Oikeuden päätös Hollannissa: Skyyttien kultaista kypärää ei palauteta Krimille vaan Ukrainaan - Ulkomaat | HS.fi

Oikeuden päätös Hollannissa: Skyyttien kultaista kypärää ei palauteta Krimille vaan Ukrainaan

Arvokas esineistö oli lainassa Hollannissa, kun Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014.

26.10. 13:37

Krimin niemimaalta lainatut arvokkaat museoesineet on palautettava Ukrainan valtion käsiin eikä miehitetylle Krimille, päätti hollantilainen oikeusistuin tiistaina. Päätöksestä kertoi uutistoimisto Reuters.

Esineiden joukossa on muun muassa vanha kultainen skyyttiläiskypärä ja kultainen kaulakoru, jotka kumpikin painavat yli kilon. Skyytit olivat muinainen paimentolaiskansa.

Kiistassa on kyse siitä, että amsterdamilaisessa museossa oli vuonna 2014 näyttely, jonka esineistö oli peräisin Ukrainaan kuuluvalta Krimin niemimaalta.

Venäjä kuitenkin miehitti tuolloin Krimin ja liitti sen itseensä. Hollanti joutui hankalaan välikäteen, koska arvoesineitä ei voitu palauttaa museoille, joilta ne oli lainattu. Kansainväliset sopimukset kieltävät historiallisten esineiden viemisen miehitettyyn maahan.

Ukrainan kulttuuriministeriö alkoi heti vaatia, että näyttelyesineet palautetaan Kiovaan eli Ukrainan pääkaupunkiin.

Venäjän kanta on vastakkainen. Aiempi kulttuuriministeri Vladimir Medinski totesi kyseessä olevan ”puhtaasti varkaus”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat