Rokoteriidat jatkuvat: Australia odottaa EU:lta yli kolmea miljoonaa Astra Zenecan rokotetta, EU:ssa kiistellään sisäisestä rokotejaosta - Ulkomaat | HS.fi

Rokoteriidat jatkuvat: Australia odottaa EU:lta yli kolmea miljoonaa Astra Zenecan rokotetta, EU:ssa kiistellään sisäisestä rokotejaosta

Australian hallinnon mukaan rokotetavoitteet eivät täyty ilman pyydettyä erää. Viennin esteenä ovat EU:n vientirajoitukset.

Astra Zenecan rokotteita.­

7.4. 13:01

Bryssel

Australia syyttää Euroopan unionia sen tarvitsemien rokote-erien pidättämisestä. Australia odottaa Euroopasta yli kolmea miljoonaa Astra Zenecan rokotetta, joiden avulla sen piti rokottaa kansalaisia alkuvuodesta.

”3,1 miljoonaa sopimuksen mukaista rokotetta, joita olemme odottaneet tammikuun alusta alkaen, ei ole koskaan ilmestynyt Australiaan”, pääministeri Scott Morrison sanoi tiistaina Sydney Morning Heraldin mukaan.

Euroopan unioni on kiristänyt rokotteiden vientiä. Viimeisin kiristys vientilupiin tuli maaliskuussa. Lääkeyhtiöiden on kysyttävä lupa rokote-erien vientiin jäsenmaalta ja komissiolta.

Astra Zeneca ei ole toimittanut EU:lle kuin murto-osan sen lupaamista rokotteista. Vaikka vientirajoitukset eivät ole kohdistettu mihinkään tiettyyn yritykseen, Astra Zeneca on vientirajoitusten looginen kohde.

Vientirajoitusta on käytetty kuitenkin vähän. Ainoa vientikielto langetettiin Italiasta Australiaan matkalla olleille 250 000 Astra Zenecan rokotteen erälle maaliskuun alussa.

Australian hallinnon mukaan vientirajoitukset ovat kuitenkin vaikuttaneet Astra Zenecan vientiin yleisesti. Yritys ei ole Australian mukaan edes yrittänyt viedä EU:n ulkopuolelle lisää rokotteita, sillä se ei olisi onnistunut.

Pääministeri Morrison on kirjoittanut komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille, kertoo Politico. Lehden haastattelemien lähteiden mukaan komission tulkinta kiistaan on, että Australian on ratkaistava rokotusasiansa itse Astra Zenecan kanssa, koska sopimus on tehty yhtiön, ei EU:n kanssa.

Myös EU:n sisällä on muhinut rokotuskiista.

Itävalta on kyseenalaistanut EU:n sisäisen rokotejaon epäoikeudenmukaisena. Jokainen jäsenmaa on saanut ostaa oman väestöosuutensa, mutta lisäksi maat ovat neuvotelleet ylijääneistä rokotteista. Ylijääneitä rokotteita on tullut, kun kaikki maat eivät ole halunneet ostaa koko rokotuseräänsä.

Esimerkiksi Suomi on lunastanut väestöosuutensa lisäksi jonkin verran muilta mailta ylijääneitä rokotteita. Itävalta kokee, että se on jäänyt keskusteluissa alakynteen.

Keskustelun päätös oli, että 19 EU-maata päätti viime viikolla ohjata 10 miljoonan Pfizer–Biontechin rokotteen ylimääräisestä erästä 2,85 miljoonaa rokotetta EU:n rokotevajeiden tasaamiseen. Rokote-erän saavat pahasta koronatilanteesta ja hitaasta rokotustahdista kärsivät Bulgaria, Kroatia, Viro, Latvia ja Slovakia.

Itävalta, Slovenia ja Tšekki päättivät pitää omat kansalliset osuutensa, eivätkä olleet tyytyväisiä neuvottelun lopputulokseen.

Suomi olisi saanut rokote-erästä normaalisti 120 000 rokotetta, mutta nyt osuus jää noin 86 000 rokotteeseen.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat