HS:n kahdeksan kirjeen­vaihtajaa kertoivat juttujensa taustat suorassa lähetyksessä – Tallenne puheen­vuoroista on nyt katsottavissa - Ulkomaat | HS.fi

HS:n kahdeksan kirjeen­vaihtajaa kertoivat juttujensa taustat suorassa lähetyksessä – Tallenne puheen­vuoroista on nyt katsottavissa

Suorassa etätapaamisessa olivat läsnä HS:n kaikki kahdeksan kirjeenvaihtajaa.

5.5. 2:00 | Päivitetty 5.5. 18:57

Washingtonin iltapäivässä kaikui tammikuun 6. päivänä YMCA, Donald Trump oli juuri lopettanut puheensa. Helsingin Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner katseli ympärilleen.

Berner muistaa kappaleen ehtineen loppua, kun hän alkoi juosta. Capitolin suunnalla tapahtui jotain.

Osa väkimassasta oli alkanut liikkua kongressikukkula Capitolin suuntaan jo kesken puheen. Bernerin ympärillä vihaiset ihmiset huusivat varapresidentti Mike Pencen nimeä epäuskoiseen sävyyn. Eikö hän ollutkaan perunut vaalitulosta?

Berner saapui hengästyneenä korkeimman oikeuden ja kongressitalon eteen. Pienehköltä näyttävä joukko puski ovelle, vallan ytimeen. ”Agitaattorit huusivat, että ’talo on auki, talo on auki’”, Berner kertoo.

Miten tämä tarina päättyy? Muun muassa se kuultiin keskiviikkona, kun kaikki Helsingin Sanomien kahdeksan kirjeenvaihtaja puhuivat lukijoille ”Maailman ympäri 80 minuutissa” -etätapahtumassa.

Siitä tehtiin myös tallenne, joka on katsottavissa tämän artikkelin yhteydessä.

Kyseessä oli pikamatka maailman ympäri – kuin kaikille avoin etäkokous: kirjeenvaihtajat kertoivat tarinoista juttujensa takaa ja jakavat tuoreet kuulumiset seuranta-alueiltaan joka puolelta maailmaa.

HS:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner haastatteli Donald Trumpin kannattajaa maan suurimmassa eläkeläisyhteisössä Floridassa lokakuussa. Mies uskoi Yhdysvaltain tekevän itsemurhan, jos Joe Biden valitaan presidentiksi.­

Ääneen pääsivät Bernerin lisäksi Jussi Sippola (Tukholma), Hanna Mahlamäki (Berliini), Jenni Virtanen (Bryssel), Annamari Sipilä (Lontoo), Jussi Niemeläinen (Moskova), Mari Manninen (Taipei) ja Ville Similä (Helsinki). Helsingissä asemapaikkaansa pitävä Similä seuraa Silkkitien kirjeenvaihtajana Kiinan vaikutusvallan kasvua maailmalla. Kysymyksiä esittää Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen esimies Petja Pelli.

Kokoontuminen oli jatkoa HS:n perinteisille Kirjeenvaihtajat lavalla -tapahtumille, joita on järjestetty keväisin kahden vuoden välein. Vuonna 2019 esitys pidettiin Savoy-teatterissa, ja nuo esitykset ovat nähtävissä tämän linkin takana.

Berner kertoi Capitol-tarinan lisäksi myös ajatuksensa siitä, onko Joe Biden liiankin tylsä presidentti. Ainakin ero edeltäjään on toimittajan näkökulmasta valtava. ”Kuin yö ja päivä. Nytkin meni koko viikonloppu ilman isompia uutisia.”

Silti Berner palaa ajatuksissaan Capitolilla Pencen nimeä epäuskoisina huutaneisiin ihmisiin. He ja heidän kaltaisensa eivät ole kadonneet maan päältä, vaikka Valkoisessa talossa istuu uusi presidentti. Mikä heidän roolinsa on Yhdysvaltojen tulevaisuudessa?

Siitäkin tullaan puhumaan.

Jussi Sippola on seurannut Ruotsin koronakeskustelua Tukholmasta käsin.­

Myös etätapaamisen muut osiot olivat yhdistelmä maailman isoja uutistapahtumia ja kirjeenvaihtajien henkilökohtaisia kokemuksia.

Ensimmäisessä osiossa kuulimme, miltä Ruotsin koronalinja ja sen vastaanotto ovat näyttäneet Tukholmasta käsin katsottuna – eivät ainakaan samalta kuin Suomen mediaa seuraamalla.

Toinen osio keskittyi Keski-Euroopan voima-akseliin Bryssel–Berliini. EU-kirjeenvaihtaja Jenni Virtanen ja Saksan-kirjeenvaihtaja Hanna Mahlamäki ovat nähneet omin silmin, miten Euroopan ydin vihertyy.

Brysselin-kirjeenvaihtaja Jenni Virtanen (oik.) haastatteli äänestäjä Iris Maheria Amsterdamissa maaliskuussa. Hollannin vaaleissa oli koronapandemian vuoksi mahdollista äänestää pyörän selästä tai autonsa kyydistä.­

Berliinin-kirjeenvaihtaja Hanna Mahlamäki matkusti maaliskuun lopulla Saksasta Mallorcalle raportoimaan turismin vähittäisestä avaamisesta.­

Kolmannessa osiossa mentiin Lontooseen, jossa alkoi vuoden alussa brexit-arki. Kokenut Annamari Sipilä tulkitsi, miltä se kadun tasolta näyttää.

Neljännessä osiossa otettiin yhteys Moskovaan. Jussi Niemeläinen osaa kertoa, miltä tuntui olla Aleksei Navalnyin näytösoikeudenkäynnissä.

Annamari Sipilä kertoo, miltä brexitin toteutuminen näyttää Lontoossa asuvan näkökulmasta.­

HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen auttoi valokuvaaja Denis Sinjakovia pitelemällä lisävaloa Itä-Siperian Bratskissa huhtikuussa. Matkalla oltiin tekemässä juttua Itä-Siperian bitcoin-louhintabuumista.­

Viides osio keskittyi Yhdysvaltoihin ja kuudes Aasiaan. Taiwanissa asuva Aasian-kirjeenvaihtaja Mari Manninen ja Silkkitien kirjeenvaihtaja Ville Similä puivat Kiinan kasvavaa ja välillä aggressiivistakin roolia maailmalla ja paljastavat, miksi kumpikaan heistä ei ole päässyt Kiinaan.

Aivan lopuksi kuultiin kaikkien ennustukset siitä, mistä maailma kesällä puhuu.

Silkkitien kirjeenvaihtaja Ville Similä kuvattiin Kouvolan China Centerin portilla. Similän seuranta-alue on Kiinan vaikutusvallan kasvu maailmalla.­

Aasian-kirjeenvaihtaja kokeili Taiwanin Taipeissa karaoketaksia. Taiwan on saanut pidettyä koronaluvut niin matalina, että monet Euroopassa kielletyt asiat ovat olleet jo pitkään sallittuja.­

Maailman ympäri 80 minuutissa, ohjelma esiintymisjärjestyksessä:

Jussi Sippola (Ruotsi): Miksi ruotsalaiset ovat yhä tyytyväisiä koronalinjaansa?

Hanna Mahlamäki (Berliini) ja Jenni Virtanen (Bryssel): Eurooppa rakentaa vihreää tulevaisuutta

Annamari Sipilä (Lontoo): Brexit-arki alkoi Britanniassa

Jussi Niemeläinen (Moskova): Millaista oli olla Navalnyin oikeudenkäynnissä?

Anna-Sofia Berner (Yhdysvallat): Onko Joe Biden liiankin tylsä presidentti?

Mari Manninen (Taipei) ja Ville Similä (Helsinki, Silkkitie): Miten kirjeenvaihtaja voi raportoida Kiinasta, kun sinne ei pääse?

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat