compagnie du canal de Suez.

Ranskalaissijoittajilla oli osake-enemmistö, mutta 44 prosenttia yhtiön alkupääomasta tuli Egyptin varakuninkaan taskuista – käytännössä egyptiläisten selkänahasta. Tämä oli myöhempien tapahtumien kannalta ratkaisevaa.

Kanava oli alkujaan 164 kilometriä pitkä, ja sen kaivaminen vaati huomattavaa tietotaitoa. Esimerkiksi ruoppaamistekniikka ja -laitteet kehittyivät aimo harppauksin.

Synkkä tosiasia on kuitenkin se, että työmaalla käytettiin pakkotyövoimaa kuin faaraoiden Egyptissä ikään. Korventavissa olosuhteissa kuoli vähintään kymmeniätuhansia.

Egyptiläiset olivat alistetussa asemassa vielä kauan kanavan valmistumisen jälkeen. Vuonna 1875 Egyptin varakuningas Ismail pašša oli velkaantunut niin raskaasti, että joutui luopumaan kanavaosuudestaan. Apajille tulivat britit.

Aina 1950-luvulle saakka Suezin kanava oli imperialismin pelinappula. Valtaa pitivät Britannia ja Ranska, ja egyptiläiset olivat oman maansa kanavalla pelkkinä palvelijoina.

Arabinationalisti ja Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser kansallisti kanavan vuonna 1956. Puhkesi Suezin kriisi, kun Britannia ja Ranska miehittivät kanava-alueen ja Israel hyökkäsi samaan aikaan Siinain niemimaalle.

Suezin kriisiä seurasi suomalaisittain olennainen ajanjakso. Tilanteen rauhoittamiseksi perustettiin YK:n rauhanturvaoperaatio, johon Suomikin osallistui. Suomi oli liittynyt YK:n jäseneksi edellisvuonna eli 1955.

YK-operaatioon osallistui vuoden aikana muutama sata suomalaista ”YK-poliisia” tai ”Suezin miestä”, niin kuin tuolloin sanottiin. Rauhanturvaajista ei vielä puhuttu, kertoo Ruotuväki-lehti taannoisessa artikkelissaan.

Suezin operaatio oli Suomessa iso mediatapahtuma, jota seurattiin paljon tarkemmin kuin rauhanturvatoimintaa nykyään.

Helsingin Sanomissa julkaistiin jopa ”kirjeitä Suezilta” eli rauhanturvaajien lähettämiä kuulumisia.

Kirjeet olivat reipashenkisiä ja viestittivät, että hyvin me pojat täällä pärjäämme. Samalla niissä oli kiintoisia silminnäkijähavaintoja.

”Pitkin matkaa näkyi taistelun jälkiä, upotettuja laivoja ja palaneita autoja”, kirjoitti sotamies Erkki Ehrnrooth joulukuussa 1956.

Kirjeissä oli myös arabeja kohtaan sävyjä, jotka eivät nykyään ilahduttaisi sen enempää lukijoita kuin Puolustusvoimien viestintäporukkaa.

Havainnot Suezin alueen elämästä olivat varsin lohduttomia.

”Täällä on elintaso hyvin alhainen”, Ehrnrooth kirjoitti. ”Pitkin matkaa näkyi kurjia savimajoja, joissa arabit asuvat ja yleensä kylät ovat hirvittävän likaisia.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat