NY Times: Trumpin hallinto kutsui Applen todistajaksi selvittääkseen, ketkä vuotivat tietoja Trumpin väen Venäjä-yhteyksistä - Ulkomaat | HS.fi

NY Times: Trumpin hallinto kutsui Applen todistajaksi selvittääkseen, ketkä vuotivat tietoja Trumpin väen Venäjä-yhteyksistä

Tuomari kielsi teknologiayhtiötä kertomasta asiasta julkisuudessa.

Oikeusministeriö hankki Applen avulla esimerkiksi edustajainhuoneen tiedustelukomitean nykyisen puheenjohtajan Adam Schiffin tietoja. Kuvassa Schiff syyskuussa 2019.

11.6. 9:37

Yhdysvaltain oikeusministeriö kutsui teknologiajätti Applen todistajaksi, kun se yritti selvittää, kuka vuoti salattuja tietoja presidentti Donald Trumpin hallinnon alkuaikana, uutisoi The New York Times.

Kutsuessaan teknologiayhtiön todistajaksi syyttäjät hankkivat ainakin kahden demokraattipoliitikon sekä heidän avustajansa ja perheensä tietoja. Yksi tutkinnan kohteista oli alaikäinen. Demokraattipoliitikot kuuluivat edustajainhuoneen tiedustelukomiteaan.

Kaiken kaikkiaan ainakin kahdentoista komiteaan liittyvän ihmisen tietoja hankittiin vuonna 2017 ja vuoden 2018 alussa. Tavoitteena oli selvittää, kuka toi julkisuuteen tietoja Trumpin kumppaneiden Venäjä-yhteyksistä.

Lue lisää: Silmukka Trumpin kampanjan ympärillä kiristyy – Presidentin väitteet pelkästä poliittisesta ajojahdista eivät enää ole uskottavia

The New York Times luonnehtii Yhdysvaltain oikeusministeriön toimintaa lähes ennenkuulumattomaksi. Lehden mukaan viestintätietojen hankkiminen kutsumalla teknologiayhtiö todistajaksi on keino, jota on käytetty lähinnä korruptiotutkinnoista.

Oikeusministeriö tutkii säännöllisesti tietovuotoja, mutta haastatellut nykyiset ja entiset kongressin virkamiehet eivät muista tapausta, jossa lainsäätäjien tietoja oltaisiin hankittu sen avuksi.

Applen kautta tehdyn datahankinnan kohteena oli esimerkiksi edustajainhuoneen tiedustelukomitean silloinen korkea-arvoisin demokraatti ja nykyinen komitean puheenjohtaja Adam Schiff.

Schiffin mukaan tietojen hankkiminen todistajaksi kutsumisen avulla on uusi esimerkki tavasta, jolla Trump käytti oikeusministeriötä ”nuijana poliittisia vastustajia ja median jäseniä kohtaan”.

Applen kautta saatu data ja muut todisteet eivät lopulta yhdistäneet komiteaa vuotoihin.

The New York Times kertoo uusien tietojen lähteenä olevan muun muassa nimettömiä komitean jäseniä.

Lehden mukaan oikeusministeriö sai Applelle tuomarin antaman kiellon kertoa tutkinnasta julkisuudessa. Kielto vanheni tänä vuonna, ja sen vuoksi kongressin jäsenet saivat tietää teknologiayhtiön tutkineen heitä vasta viime kuussa.

Salainen todistajaksi kutsuminen on herättänyt kritiikkiä hallintoa kohtaan, sillä sen nähdään rajoittavan lehdistönvapautta.

Teknologiayhtiön kerrotaan luovuttaneet vain metadataa ja käyttäjätietoja, ei siis esimerkiksi valokuvia, sähköposteja tai muuta sisältöä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat