Israelin ilmaisku romahdutti kansainvälisen median käyttämän tornitalon Gazassa, pääministeri Netanjahu totesi operaation jatkuvan ”niin kauan kuin on tarpeen” - Ulkomaat | HS.fi

Israelin ilmaisku romahdutti kansainvälisen median käyttämän tornitalon Gazassa, pääministeri Netanjahu totesi operaation jatkuvan ”niin kauan kuin on tarpeen”

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskusteli tilanteesta Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun ja palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa.

15.5. 8:30 | Päivitetty 16.5. 15:41

Ilmaiskut jatkuivat lauantaina Lähi-idässä Gazan kaistaleella.

Uutistoimisto AFP kertoo Israelin iskujen raunioittaneen lauantaina Gazassa yli kymmenkerroksisen tornitalon, jossa kansainvälisen median edustajat ovat tehneet työtään. Noin kuuden iskun seurauksena täysin tuhoutuneessa talossa toimivat uutistoimisto AP ja qatarilainen uutiskanava Al Jazeera.

Talossa olleet ehdittiin evakuoida ennen iskua, ja kuolonuhreilta vältyttiin. Uutistoimisto Reutersin mukaan paikallinen media on kertonut yhden palestiinalaistoimittajan loukkaantuneen iskussa.

Iskua on laajalti pidetty toimena tiedonvälityksen vapautta vastaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan AP:n toimitusjohtaja Gary Pruitt on sanonut olevansa järkyttynyt ja kauhuissaan Israelin armeijan iskusta.

”Tämä on uskomattoman huolestuttava kehitys [konfliktissa]. Ihmishenkien menetyksiltä vältyttiin vain niukasti”, Pruitt totesi lausunnossaan.

”Maailma saa tietää nyt vähemmän siitä, mitä Gazassa tapahtuu”, hän jatkoi.

AP- ja Al Jazeera -uutistoimistojen talo oli maantasalla Gazassa lauantaina.

Valkoinen talo kertoi Twitterissä Yhdysvaltojen ottaneen suoraan yhteyttä Israeliin ja painottaneensa sille toimittajien ja riippumattoman median turvallisuuden tärkeyttä.

Israelin armeija on brittiläisen The Guardian -lehden mukaan perustellut iskuaan sillä, että se arvioi talossa olevan Hamasin toimijoita.

Gazassa Israelin tekemissä iskuissa on AFP:n mukaan kuollut maanantaista lähtien yhteensä 145 ihmistä. Heidän joukossaan on 41 lasta. Noin 1 100 ihmistä on loukkaantunut.

Kuolonuhrien joukossa on palestiinalaislähteiden mukaan yhden perheen kymmenen jäsentä: kaksi naista ja kahdeksan lasta. Perhe kuoli kolmikerroksien rakennuksen romahdettua pommituksessa. AFP:n mukaan Israelin tekemä isku osui Shatin pakolaisleiriin.

Palestiinalaiset kertovat tehneensä tapauksen takia useisiin Israelin kaupunkeihin kostoiskuja, joista yksi vaati kuolonuhrin Ramat Ganissa Tel Avivin esikaupunkialueella.

Ashdodiin osunut raketti puolestaan osui Times of Israelin mukaan polttoainevarastoon ja aiheutti valtavan tulipallon.

Israelilaisia on kuollut tähän mennessä kymmenen, joista yksi on lapsi. Haavoittuneita on noin 560.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu totesi lauantai-iltana Reutersin mukaan, ettei Israelin operaatio Gazassa ole vielä ohi ja että se jatkuu ”niin kauan kuin on tarpeen”.

YK:n mukaan 10 000 gazalaista on paennut kodeistaan Israelin rajan lähistöltä, koska he pelkäävät Israelin ryhtyvän maahyökkäykseen. YK:n edustaja kertoo heidän majoittuneen kouluihin, moskeijoihin ja muihin sellaisiin paikkoihin, joissa on tarjolla vain rajoitetusti vettä ja ruokaa ja hygieniasta on vaikea pitää kiinni.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskusteli lauantaina sekä Netanjahun että palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa.

Keskustelu Abbasin kanssa oli Bidenin ensimmäinen sen jälkeen, kun hän astui virkaansa. Abbasin edustaja Nabil Abu Rudeina ei yksilöinyt keskustelun yksityiskohtia tarkemmin, vaan kertoi AFP:lle ainoastaan, että keskustelu oli tärkeä.

Netanjahun kanssa Biden keskusteli muun muassa Israelin iskusta kansainvälisen median tornitaloon Gazassa.

”Netanjahu korosti, että Israel tekee kaikkensa, jotta sivullisia ei vahingoitettaisi. Tästä on todisteena sekin, että talot, joissa on terroristien oleskelupaikkoja, tyhjennetään sivullisista, ennen kuin niihin isketään”, sanottiin pääministerin kanslian tiedotteessa.

Abbasille Biden korosti, että Hamasin rakettitulen Israeliin on loputtava.

Samalla presidentti vakuutti olevansa erittäin sitoutunut kahden valtion ratkaisuun, joka on paras tapa saada aikaan oikeudenmukainen ja kestävä ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.

Tulitauko saattaa olla tuloillaan jo lähipäivinä, kertoo tulitaukoneuvottelupyrkimyksiä tunteva diplomaattilähde Times of Israel -lehdelle.

Hän kertoo arvion perustuvan muun muassa kokemukseen aiemmista tulitaukoneuvotteluista edellisten väkivaltaisuuksien päättämiseksi. Neuvottelijat uskovat diplomaatin mukaan, että Israelin kovat pommitukset torstaina ja perjantaina voivat viitata siihen, että maa tekee viimeisiä iskujaan ennen kuin se suostuu lopettamaan taistelut.

Times of Israelin mukaan Hamasin poliittinen johtaja Khaled Mashaal kertoi perjantaina turkkilaiselle uutistoimistolle, että Hamas olisi valmis tulitaukoon, muttei ole saanut vastausta Israelilta. Mashaalin mukaan Yhdysvallat ja Venäjä olisivat osallisina neuvotteluissa.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vaatinut välitöntä tulitaukoa sekä Israelilta että Hamasilta.

YK:n turvallisuusneuvosto pitää sunnuntaina virtuaalisen kokouksen kriisin vuoksi. Kokousta oli alun perin kaavailtu perjantaiksi, mutta Yhdysvallat torjui sen.

Israelin ja palestiinalaisten välejä yrittää sovitella Yhdysvaltain lähettiläs Hady Amr.

Israelissa on nähty monessa paikassa arabi- ja juutalaisväestön välisiä väkivaltaisuuksia. Yhteenottojen lisäksi tuleen on tuikattu niin synagogia kuin moskeijoitakin.

Poliisin mukaan tällä viikolla on pidätetty yli 750 ihmistä.

Times of Israel kertoo Itä-Jerusalemin Sheikh Jarrahin kaupunginosassa kuvatusta videosta, jolla näkyy, kuinka äärioikeistoon kuuluvat juutalaisväestön edustajat ampuvat tuliaseilla kiviä ja ilotulitteita heitteleviä palestiinalaisia kohti. Lehti arvioi, että siviilien tarttuminen aseisiin olisi aiempaa kovempi kärjistyminen tilanteessa.

Viimeaikaisen tilanteen kärjistymisen taustalla on muun muassa Israelin päätös häätää palestiinalaisperheitä kodeistaan Sheikh Jarrahissa. YK:n ja EU:n mukaan tällaiset häädöt, talojen ja muun omaisuuden tuhoaminen sekä siirtokuntarakentaminen ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Jännitteet ovat kasvaneet myös Israelin pohjoisosissa. Israelin armeija kertoi ampuneensa perjantaina varoituslaukauksia Libanonin alueelta Israeliin tulleita mellakoitsijoita kohti ja saaneen heidät palaamaan takaisin rajan toiselle puolen.

Israelin arkkivihollinen, Iran-myönteinen shiiajärjestö Hizbollah kertoo Israelin luotien tappaneen järjestön 21-vuotiaan jäsenen.

Myöhemmin Syyriasta ammuttiin Israelia kohti kolme rakettia. Hizbollah toimii myös Syyriassa, mutta tapahtumien välillä ei ole vahvistettu olevan yhteyttä.

Israelin ilmaiskun aiheuttama räjähdys Beit Lahian kaupungissa Gazan pohjoispuolella perjantai-iltana.

Oikaisu 16.5.2021 kello 15.38: Israelin reservin vahvuus on 465 000, ei 46 500 kuten grafiikassa alun perin virheellisesti kirjoitettiin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat