Korona­virusta pitkään vähätellyt Tansania kertoi uusista rajoituksistaan: testi­todistukset ja karanteenit otetaan käyttöön matkustuksessa - Ulkomaat | HS.fi

Korona­virusta pitkään vähätellyt Tansania kertoi uusista rajoituksistaan: testi­todistukset ja karanteenit otetaan käyttöön matkustuksessa

Maaliskuussa valtaan noussut Samia Suluhu Hassan suhtautuu edeltäjäänsä vakavammin Tansanian koronatilanteeseen. Edesmennyt entinen presidentti John Magufuli oli tunnettu koronaviruksen vähättelystä.

Tansanian presidentti Samia Suluhu Hassan kuvattuna huhtikuun lopulla.­

3.5. 22:10

Koronavirustilannetta pitkään vähätellyt Tansania muutti maanantaina suuntaansa kertomalla uusista toimista epidemian taltuttamiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Uusien rajoitusten myötä maahan saapuvien tulee näyttää rajalla negatiivinen koronatestitulos. Matkustaja myös ohjataan karanteeniin, jos tämä tulee maasta, jossa on havaittu virusmuunnosta tai hän on käynyt tällaisessa maassa viimeisten viikkojen aikana.

Lisäksi Tansaniassa oleskellessaan matkailijoiden tulee noudattaa muualla maailmassa jo tutuksi tulleita suojauskeinoja eli käyttää maskia, pestä käsiä ja pitää etäisyyttä muihin.

Toimien tavoitteena on estää virusmuunnosten kulkeutuminen maahan.

Suunnanmuutos koronatilanteen suhteen on osa uuden presidentin Samia Suluhu Hassanin edeltäjäänsä aktiivisempia toimia hillitä maan epidemiatilannetta.

Hassanin edeltäjä John Magufuli kuoli yllättäen maaliskuun puolivälissä. Hän oli poissa julkisuudesta kolme viikkoa ennen kuolemaansa, ja hänen kuolinsyynsä herätti monia huhuja ja epäilyjä. Virallisesti Magufulin kuolema liittyi sydänvaivoihin.

Ennen kuolemaansa Magufuli ehti julistaa Tansanian kukistaneen koronaviruksen jo viime vuoden toukokuussa. Hän varoitti kansalaisiaan kasvomaskeista ja piti koronarokotteita länsimaisena salaliittona. Hallinto suositteli taudin torjuntaan kasvismehua ja höyryhengitystä.

Tämän vuoden helmikuussa Magufuli leppyi hieman ja kertoi hyväksyvänsä kasvomaskien käytön.

Taustalla saattoi olla kolmen johtajan äkillinen kuolema. Valtiosihteeri John Kijazi kuoli helmikuussa ”hengitystieoireisiin”, oppositiopuolueen johtaja Seif Sharrif Hamad samana päivänä koronatautiin ja viisi päivää myöhemmin keskuspankin entinen johtaja Benno Ndulu samanlaisiin oireisiin.

Tartuntojen virallinen tilastointi lopetettiin viime vuoden huhtikuussa.

Magufulin kuoltua Hassanista tuli maan ensimmäinen naispresidentti.

Huhtikuun alussa hän ilmoitti perustavansa komitean tutkimaan sitä, pitäisikö Tansanian ottaa käyttöön samanlaisia rajoituksia koronavirusta vastaan kuin muualla maailmassa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat