Laaja kansainvälinen kyselytutkimus kertoo nuorten 16–25-vuotiaiden ihmisten tuntemasta suuresta ilmastoahdistuksesta joka puolella maailmaa. Noin kymmenestätuhannesta vastaajasta 75 prosenttia sanoi ajattelevansa, että ”tulevaisuus on pelottava”, ja 81 prosenttia ajatteli ihmiskunnan epäonnistuneen planeettansa suojelussa.
Laaja tutkimus kertoo syvästä ilmastoahdistuksesta: Lähes puolet suomalaisnuorista epäröi lasten hankkimista ja ajattelee hallituksen valehtelevan
Suurin osa nuorista ajattelee, että ”ihmiskunta on tuhoon tuomittu”. Tutkimukseen osallistunut tutkijatohtori Panu Pihkala: ”Nuoret kertovat haluavansa ennen kaikkea ilmastotoimia eivätkä terapisointia.”
Elokapina-liikkeen mielenilmaus Satamakadulla Tampereella elokuussa 2021.