Kiinassa netti­sensuuria hoitavat koneiden lisäksi kymmenet miljoonat ihmiset – jopa yksittäisillä oikeusistuimilla ja sairaaloilla on omia trollitehtaita - Ulkomaat | HS.fi

Kiinassa netti­sensuuria hoitavat koneiden lisäksi kymmenet miljoonat ihmiset – jopa yksittäisillä oikeusistuimilla ja sairaaloilla on omia trollitehtaita

Kiina tunnetusti siivoaa kommunistipuolueelle epämieluisat kommentit pois, mutta maa toivoo muun nettiohjailunsa jäävän huomaamatta. Ohjailukoneisto on jättimäinen.

10.5. 2:00 | Päivitetty 10.5. 10:04

Kiinalaisen nuoren aikuisen kännykkä piippaa. Sinne saapuu työtehtävä:

Tunnettu bloggari on haukkunut erästä sairaalaa Weibossa eli ”Kiinan Twitterissä”. Nyt pitäisi kääntää keskustelun suuntaa kommenteissa sairaalalle myönteisemmäksi.

Osa-aikainen työläinen istahtaa läheiseen kahvilaan ja alkaa lähetellä kymmeniltä eri valetileiltään viestejä, kuten ”Vaaditkohan nyt liikaa?” ja ”Minä sain kyllä hyvää palvelua samassa sairaalassa”. Osan kommenteista hän poimii työpaikkansa jatkuvasti laajenevasta kommenttikirjastosta.

Tällainen työnkuva on lukemattomilla kiinalaisilla nettikeskustelun ohjailijoilla. Ainakin luultavasti.

Kiina seuraa, poistaa ja manipuloi kansalaistensa nettikeskusteluja, mutta pyrkii salaamaan toimensa. Ulkomaalaiset tutkijat selvittävät sensuuri- ja trollauskoneiston yksityiskohtia pala palalta.

Kaikki kyllä tietävät, että Kiinaa johtavalle kommunistipuolueelle epämieluisia kommentteja siivotaan pois, mutta Kiina toivoo muun nettiohjailunsa jäävän huomaamatta. Näin omat ja maailman kansalaiset uskoisivat helpommin, että Kiinan nettikeskustelu kertoo kiinalaisten oikeista tunnoista.

Ohjailukoneisto on jättimäinen, Mareike Ohlberg German Marshall Fund -järjestöstä kertoo etähaastattelussa. Hän on tutkinut Kiinan nettivaikuttamista 15 vuotta.

Mareike Ohlberg

Nettikeskustelun seurannasta, sensuroinnista ja sinne syötettävistä valekommenteista iso osa hoituu jo automaattisesti, mutta Kiina tarvitsee myös paljon ihmiskäsiä ja -silmiä. Tutkijat ovat laskeneet noin 22 miljoonan ihmisen työskentelevän nettiohjailun parissa. Luku on alakanttiin, sillä siihen on ynnätty vain osa toimijoista.

”Kyse on useista kymmenistä miljoonista ihmisistä”, Ohlberg sanoo.

He ovat viranomaisia, yksityisten yritysten palkollisia ja isoilta osin myös vapaaehtoisia. Osa istuu toimistoissa kuukausipalkalla virastotyöaikaa, osa luultavasti tekee osa-aikaista freelancer-keikkaa. Vapaaehtoiset puolestaan saavat palveluksistaan jonkinlaista hyötyä tai korvausta, mutta korvaustavasta ei ole varmuutta, Ohlberg kertoo.

Kiina vahtii maansa nettikeskusteluita ainakin kolmella tavalla, jotta se saisi kiinni kaiken epätoivotun keskustelun.

Ensinnäkin kiinalaiset blogialustat ja somekanavat, kuten Weibo ja Wechat, sensuroivat kiellettyjä tai kielletyltä tuntuvia postauksia itse.

Konesensuuriin taipuvia sanoja on paljon. Osa ilmauksista on kielletty jatkuvasti, kuten ”demokratia” ja ”oppositio”. Jotkut sanat ovat hetken pannassa: kun Kiina muutti lakejaan niin, että Kiinan johtaja Xi Jinping voi pysyä vallassa vaikka loppuelämänsä, kiellettiin joksikin aikaa sanat ”keisarini” ja ”elinikäinen kontrolli”.

Monimutkaisempaa kritiikkiä poistamaan vaaditaan yhä ihmisen herpaantumatonta huomiota, samoin siveettömän aineiston poistossa pitää valvojien olla silmä tarkkana. Professori Heikki Luostarinen kertoo kirjassaan Kiinan median suuri harppaus, että bikinikuvat rannalta ovat netissä sallittuja, mutta bikinikuvat makuuhuoneesta eivät.

Ei ole varmaa, kuinka tarkat ohjeet viranomaiset antavat sensuuriin Weibon kaltaisille yrityksille. Olhberg kertoo, että alustojen välillä on ainakin aiemmin ollut eroja sensuuriherkkyydessä. Kiinan kiristyneessä ilmapiirissä yritykset halunnevat pelata nyt varman päälle.

Sensuuri myös kehittyy. Tätä nykyä kommentoija itse voi nähdä kommenttinsa olevan muka julki, vaikka se ei näkyisi kellekään muulle.

Toiseksi keskusteluja sensuroi valtion internet-virasto. Se on koko kiinalaisen internetin säätelijä ja sensuroija ja ohjaustoimien pomo. On luultavaa, että sensuroinnin lisäksi virasto ohjailee myös kampanjoita, joissa saatetaan esimerkiksi yllyttää nettikansaa jonkun yrityksen tai valtion haukkumiseen.

Kolmanneksi nettikeskusteluita seuraavat sangen itsenäisesti maakunnat, eri viranomaisten propagandaosastot, oikeusistuimet ja jopa sairaalat. Ohlbergin tutkimuksen mukaan esimerkiksi Kunmingin kaupungin verovirasto, Lanzhoun kaupungin liikennepoliisi ja pekingiläinen puutarhanäyttelyjä järjestävä viranomainen pyrkivät hallitsemaan niistä käytävää julkista keskustelua.

Viranomaiset haluavat myös tietää ajoissa, jos johonkin niiden vastuulla olevaan asiaan uhkaa syntyä ongelmia.

Virastoilla on omiakin työntekijöitä seurantaan ja trollaamiseen, mutta yhä enemmän ne ostavat palveluita yksityisiltä yrityksiltä. Nämä tarjoavat automaattista seurantaa ja käsipareja osallistumaan valetileiltä keskustelujen ohjaamiseen viranomaisten haluamaan suuntaan. Ne ovat siis ulkoistettuja seurantakeskuksia ja trollitehtaita.

Esimerkiksi Tiibetin alueen korkein oikeus halusi ostaa itselleen palvelun, joka valvoo 30 000:ta nettisivua, 3 000:ta keskustelupalstaa ja 1 000:ta verkkolehteä ja analysoi somekeskustelua salamannopeasti.

Viranomaiset eivät ilmeisesti vielä juurikaan jaa tietojaan toisilleen – ja mitä sairaala poliisista käytävällä keskustelulla tekisikään?

Miten suuri osa Kiinan netissä julkaistuista kommenteista on aitoja ja miten suuri osa tulee valtioon sidoksissa olevilta tahoilta? Ohlbergin mukaan sitä on mahdoton sanoa.

Jos vihainen, jollain tavoin Kiinan kansalliseen ylpeyteen liittyvä keskustelu ryöpsähtää yhtäkkiä valloilleen ja yhtä yhtäkkiä päättyy, on erityisen suuri syy epäillä viranomaisten suurta ohjailua.

”Oletukseni on, että luultavasti viranomaiset potkaisivat keskustelun käyntiin. En voi todistaa sitä, mutta sellainen olisi koneistolle helppo tehtävä.”

Se kun pystyy sekä aloittamaan, ryöpsäyttämään että lopettamaan keskustelut nopeasti.

Tämä on hyvä muistaa, kun Kiinan nettikansalaiset näyttävät yhtäkkiä tuohtuvan joukolla vaikkapa länsimaisille yrityksille. Kiina voi käyttää nettikeskustelua aseenaan.

Lue lisää: Kiinan kommunistinen puolue ja kiinalaiset kuluttajat ovat yhdessä massiivinen voima

Puolue myös tarvitsee nettikeskustelua, Ohlberg sanoo.

”Se haluaa tietää, mitä ihmisten mielissä pyörii, mistä he ovat huolissaan. Siihenkin tietoon halutaan pääsy – ennen kuin se poistetaan.”

Sensuroiduistakin kommenteista on siis hyötyä Kiinan vallanpitäjille.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat