Chilen Santiago julistautui taas sulkutilaan, vaikka liki 60 prosenttia väestöstä on rokotettu - Ulkomaat | HS.fi

Chilen Santiago julistautui taas sulkutilaan, vaikka liki 60 prosenttia väestöstä on rokotettu

Yli kahdeksan miljoonaan asukkaan on pysyttävä kotona lauantaista alkaen.

Chilen pääkaupunki Santiago siirtyy sulkutilaan lauantaista alkaen.

11.6. 9:26

Chilen pääkaupunki Santiago on julistettu sulkutilaan kasvavien koronatapausten vuoksi, kertoo BBC. Maa raportoi torstaina 7 716 uutta koronatapausta, joista suurin osa todettiin maan rokottamattomalla väestöllä.

Tällä hetkellä noin 58 prosenttia 17,5 miljoonasta chileläisestä on saanut täyden rokoteannoksen ja 75 prosenttia on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Hallitusta on kuitenkin kritisoitu liian aikaisesta rajoitusten löyhentämisestä.

Maan terveysviranomaiset kertovat tehohoitokapasiteetin olevan tiukoilla. Valtakunnallisen sairaanhoitoliiton johtaja Jose Luis Espinoza on sanonut sairaanhoidon olevan romahduksen partaalla, Reutersista kerrotaan.

Chile piti rajojaan suljettuna edellisen kerran viime vuoden maaliskuulta marraskuuhun. Pandemian alettua Chilessä oli lähes 1,5 miljoonaa tartuntaa ja yli 30 000 koronakuolemaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat