EU ja Turkki jatkavat ”teeskentelyn politiikkaa”, kun EU haluaa pitää pakolaiset loitolla ja Turkki hamuaa rahaa - Ulkomaat | HS.fi

EU ja Turkki jatkavat ”teeskentelyn politiikkaa”, kun EU haluaa pitää pakolaiset loitolla ja Turkki hamuaa rahaa

EU:n ja Turkin suhteissa ei ole koskaan edetty kovin ripeitä askeleita, mutta tämän viikon tapaamista Ankarassa pidetään silti myönteisenä kehityskulkuna osapuolten tahmeissa suhteissa, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Pekka Mykkänen.

Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille ei ollut varattu nojatuolia EU-johtajien ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin tapaamisessa Turkin pääkaupungissa Ankarassa tiistaina. Von der Leyen seurasi sohvalta, kun taas Erdoğan ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel keskustelivat nojatuoleissa istuen.­

8.4. 2:00 | Päivitetty 8.4. 6:13

Vanhempi kansa saattaa muistaa, että kun The Beatlesin hitti She loves you (yeah yeah yeah) villitsi nuorisoa syksyllä 1963, Euroopan unionin edeltäjä EEC ja Turkki solmivat niin sanotun assosiaatiosopimuksen. Osapuolten tavoitteena oli muun muassa tulliliitto, jollainen saatiinkin sitten aikaan, tosin vasta 32 vuotta myöhemmin 1995.

Tätä taustaa vasten saattaa tuntua hämmentävältä, että tämän viikon tiistaina EU-johtajat Charles Michel ja Ursula von der Leyen keskustelivat Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kanssa muun muassa siitä, miten osapuolten välille saataisiin aikaan oikein kunnolla toimiva tulliliitto.

EU:n ja Turkin suhteissa ei ole koskaan edetty kovin ripeitä askeleita, mutta tämän viikon tapaamista Ankarassa pidetään silti myönteisenä kehityskulkuna osapuolten tahmeissa ja usein toraisissakin suhteissa. On vain joitakin kuukausia siitä, kun EU-maa Kreikan ja Turkin välillä oli sotilaallisia jännitteitä Välimeren öljy- ja kaasuvaroihin liittyen ja vain pari viikkoa sitten EU väläytti Turkkiin kohdistuvia pakotteita samaisen merialuekiistan vuoksi.

Nyt sekä Turkilla että EU:lla näyttää olevan haluja rauhoittaa tilannetta ja katsoa, miten ne voisivat olla toisilleen avuksi tai itselleen hyödyksi. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta sanoo, että ”kaupankäynti on varmaan se termi, joka tulee mieleen” osapuolten uusia liikkeitä tulkittaessa.

Alarannan mukaan EU-puolella suurin syy lähentyä Turkkia lienee se, että Turkin kanssa tehty pakolaissopimus vuodelta 2016 on päättymässä. Kyseisessä sopimuksessa tehtiin raadollista kauppaa, jossa Turkki lupasi pitää miljoonia Syyrian sodan pakolaisia maaperällään ja EU maksoi siitä miljardien eurojen ”ulkoistusmaksun”.

Turkki puolestaan on ollut valmis liennyttämään tilannetta Välimerellä vetämällä aluksiaan pois Kreikan ja Kyproksen aluevesiltä, koska maalla on talousvaikeuksia ja EU on sen tärkein kauppakumppani, Alaranta sanoo. Räksyttäminenkin on jossain määrin vähentynyt.

Karkeistaen: EU haluaa minimoida jäsenmaidensa sisäpoliittiset jännitteet pitämällä pakolaismassat jatkossakin pois alueeltaan, kun taas 82 miljoonan asukkaan Turkki haluaa rahaa, joka auttaa itsevaltiaan lailla hallitsevaa Erdoğania pysymään suosiossa tai ainakin vallassa.

EU-piireissä ja mediassa Erdoğanin ja EU-johtajien tiistaisesta tapaamisesta jäänee kirkkaimmin mieleen tuolikohu. Erdoğanin hovi oli asetellut vierailleen vain yhden nojatuolin, jolle istua. Siihen asettui jäsenmaiden äänellä puhuvan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.

Komission puheenjohtaja von der Leyen puolestaan pantiin istumaan sohvalle muutaman metrin päähän. Häntä vastapäätä istui Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu. Asetelmassa nainen nimeltä von der Leyen siis istui itseään alemman miespoliitikon vastinparina ja tapaamisen isäntää matkan päästä tarkastellen.

”Kyllä se taisi olla tarkoitettu juttu. Sillä haluttiin jotakin näpäyttää”, Alaranta pohtii tuoli- ja sohva-asetelmaa.

Mediassa tilanteeseen liitettiin symbolinen yhtymäkohta siihen, että Turkki vetäytyi maaliskuussa Erdoğanin asetuksella naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta Istanbulin sopimuksesta. Von der Leyen ja Michel nostivat tämän asian esille tapaamisessa, minkä jälkeisessä tiedotustilaisuudessa von der Leyen sanoi:

”Ihmisoikeudet ovat asia, joista ei neuvotella.”

Lauseeseen tiivistyy tosiasia siitä, että unionin ja Turkin suhteiden suurin kysymys Turkin EU-jäsenyydestä on ajautunut pysyvään umpikujaan Turkin kielteisen ihmisoikeus- ja oikeusvaltiokehityksen takia. Turkin kanssa aloitettiin vuonna 2005 viralliset jäsenyysneuvottelut, mutta ne eivät ole edenneet viime vuosina mihinkään.

Vuonna 2016 kirjoittamassaan katsauksessa Alaranta kutsui osapuolten suhdetta sanoilla ”teeskentelyn politiikka”. Mitä jäsenyysneuvotteluihin tulee, luonnehdinta on tänään ainakin yhtä ajankohtainen.

EU ei ole virallisesti julistanut neuvotteluja kuolleeksi, mutta mikään EU-taho ei pidä Turkin jäsenyyden edistämistä ajankohtaisena. Turkki taas ilmoittaa säännönmukaisesti – kuten se teki tiistaina – että jäsenyys on sen päätavoite EU-suhteessa.

Professori Burhanettin Duran toteaa turkkilaisen SETA-ajatushautomon julkaisemassa kolumnissa, että eurooppalaiset eivät ole koskaan päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä ne yhteiseltä ulkopolitiikaltaan haluavat. Tämän vuoksi EU:ssa ei hänen mielestään osata päättää, ”pitäisikö Turkkia kohdella naapurina, kumppanina vai jäsenehdokasmaana”.

”Päätös olla hyväksymättä Turkkia [jäseneksi] ja sen pitäminen odotushuoneessa määrittelemättömän pitkän ajan muuttuu koko ajan vaikeammaksi hallita. Turkki ei odottele EU:n merkkejä tai muovailuja ulkopolitiikkaansa, vaan se hankkii itselleen tärkeämpää alueellista ja globaalia roolia oman kansallisen etunsa näkökulmasta”, Duran kirjoittaa.

Saksan kansainvälisen ja turvallisuuspoliittisen instituutin SWP:n tutkija Ilke Toygür pitää myös ongelmallisena sitä, ettei EU:n suurmailla Ranskalla ja Saksallakaan tunnu olevan yhteistä näkemystä siitä, miten unionin tavoittelemaan ”strategiseen autonomiaan” päästään ja miten suhteita esimerkiksi Turkkiin ja Yhdysvaltoihin tulisi kehittää.

Tilannetta mutkistaa se, että Turkki kuuluu Yhdysvaltain johtamaan sotilasliitto Natoon. Niinpä esimerkiksi Turkin hankalaa suhdetta Kreikkaan ja Kyprokseen on hämmentämässä enemmän kuin yksi kokki. Jotkut unionin jäsenmaat tapaavat katsoa Naton suuntaan sotilaallisten jännitteiden kasvaessa, kun toisten katse hapuilisi mieluummin unionin suuntaan.

”On vaikea perustaa todella toimivaa Turkki-EU-suhdetta niin kauan kuin jäsenmaat eivät löydä yhteisymmärrystä suuresta kuvasta”, Toygür kirjoittaa SWP:n julkaisemassa kolumnissaan.

Toygürin mukaan huolta aiheuttaa se, että Turkki ei ole ujostellut omien etujensa ajamista sotilaallisestikaan, vaikka se joutuisi poikkiteloin Naton tai EU:n kanssa – jopa länsikumppaniensa jäsenmaiden maaperällä tai vesillä. Lisäksi Turkki on puuttunut sotilaallisesti esimerkiksi Syyrian, Libyan ja Vuoristo-Karabahin sotiin.

Upin tutkija Toni Alaranta palauttaa mieleen sen, miksi Turkkia aikoinaan haluttiin osaksi EU:ta: sen avulla unionin painoarvo Lähi-idässä ja muilla lähialueillaan olisi voinut merkittävästikin kasvaa.

Mutta niin ei ole käynyt. Turkista ei tule EU:n jäsentä missään kuviteltavissa olevassa ajassa ja Turkin ulkopolitiikassa eivät Brysselin huolenaiheet tai toiveet paina.

”Diplomatia on Turkin osalta aina ollut jääräpäistä, mutta uusi asia on tämä aggressiivinen sotilaallisen voiman näyttäminen ja käyttäminen. Yleisin tulkinta kai on se, että Lähi-idässä on valtatyhjiöitä, joita Turkki hyödyntää ja käyttää. Ja ne intressit eivät ole yhdenmukaisia unionin kanssa.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat