Mihail Gorbatšov oli lännessä sankari mutta Venäjällä häpeällisen ajan symboli

Gorbatšovin ylevä tavoite parantaa ja vahvistaa Neuvostoliittoa epäonnistui. Hän aloitti vallankumoukselliset uudistukset, jotka johtivat kylmän sodan päättymiseen, Itä-Euroopan vapautumiseen ja Neuvostoliiton romahtamiseen. Siksi hänestä tuli yksi viime vuosisadan merkkihenkilöistä.

Mihail Gorbatšov vuonna 2005.

30.8. 23:52 | Päivitetty 31.8. 7:44

Moskova

Ulkomailta saadut kehut, palkinnot ja suuret puhepalkkiot eivät lopulta koskaan riittäneet. Tiistaina kuollutta viimeistä neuvostojohtajaa Mihail Gorbatšovia vaivasi loppuun asti, ettei häntä arvostettu kotona Venäjällä.

Hänen ylevä tavoitteensa parantaa ja vahvistaa Neuvostoliittoa epäonnistui. Niinpä Gorbatšov jäi historiaan Neuvostoliiton viimeisenä johtajana. Hän käynnisti uudistukset, jotka johtivat itäisen Keski-Euroopan vapautumiseen, kylmän sodan päättymiseen ja lopulta Neuvostoliiton hajoamiseen. Lännessä, erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa, hän on sen vuoksi sankari, mutta Venäjällä moni pitää häntä samasta syystä yhä konnana, suurvallan tuhoajana ja sen arvovallan hävittäjänä.

Viime vuosina kansallismielisyyden kasvu ja imperialistisen ajattelun yleistyminen vain vahvistivat Gorbatšovia kohtaan tunnettua kaunaa, vaikka hän näyttävästi tukikin Krimin valtausta keväällä 2014.

2. maaliskuuta vuonna 1931 Privolnojen kylässä Lounais-Venäjällä syntynyt Gorbatšov kuoli 30. elokuuta 91-vuotiaana moskovalaisessa sairaalassa.

Mihail Gorbatšov vuonna 1984.

Gorbatšov nousi valtaan vuonna 1985, kun hänet valittiin Neuvostoliiton kommunistipuolueen pääsihteeriksi eli maan ykköspaikalle kolmen virassaan kuolleen hauraan vanhuksen jälkeen. Neuvostojohtajaksi hän oli nuori – vain 54-vuotias – ja pitkästä urastaan huolimatta yhä idealisti.

Gorbatšov ja häntä tukeneet niin sanotut 60-lukulaiset olivat nimittäin vakaumuksellisia kommunisteja, jotka olivat turhautuneet kaiken halvaannuttaneeseen neuvostobyrokratiaan ja korruptioon.

Heistä aate piti puhdistaa kaikesta siitä tauhkasta, mitä neuvostokommunismiin oli heidän mukaansa tarttunut Josif Stalinin, Nikita Hruštšovin ja Leonid Brežnevin valtakausilla. He päättivät siis pelastaa Neuvostoliiton lisäämällä sosialismia.

Pelastusoperaatiossa oli kuitenkin vakava valuvika, kuten nykyään sanotaan. Kuvitellessaan voivansa uudistaa kommunistipuolueen ja Neuvostoliiton Gorbatšov ja hänen lähipiirinsä jättivät kokonaan huomioimatta sen, että kommunismi oli ongelman ydin. He yrittivät korjata asiaa, jonka korjaaminen oli mahdotonta.

Gorbatšov syntyi eteläisellä Stavropolin alueella vuonna 1931. Lapsuus maalaiskylässä ei ollut helppo, mutta pieni Miša selvisi vuosien 1932–1933 keinotekoisesta nälänhädästä, joka surmasi puoli kylää. Isoisät vangittiin myöhemmin 1930-luvulla, ja Gorbatšov oppi, mitä tarkoittaa olla kansanvihollisena pidetyn sukulainen.

Gorbatšov pääsi kuitenkin arvostettuun Moskovan valtionyliopistoon, josta hän valmistui juristiksi. Hän liittyi puolueeseen jo opiskeluaikana ja palasi valmistuttuaan kotiseudulle Stavropoliin.

Siellä ura oli nousujohtoinen. Hänestä tuli Kaukasuksen rinteille ulottuvan Stavropolin alueen puoluejohtaja 1970. Tehtävässä oli kunnianhimoiselle miehelle yksi merkittävä etu. Neuvostojohto matkusti sitä kautta usein lomalle Kaukasukselle, ja Gorbatšov oli aina lentokentällä tai rautatieasemalla arvovieraita vastassa.

Nimi ja naama jäivät Moskovan herrojen mieleen, erityisesti samalta alueelta kotoisin olevan Juri Andropovin. Niinpä Gorbatšov siirtyi keskuskomitean maatalousasiain sihteeriksi vuonna 1978 ja muutti Moskovaan. Vuonna 1980 hänestä tuli politbyroon täysjäsen. Nyt hän oli osa korkeinta neuvostoeliittiä.

Nopea uranousu tekee helposti turhamaiseksi ja ylimieliseksi. Niin kävi Gorbatšovillekin, joka piti itseään jonkinlaisena talousosaajana.

Gorbatšov oli uudenlainen pääsihteeri. Jo vuosia Neuvostoliiton johdossa oli ollut vanhoja sairaita miehiä, jotka näkyivät julkisuudessa pääasiassa lukemassa kiusallisen hitaasti puheita paperista.

Mihail Gorbatšov tapasi kansalaisia Liettuan Šiauliaissa tammikuussa 1990.

Gorbatšov kiersi Neuvostoliittoa ja tapasi tavallisia ihmisiä. Hän puhui vapaasti. Puheista tuli tosin nopeasti vitsi: Gorbatšov puhui lähes aina uuvuttavan pitkään, mutta sanoi vähän. Kielioppivirheitäkin sattui. Se ei jäänyt kieltään arvostavilta ja kunnioittavilta venäläisiltä huomaamatta, vaikka he olivat tottuneet neuvostojohtajien kömpelöön kielenkäyttöön. Silti toiminta oli aivan uutta ja tärkeä merkki aikojen muuttumisesta.

Uutta oli myös pääsihteerin vaimon ilmestyminen julkisuuteen. Raisa Gorbatšova (1932–1999) esiintyi ja matkusti miehensä rinnalla. Siitä ei pidetty, Raisa oli jossain vaiheessa venäläisten ykkösinhokkeja. Suhtautuminen Raisa Gorbatšovaan oli epäreilua, minkä monet tunnustivat vasta hänen kuoltuaan. Gorbatšoville hän oli kuitenkin koko ajan tärkeä tuki, eikä hän koskaan täysin toipunut vaimonsa kuolemasta.

Mihail Gorbatšov vaimonsa Raisan kanssa vierailulla Taiwanissa vuonna 1994.

Uuden pääsihteerin edessä ollut urakka oli valtava. Neuvostoliitto oli käytännössä konkurssissa. Iso osa budjetista meni aseisiin ja armeijaan. Neuvostoliitolla oli joukkoja useissa Itä-Euroopan maissa, minkä lisäksi se oli jumiutunut sotaan Afganistanissa. Ruokaa jouduttiin tuomaa ulkomailta.

Kaiken huipuksi keväällä 1986 Ukrainan Tšornobylissä eli venäläisittäin Tšernobylissä tapahtui ydinvoimalaonnettomuus. Neuvostoliitto yritti perinteilleen uskollisena pimittää tiedon – kommunistipuolue oli erehtymätön, joten sen johtamassa maassakaan ei voinut tapahtua tällaisia virheitä –, mutta tapaus tuli julki, kun Ruotsissa mittarit alkoivat hälyttää.

Gorbatšov sanoi myöhemmin onnettomuuden olleen hänelle käänteentekevä. Ainakin se helpotti häntä ajamaan uudistuksia.

Hän kehitti iskulauseet perestroika eli uudistaminen ja glasnost eli avoimuus. Avoimuus oli tosin tarkoitettu edistämään Gorbatšovin tavoitteita tehdä uudistuksia, mutta hän oli niiden suhteen tosissaan. Ihmisille ne toivat toivoa ja harvinaista uskoa siihen, että Venäjä voi kehittyä hyvään suuntaan. Perestroikan vuodet olivat yksiä Venäjän historian vapaimpia.

Talouden romahtaessa Gorbatšov sai kuitenkin riesakseen Boris Jeltsinin johtamat niin sanotut liberaalit, jotka menestyivät ensimmäisissä kokeiluissa järjestää vaaleja. Jeltsin nousi johtamaan Venäjää 1990, minkä jälkeen Venäjä ilmoitti, ettei noudata kaikkia Neuvostoliiton lakeja, vaikka oli tietenkin kiinteä osa Neuvostoliittoa.

Mihail Gorbatšov ja Boris Jeltsin elokuussa vuonna 1991.

Gorbatšov joutui taistelemaan sekä Jeltsiniä että vanhakantaisia kommunisteja vastaan. Nämä olivat kiukkuisia Gorbatšovin päästettyä irti itäisestä Keski-Euroopasta, vaikka rahaa alueen miehittämiseen ei enää ollut. Gorbatšov sai Itä-Euroopan rauhanomaisesta vapautumisesta Nobelin rauhanpalkinnon 1990.

Palkinto sai synkkiä sävyjä jo tammikuussa 1991, kun neuvostosotilaat tappoivat yli kymmenen ihmistä itsenäisyytensä takaisin halunneessa Liettuassa. Heti perään erikoisjoukot käyttivät kovia otteita Riiassa. Kesällä 1991 Jeltsin ja liberaalit olivat jo Gorbatšovin ykkösvihollinen.

Kaikki päättyi vanhoillisten kaapattua vallan elokuussa 1991. Vallankaappaus epäonnistui täysin. Sen johto juopotteli, eikä saanut armeijaa lopulta kunnolla taakseen.

Gorbatšov oli vankina huvilallaan Krimillä. Hän palasi Moskovaan kaappauksen kukistuttua, mutta häviäjänä. Jeltsin oli sankari. Baltian maat, Venäjä ja Ukraina ilmoittivat itsenäistyvänsä.

Mihail Gorbatšov palaamassa perheensä kanssa Krimiltä Moskovaan elokuun 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen.

Neuvostoliitto hajosi virallisesti lopulta joulukuun lopussa 1991. Myöhemmin Gorbatšov sanoi suostuneensa Neuvostoliiton hajoamiseen estääkseen sisällissodan. Hän piti itseään sankarina, koska hänestä ratkaisu esti verenvuodatuksen.

Se olikin saavutus. Sen, aseriisunnan ja kylmän sodan päättymisen ansioista hän oli yksi viime vuosisadan merkkihenkilöitä. Harvoilla ihmisillä on ollut yhtä suuri vaikutus. Myöhemmin tosin selvisi, että Neuvostoliiton hajoaminen on paljon pidempi prosessi. Se jatkuu edelleen, mikä näkyy esimerkiksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa.

Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush ja Mihail Gorbatšov neuvottelivat Helsingissä vuonna 1990.

Neuvostoliiton kaaduttua Gorbatšov yritti perustaa puolueita ja oli kerran presidenttiehdokkaanakin. Hän omisti osan sanomalehti Novaja Gazetasta. Mutta vaikka hän haukkui 1990-luvun rosvokapitalistit ja Jeltsinin säännöllisesti, mitään paluuta ei koskaan ollut. Jeltsin piti pyrkimistä politiikkaan yhteisen sopimuksen rikkomisena. Rangaistukseksi Gorbatšovin käyttöön annettu auto vaihdettiin hetkeksi Volgaksi.

Gorbatšov oli lämminhenkinen ja hyväntahtoinen ihminen, pohjimmiltaan kunnollinen ja periaatteellinen. Hänellä oli myös Kremlissä poikkeuksellista itseironiaa. Samalla hän oli kuitenkin uudistaja, joka oli noussut huipulle korruptoituneen järjestelmän läpi, ja tarvittaessa kovaotteinen poliitikko. Lopulta harva kuitenkaan tarkkaan tiesi, mitä hän ajatteli. Viimeisinä vuosinaan Gorbatšov arvosteli Vladimir Putinia autoritäärisyydestä, mutta kehui monia tämän toimia.

Mihail Gorbatšov ja Venäjän presidentiksi noussut Vladimir Putin yhteiskuvassa vuonna 2004.

Hän oli silti myös traaginen hahmo. Hänen käynnistämänsä uudistusten ansiosta Neuvostoliitto romahti. Venäjällä pehmeitä miehiä ei kuitenkaan ole perinteisesti arvostettu johtajina. Lopulta Gorbatšovin tragediaksi muodostui hänen pitkäikäisyytensä. Hän oli näkyvillä, sanomassa milloin sitä, milloin tätä. Monien venäläisten silmissä muistomerkkinä häpeällisestä ajanjaksosta, Venäjällä kun moni näkee Neuvostoliiton kaatumisen ennemmin suurvalta-aseman menettämisenä kuin diktatuurin kaatumisena.

Maansa johtajana hän epäonnistuikin, mutta samalla hän antoi miljoonille ihmisille vapauden.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat