Taleban ei voittanut sotaa taistelemalla eikä sillä ole kansan tukea: Näin se rakensi vastustamattoman paluunsa valtaan - Ulkomaat | HS.fi

Talebanin joukot partioivat Kabulissa lokakuussa.

Taleban palasi valtaan ja näin se tapahtui

Taleban muutti Afganistanin jälleen islamilaiseksi emiraatiksi, ja lännessä hämmästyttiin valtaannousun nopeutta. Tutkija uskoo, että Talebanin paluu valtaan liittyy järjestön kykyyn neuvotella ja sopia paikallisen väestön kanssa sen tarpeista.


17.11.2021 2:00 | Päivitetty 17.11.2021 8:30

Afganistanissa ja lännessä hämmästytti nopeus, jolla Taleban elokuussa palasi valtaan ja muutti maan jälleen islamilaiseksi emiraatiksi, jossa eivät päde demokratian säännöt tai yksilönvapaudet.

Afganistanin jälleenrakentamiseen ja demokratian kehitykseen oli ohjattu ennätysmäärä avustusrahaa 20 vuoden aikana.

Taisteluun Talebania vastaan osallistui vuosien aikana 800 000 yhdysvaltalaista sotilasta Afganistanin uusien turvallisuusjoukkojen rinnalla. Käytössä oli uusinta aseteknologiaa ja ilmavoimat.

Miksi Taleban kaikesta huolimatta palasi valtaan Afganistanissa?

Länsiliittouman joukot saapuivat maahan loppuvuodesta 2001.

Monet afganistanilaiset ottivat heidät tyytyväisinä vastaan. Vuosikymmenien sodan ja kurimuksen uskottiin päättyvän.

Pääkaupungissa Kabulissa ja maakuntakeskuksissa elämä koheni. Sotaa käytiin pääosin maaseudun kylissä.

Sotilaallisesti alakynnessä ollut Taleban rekrytoi itsemurha­pommittajia ja rakensi tienvarsipommeja. Näillä keinoin se sai vähällä vaivalla aikaan suurta tuhoa ja epävakautta.

Raskaasti aseistetut länsiliittouman sotilaat asettuivat kylien laitamille rakennettuihin tukikohtiinsa. Yöllisiä kotietsintöjä, kyseenalaisia tiedustelumetodeja ja ilmapommituksia. Siviiliuhreja tuli paljon.

Paikallisessa väestössä lisääntyi vastustus ulkomaisia joukkoja kohtaan.

Vuoden 2007 tienoilla Taleban alkoi muodostaa varjohallintoja maaseudun kyliin.

Brittijoukot avustivat virolaista partiota Nato-johtoisessa operaatiossa Helmandin maakunnassa vuonna 2010.

Afganistanin oman hallinnon suurimmiksi ongelmiksi muodostuivat korruptio ja uskottavuuden puute.

Hankaluudet alkoivat jo vuonna 2001 Bonnin sopimuksesta, jonka tarkoituksena oli sopia maan jälleenrakennuksen suuntaviivat.

Afganistanista tehtiin vahvasti keskusjohtoinen, eikä malli ole koskaan toiminut hyvin sirpaleisessa, yhteisöihin pohjautuvassa maassa.

Lisäksi vallan todellinen uusjako unohtui. Paikan neuvottelupöydissä saivat lännen vanhat liittolaiset, 1990-luvun sisällissodan sotaherrat, jotka olivat syyllistyneet lukuisiin sotarikoksiin.

Vaaliviranomaiset siirsivät presidentinvaalien äänestyslappuja laskentapaikalle Kabulissa lokakuussa 2004.

Maassa ehdittiin järjestää neljät presidentinvaalit ja kolmet parlamenttivaalit vuoden 2001 jälkeen, mutta niidenkin lopputulokseen kansalaisilla oli hyvin vähän vaikutusta, sanoo Afghanistan Analysts Network -tutkimusorganisaation johtaja Kate Clark.

”Yhdysvallat ei luottanut afganistanilaisiin. Se ei suostunut antamaan afganistanilaisten päättää itse omasta tulevaisuudestaan.”

Samaan aikaan maahan tulvi avustusrahaa niin paljon, ettei maan johdon tarvinnut huolehtia edes verojen keruusta, Clark kuvaa.

”Valtaapitävien taloudellinen autonomia kasvoi ja samalla demokratian impulssit heikkenivät. Heitä kiinnosti enemmän omien taskujensa sisältö kuin oman maansa tila.”

Korruptio läpileikkasi koko yhteiskunnan.

”Se kosketti kaikkia ihmisiä, kaikilla elämän osa-alueilla”, Clark sanoo.

Turvallisuussektorin uskottavuus oli osa ongelmaa. Rikoksen pystyi sopimaan rahalla ja tiesulusta pääsi lahjomalla.

Sanomalehti The Washington Postin haltuunsa saamien Yhdysvaltojen hallinnon asiakirjojen mukaan 352 000:sta Afganistanin armeijan sotilaasta pystyttiin todentamaan vain 254 000. Armeijan komentajat täydensivät joukkojaan keksityillä ihmisillä ja keräsivät näiden palkat itselleen.

Sama tilanne oli kouluissa. On arvioitu, että hallinnon alueilla lähes kymmenen prosenttia kouluista oli aavekouluja, joiden avulla kerättiin opettajien palkat ja muut kulut vieraisiin taskuihin.

Afganistanin hallinto oli monin paikoin pettänyt lupauksensa kansalaisiaan kohtaan.

Taleban-ryhmittymä kuvataan usein islamistisena äärijärjestönä, jonka kanssa Yhdysvallat ei ollut valmis minkäänlaisiin virallisiin keskusteluihin ennen vuotta 2020.

Lontoolaisen King’s College -yliopiston webinaarissa tutkija Ashley Jackson naurahtaa kysymykselle, missä määrin Taleban on ideologinen järjestö.

”Se voi näyttää siltä ulospäin, mutta todellisuudessa järjestö on hyvin käytännönläheinen. He ovat erittäin joustavia ideologiansa suhteen, jos se vain auttaa heitä sotilaallisesti tai poliittisesti”, Jackson sanoo.

Jacksonin näkemys pohjaa satoihin siviilien ja Taleban-taistelijoiden haastatteluihin, joita hän on tehnyt Talebanin varjohallinnon alueilla vuodesta 2017 lähtien.

Hänen tutkimuksensa kuvaa Taleban-järjestön ja siviiliväestön suhteita ja sitä, miten järjestö onnistui väkivallalla, painostamisella ja lopulta neuvottelemalla paikallisen väestön kanssa saamaan jalansijaa Afganistanissa kylä toisensa jälkeen.

Taleban-joukkoihin kuuluva mies valvoi avustusruoka-annoksien jakelua naisille Kabulin laitamilla marraskuussa 2021.

Taleban ymmärsi, että pysyäkseen vallassa sen piti pitää paikallinen väestö edes jokseenkin tyytyväisenä.

Ihmiset, jotka olivat eläneet sodan ja väkivallan runtelemilla alueilla vuosikymmeniä, kokivat neuvottelun uuden valtaapitävän kanssa ainoaksi mahdollisuudeksi selviytyä ja jatkaa elämäänsä.

Eri alueille kehittyivät omat sääntönsä ja yhteistyön muotonsa.

Ensin Taleban-taistelijoiden oli kuitenkin lopetettava iskut kouluihin, sairaaloihin ja avustusjärjestöjä kohtaan hallinnoimillaan alueilla.

Pikkuhiljaa Taleban onnistui rakentamaan todellista valtiota matkivan hallintorakenteen, joka pyrki takaamaan kansalaisille näiden tarvitsemat palvelut.

Alueilla kerättiin verot, mistä suurin osa päätyi Talebanin sotilasoperaatioiden rahoittamiseen.

Palvelut rahoittivat käytännössä avustusjärjestöt ja Afganistanin hallinto, joiden kanssa Taleban teki jatkuvasti yhteistyötä.

Koulut pysyivät auki monin paikoin varjohallinnon alueilla, mikä ei ollut itsestään selvää muualla maassa. Taleban piti tiukkaa kuria siitä, että sekä oppilaat että opettajat pysyivät koulussa ja heillä oli tarvittavat tarvikkeet. Taleban myös kontrolloi sitä, mitä kouluissa opetettiin.

Lapset opiskelivat maaliskuussa 2009 ulkokoulussa Sang Surakhissa, noin 170 kilometriä Kabulista pohjoiseen.

Samoin Taleban valvoi, että terveydenhuolto toimisi paremmin ja että avustusjärjestöt laajensivat terveyspalvelujaan myös syrjäseuduille.

Talebanin järjestämät, uskontoon pohjaavat tuomioistuimet toimivat kansalaisten näkökulmasta paljon paremmin kuin viralliset tuomioistuimet. Ihmiset kokivat ne tehokkaiksi ja luotettaviksi, vaikka niiden laillisuusperiaatteesta voi olla montaa mieltä.

Tutkija Ashley Jackson uskoo, että Talebanin selviytyminen ja paluu valtaan liittyy heidän kykyynsä neuvotella ja sopia paikallisen väestön kanssa kunkin alueen tarpeista ja vaatimuksista hallintoa kohtaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että järjestöllä olisi todellista laajaa kannatusta.

Siviileille neuvottelut Talebanin kanssa perustuivat selviytymiseen eivätkä siihen, että he tuntisivat järjestön omakseen.

Monin paikoin afganistanilaiset olivat pakotettuja valitsemaan pahan ja vähemmän pahan välillä.

Talebanin paluu valtaan ei ollut sotilaallinen. Kyse oli neuvotellusta antautumisesta. Maakunta toisensa jälkeen laski aseensa ilman taistelua. Porkkanana toimivat raha ja armahdus.

Jacksonin mukaan Talebanin vastaisen sodan suurimpia virheitä oli keskittyä järjestön sotilaallisiin iskuihin ja jättää huomiotta, miten Talebanin varjohallinto todella toimi.

Ensimmäiset viralliset neuvottelut Talebanin kanssa käytiin presidentti Donald Trumpin hallinnon johdolla. Neuvotteluja seurannut rauhansopimus solmittiin helmikuussa 2020.

Paikalle rauhanneuvotteluihin ei ollut kutsuttu Afganistanin silloisen hallinnon edustajia.

Sopimuksen mukaan Nato-johtoisen operaation joukot poistuvat maasta toukokuuhun 2021 mennessä ja 5 000 Taleban-vankia vapautettaisiin.

Taleban puolestaan sitoutui pitämään huolta, ettei maasta tule ulkomaisten terroristiryhmien tyyssijaa. Se myös sitoutui aloittamaan rauhanneuvottelut Afganistanin virallisen hallinnon kanssa.

Kate Clarkin mukaan Talebanille annettiin liikaa periksi. Rauhansopimus oli viimeinen kuolinisku Afganistanin silloiselle hallinnolle.

Sopimuksen jälkeen kansallinen armeija siirtyi puolustuskannalle. Se ei enää edes yrittänyt edetä. Taistelutahto oli hävinnyt.

Vaikka Taleban ei pitänyt lupauksiaan, Yhdysvallat jatkoi joukkojensa vetämistä.

Yhdysvaltain erityisedustaja Zalmay Khalilzad (vas.) ja Talebanin mullah Abdul Ghani Baradar kättelivät allekirjoitettuaan Yhdysvaltain ja Talebanin välisen sopimuksen Qatarissa helmikuussa 2020.

Clarkin mielestä Taleban olisi pitänyt ottaa mukaan neuvotteluihin jo Bonnin sopimuksessa vuonna 2001.

Hänen mukaansa Taleban oli silloisesta syrjäyttämisestään huolimatta osa Afganistanin poliittista järjestelmää ja oli virhe sulkea heidät sen ulkopuolelle 20 vuodeksi.

Nyt Afganistanin kansa maksaa siitä.

Jutun lähteenä on käytetty Ashley Jacksonin Elämä Talebanin varjohallinnon alla -raporttia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat