Italialais­tuomioistuin antoi kahdelle nuorelle yhdysvaltalaismiehelle elinkautiset vankeustuomiot poliisin puukotuksesta - Ulkomaat | HS.fi

Italialais­tuomioistuin antoi kahdelle nuorelle yhdysvaltalaismiehelle elinkautiset vankeustuomiot poliisin puukotuksesta

Yhdysvaltalaisten mukaan kyse olisi ollut itsepuolustuksesta.

6.5. 7:53 | Päivitetty 6.5. 8:46

Italialainen tuomioistuin on antanut kahdelle nuorelle yhdysvaltalaismiehelle elinkautiset vankeustuomiot toissa vuonna tapahtuneesta poliisin surmasta.

Toinen tuomion saaneista on 21-vuotias mies, joka on myöntänyt puukottaneensa italialaispoliisi Mario Cerciello Regan. Yhdysvaltalainen oli ollut viettämässä kesälomaa Roomassa 20-vuotiaan ystävänsä kanssa.

Kaksi Yhdysvaltojen kansalaista todettiin Italiassa syyllisiksi murhaan poliisin puukotuksesta.

Yhdysvaltalaisten mukaan kyse olisi ollut itsepuolustuksesta. Omien sanojensa mukaan he luulivat poliisien olleen roistoja, jotka kävivät heidän kimppuunsa epäonnistuneen huumekaupan vuoksi.

Miehistä nuorempi ei käsitellyt surma-asetta, mutta auttoi kätkemään veitsen, minkä vuoksi hän sai Italian lain mukaan samat syytteet kuin ystävänsä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat