Aung San Suu Kyitä odottaa jopa 102 vuoden vankeustuomio, puolustusta kuultiin ensimmäisen kerran oikeudessa - Ulkomaat | HS.fi

Aung San Suu Kyitä odottaa jopa 102 vuoden vankeus­tuomio, puolustusta kuultiin ensimmäisen kerran oikeudessa

Tietoja oikeudenkäynnistä on saatavilla vain vähän, sillä oikeuden istunnot eivät ole julkisia.

Aung San Suu Kyi kuvattiin Tharrawaddyn kaupungissa Myanmarissa keväällä 2019.

27.10.2021 12:30

Myanmarin entisen johtajan Aung San Suu Kyin puolustus on tiistaina vastannut ensimmäistä kertaa oikeudessa häntä vastaan nostettuihin syytteisiin, kertovat useat uutismediat.

Ei ole tiedossa, mitä Aung San Suu Kyin ja tämän asianajajoiden antamiin puolustuspuheenvuoroihin sisältyi. Uutiskanava Al Jazeeran mukaan Aung San Suu Kyi kiistää syyllistyneensä yleisen levottomuuden yllyttämiseen.

Helmikuussa vallasta syrjäytetty johtaja on määrätty toistaiseksi kotiarestiin. Kuukausia jatkuneessa oikeusprosessissa on aiemmin kuultu syyttäjien puheenvuoroja sekä todistajalausuntoja.

Tarkkoja tietoja oikeudenkäynnistä on saatavilla vain vähän. Oikeuden istunnot eivät ole julkisia, eivätkä Myanmarin valtionmediat eivät ole raportoineet niistä.

Aung San Suu Kyin asianajajien antamat haastattelut ovat olleet yksi ainoista tietolähteistä oikeusprosessiin. Viime viikolla kaikki Aung San Suu Kyin puolustusasianajajat velvoitettiin olemaan antamatta tapauksen tietoja julkisuuteen, kertoo The Guardian.

Käynnissä on kolme erillistä oikeuskäsittelyä, joiden vuoksi Aung San Suu Kyitä kuullaan neljänä päivänä viikossa. 76-vuotias Aung San Suu Kyi on aiemmin terveyssyihin vedoten pyytänyt, että kuulemisia olisi harvemmin, mutta pyyntö evättiin.

Aung San Suu Kyitä syytetään yllyttämisen lisäksi valtionsalaisuuksien vuotamisesta, lahjusten vastaanottamisesta, laittomien radiopuhelimien käyttämisestä ja koronavirus­rajoitusten rikkomisesta.

Jos hänet tuomitaan jokaisesta olemassa olevasta 11 syytekohdasta, hän voi The New York Timesin mukaan saada jopa 102 vuoden vankeustuomion.

Lue lisää: Vallasta syrjäytettyä Aung San Suu Kyita vastaan nostettiin korruptio­syyte

Syyttäjät eivät ole esittäneet pitäviä todisteita väitetystä korruptiosta. Syyttäjien mukaan Aung San Suu Kyi on ottanut vastaan laittomia palkkioita kullan muodossa sekä lähes puolen miljoonaa euron edestä käteistä rahaa.

Aung San Suu Kyi on aiemmin kutsunut korruptiosyytteitä absurdeiksi.

Oikeudenkäynnin on arveltu olevan motiiveiltaan poliittinen ja tähtäävän Aung San Suu Kyin valtaan paluun estämiseen. Vuonna 2020 Aung San Suu Kyi ja hänen puolueensa National League for Democracy voittivat maan parlamenttivaalit selkeällä äänienemmistöllä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat