Entinen poliisi Derek Chauvin todettiin syylliseksi George Floydin kuolemaan, presidentti Biden toivoi kansakunnalta yhtenäisyyttä - Ulkomaat | HS.fi

Entinen poliisi Derek Chauvin todettiin syylliseksi George Floydin kuolemaan, presidentti Biden toivoi kansakunnalta yhtenäisyyttä

Tummaihoinen Floyd kuoli viime vuoden toukokuussa, kun valkoinen poliisi Chauvin painoi häntä polvella niskasta yli yhdeksän minuutin ajan. Chauvin tuomitaan toisen ja kolmannen asteen murhasta sekä taposta.

20.4. 21:29 | Päivitetty 21.4. 8:47

Minneapolis / Helsinki

Entinen poliisi Derek Chauvin on syyllinen mustan George Floydin kuolemaan. Chauvin todettiin syylliseksi kaikkiin kolmeen rikokseen, joista hän oli syytteessä eli toisen ja kolmannen asteen murhaan sekä toisen asteen tappoon.

Suomessa rikokset vastaisivat lähinnä tappoa ja kuolemantuottamusta.

Tuomiota pidetään historiallisena. Yhdysvalloissa on vuosia ja vuosikymmeniä vaadittu oikeutta poliisin tappamille mustille kansalaisille. Poliisin tuomitseminen virantoimituksessa tehdystä henkirikoksesta on äärimmäisen harvinaista.

Rankaisematon vähemmistöihin kohdistuva poliisiväkivalta nähdään Yhdysvalloissa usein äärimmäisenä esimerkkinä yhteiskunnan rakenteellisesta rasismista. Oikeusjutusta vastannut Minnesotan osavaltion syyttäjä Keith Ellison kutsui tuomiota ensimmäiseksi askeleeksi kohti oikeudenmukaisuutta.

”George Floydin kuolema järkytti Minnesotan, kansakunnan ja maailman omaatuntoa”, Ellison sanoi tiedotustilaisuudessa tuomion jälkeen.

”Hän sytytti maailmanlaajuisen kansanliikkeen.”

Väkeä kerääntyi New Yorkin Times Square -aukiolle Dered Chauvinille luetun tuomion jälkeen.­

Chauvinin rangaistuksesta päätetään myöhemmin, ehkä vasta viikkojen kuluttua.

Minnesotan osavaltion ohjerangaistusten mukaan Chauvin voisi ensikertalaisena saada kovimmasta tuomiosta 12,5 vuotta vankeutta. Rikoksen enimmäisrangaistus on kuitenkin 40 vuotta vankeutta.

Rangaistuksesta päättää tuomari.

Lue kirjeenvaihtajan analyysi: Poliisi ei kertonut totuutta George Floydin kuolemasta, mutta 17-vuotias tyttö muutti kaiken – Murhatuomio yllätti monet ja herätti toivon

Chauvinin toteaminen syylliseksi Floydin kuolemaan on suuri askel kohti oikeudenmukaisuutta Yhdysvalloissa, arvioi presidentti Joe Biden. Hän kommentoi tapausta kansallisessa tv-lähetyksessä.

Biden kutsui rakenteellista rasismia tahraksi kansakunnan sielussa ja korosti, että rasismin kitkeminen poliisista ja rikosoikeusjärjestelmästä vaatii paljon työtä. Hän pyysi myös kansalta yhtenäisyyttä valamiehistön päätöksen julistamisen jälkeen.

Valamiehistö oli vetäytynyt maanantaina eristyksiin tekemään päätöstään George Floydin kuolemasta syytetyn poliisin kohtalosta. Päätös vaati yksimielisyyden. Kahdentoista hengen valamiehistö neuvotteli päätöksestä alle kymmenen tunnin ajan. He eivät pyytäneet neuvottelujen aikana lisätietoja.

Floyd kuoli viime vuoden toukokuussa, kun valkoinen poliisi Chauvin painoi häntä polvella niskasta yli yhdeksän minuutin ajan. Chauvinia syytetään toisen ja kolmannen asteen murhasta sekä toisen asteen taposta. Suomessa rikokset vastaavat lähinnä tappoa ja kuolemantuottamusta.

Lue lisää: Miljoonat ihmiset ovat nähneet videon, jossa poliisi painaa polvellaan George Floydin niskaa – Nyt 12 kansalaisen valamiehistö miettii hotellissa, mitä tehdä Floydin kuolemasta syytetylle poliisille

Floydin kuolemasta alkoivat viime kesänä Yhdysvaltain historian mahdollisesti laajimmat rasisminvastaiset mielenosoitukset. Niiden yhteydessä nähtiin paikoin mellakoita, joiden pelättiin toistuvan, jos Chauvinia ei olisi tuomittu.

Oikeustalo Minneapolisissa on ympäröity mellakka-aidoin, ja suurin osa lähikorttelien näyteikkunoista on suojattu vanerilevyillä.

Tuomion julistamisen jälkeen oikeustalolle ja Floydin kuolinpaikalle kerääntyneet ihmiset juhlivat tuomiota aplodein ja huudoin, halasivat toisiaan ja pyyhkivät kyyneleitä.

Toshira Garraway (vas.) ja George Floydin tyttöystävä Courteney Ross puhuivat medialle Minneapolisissa odottaessaan valamiehistön päätöstä siitä, onko entinen poliisi Derek Chauvin syyllinen Floydin kuolemaan.­

Floydin tyttöystävä Courteney Ross puhui televisiokameroille oikeustalon edustalla juuri ennen tuomion julistamista. Hän uskoi, että Floyd toivoisi tuomion tuovan ihmisiä yhteen.

Presidentti Biden oli sanonut tiistaina rukoilevansa, että Floydin kuolemasta syytetyn entisen poliisin oikeudenkäynti päättyy ”oikeaan” tuomioon.

Biden kertoi myös tavanneensa Floydin perheen maanantaina sen jälkeen, kun valamiehistö oli vetäytynyt eristyksiin päättämään.

”He ovat hyviä ihmisiä, ja he toivovat rauhaa, oli tuomio mikä tahansa”, presidentti sanoi.

Entiselle poliisille Derek Chauvinille pantiin käsiraudat hänelle luetun tuomion jälkeen. Hennepinin piirikunnan tuomari Peter Cahill katselee taustalla. Oikeussalipiirtäjän tekemä kuva.­

Mielenosoittajat marssivat tuomion antamisen jälkeen New Yorkissa.­

Myös George Floydin kuolinpaikalle on kerääntynyt ihmisiä odottamaan tuomiota.­

Minnesotassa Yhdysvalloissa on vaadittu oikeutta George Floydille.­

Mielenosoittajat odottivat tuomiota oikeustalon edustalla Minneapolisissa tiistaina.­

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat