HS tapasi Puolan ja Valko-Venäjän rajalla irakilaisperheen, joka on vaeltanut päiväkausia metsässä, lapsella on jaloissaan muovipussit: ”On niin kylmä” - Ulkomaat | HS.fi

Irakista Puolaan päätyneet Iman (vas.), Abdrahman, Sagvan ja pikkulapsi Pelin odottivat tietoa tulevasta Białowieżan metsässä lähellä Valko-Venäjän rajaa.

Eräs rajatapaus

Ikimetsässä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla harhailee ihmisiä, jotka eivät ole tervetulleita kumpaankaan maahan.


11.11.2021 16:19

Białowieża

Tytöllä on kenkinään muovipussit.

Puolitoistavuotias Pelin makaa tienpenkalla puolalaisten poliisien ympäröimänä, kun hänen äitinsä Iman riisuu muovipussit ja vaihtaa lapsensa sukat.

Perhe on viettänyt päiväkausia metsässä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. He ovat kylmissään ja nälissään eivätkä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Keskiviikkona iltapäivällä aurinko pilkahtelee Białowieżan ikimetsän puiden välistä, mutta kohta täällä on jälleen pilkkopimeää. Lämpötila laskee öisin nollan tuntumaan. Perhe toivoo, että he pääsisivät seuraavaksi yöksi johonkin lämpimään.

”On niin kylmä. En tiedä, mihin mennä. Kukaan ei ole auttanut meitä. Toivon, että te autatte meitä”, sanoo perheen isä Sagvan.

HS havaitsi tien vieressä istuneen irakilaisperheen sattumalta hieman sen jälkeen, kun poliisi oli löytänyt heidät.

Perheen mukana on myös Sagvanin ystävä Abdrahman. He ovat kaikki kotoisin Irakin Kurdistanista, josta he lähtivät noin kaksi viikkoa sitten bussilla Turkkiin. Siellä he viettivät viisi päivää, ja saatuaan viisumit he matkustivat Valko-Venäjälle Minskiin. Sieltä heidät kuljetettiin Puolan rajalle, jossa on käynnissä monimutkainen ja paheneva rajakriisi.

Lue lisää: Suomi ja Saksa ovat Puolan rajalla olevien turvapaikan­hakijoiden pääkohteet, kertoo luottamuksellinen EU-asiakirja saksalais­lehden mukaan

Kriisiä on kutsuttu muun muassa hybridisodaksi, valtionterrorismiksi, kiristykseksi ja Valko-Venäjän johtajan Aljaksandr Lukašenkan ”hiljaiseksi kostoksi” Puolalle ja Euroopan unionille.

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki syyttää tilanteesta Venäjän presidentti Vladimir Putinia, joka on pääministerin mukaan suunnitellut operaation. Venäjä on kiistänyt syytteet voimallisesti.

Äiti Iman vaihtoi tyttärensä Pelinin sukat ja housut tienpientareella.

Kuukausia kytenyt tilanne on kärjistynyt viime päivinä, kun Valko-Venäjän sotilaat ovat työntäneet rajalle kuljetettuja ihmisiä väkisin Puolan puolelle. Puola on vastannut julistamalla rajalle hätätilan ja siirtämällä sinne noin 15 000 sotilasta.

Tässä valtioiden välisessä konfliktissa pelinappuloina toimivat ihmiset kuten Sagvan ja hänen perheensä, jotka istuvat nyt tien vieressä parikymmentä kilometriä Valko-Venäjän rajalta.

Perhe yritti lämmittää tyttärensä jalkoja muovipusseilla.

Sagvan kertoo, että valkovenäläiset sotilaat kuljettavat ihmisiä Valko-Venäjältä öisin Puolan puolelle ja jättävät heidät metsään. Sen jälkeen ihmiset kävelevät kymmeniä kilometrejä metsässä ja yrittävät etsiä apua.

Avun löytäminen on vaikeaa, sillä Puola on asettanut rajalle sulkuvyöhykkeen, jota avustusjärjestöt eivät saa ylittää. Myös journalistien pääsy alueelle on kielletty, ja tapahtumista siellä on vaikea saada puolueetonta tietoa.

Keskiviikkona Sagvanin perhe törmäsi sattumalta poliisipartioon, joita liikkuu raja-alueella paljon. Aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet perheen kannalta huonosti, vaikka Sagvan sanookin, että puolalaiset ovat kohdelleet heitä hyvin.

”Meidät on käännytetty Puolasta pois neljä kertaa ja viety takaisin metsään. Mutta kun on tullut Puolan rajan yli, Valko-Venäjälle ei enää pääse takaisin. Yksi perhe on ollut rajojen välissä jumissa jo yli kuukauden”, Sagvan sanoo.

Sagvanin mukaan perheen ruokavarannot alkavat olla vähissä.

Käytännössä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on nyt tuhansia ihmisiä, joista molemmat valtiot tahtovat päästä eroon. Osa ihmisistä on viettänyt raja-alueella viikkoja.

”Metsässä on monia perheitä. Ruokaa ja vettä ei ole riittävästi. On kylmä”, Sagvan kuvailee.

Metsään on jo kuollut rajan yli tulleita ihmisiä. Kuolinsyyksi on kerrottu esimerkiksi hypotermia.

”Emme voi mennä takaisin Minskiin”, Sagvan sanoo ääni murtuen.

Białowieżan metsä on valtava luonnontilainen kansallispuisto, jota Puolan ja Valko-Venäjän raja halkoo.

Maailmanperintökohteeksi julistettu metsä on tunnettu visenteistään ja merkittävistä historiallisista tapahtumista. Tässä metsässä, Valko-Venäjän puolella sijaitsevalla datšalla, neuvostotasavaltojen johtajat allekirjoittivat 30 vuotta sitten joulukuussa sopimuksen, jonka nojalla Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

Tänään valtioiden välistä sopua ei ole näköpiirissä.

Tilanne pelottaa, sanoo Elżbieta Kabać.

Hän omistaa hotellin lähellä rajaa sijaitsevassa Narewkan kylässä. Hänen poikansa työskentelee rajavartijana, ja Kabać pelkää sekä poikansa että kaikkien metsässä harhailevien pienten lasten puolesta.

”Me olemme kehittynyt yhteiskunta. Ei tällaista pitäisi tapahtua”, hän sanoo.

Hotellin omistaja Elżbieta Kabać on huolissaan rajan tilanteesta.

Narewkan kylässä on tavattu viime viikkoina paljon rajan yli tulleita ihmisiä. Paikalliset kertovat, että osa on auttanut heitä. Tarjonnut ruokaa ja yösijaa. Toiset taas ovat soittaneet paikalle rajavartijat, kun ovat nähneet tuntemattomia ihmisiä. Jotkut ovat kuulemma salakuljettaneet ihmisiä rahaa vastaan Saksan rajalle. Saksasta on paikallisten kertomusten mukaan myös tullut ihmisiä hakemaan rajan yli tulleita.

Elżbieta Kabać ei tiedä, mitä ajatella tilanteesta. Toisaalta hän on sitä mieltä, että kaikkia ihmisiä on autettava. Toisaalta Puolan on hänen mielestään myös suojeltava rajojaan selkeästi masinoidulta toiminnalta, jossa ihmisiä pakotetaan ylittämään Puolan raja.

”Tänne tuleville ihmisille on valehdeltu. Tilanne ei ole heidän vikansa.”

Se on myös laajemmin Puolan viesti. Puola esimerkiksi lähettää rajan läheisyydessä liikkuviin ulkomaisiin numeroihin joukkotekstiviestin, jossa lukee:

”Puolan raja on suljettu. Valko-Venäjän viranomaiset valehtelivat teille. Menkää takaisin Minskiin! Älkää ottako valkovenäläisten sotilaiden teille antamia pillereitä.”

Myös HS:n toimittaja ja valokuvaaja saivat Puolan hallituksen tekstiviestin lähellä rajaa.

Elżbieta Kabaćin hotellin ravintolan vieressä virtaa joki, joka kiemurtelee kylän läpi. Ravintolan ikkunasta on näkynyt rajan yli tulleita ihmisiä, joille ravintolan tarjoilijat ovat heittäneet ruokakasseja joen yli.

”Olemme antaneet ruokaa myös puolalaisille sotilaille.”

Torstaina Puola viettää itsenäisyyspäiväänsä. Maa on tällä hetkellä jakautunut kivuliaasti kahtia suhteessa hallitukseen ja suhteessa EU:hun, minkä lisäksi se kohtaa voimakasta painetta ulkopuolelta. Itsenäisyyspäivän mainitseminen tuo kyyneleet Elżbieta Kabaćin silmiin.

”Elämä on liian lyhyt tällaiseen”, hän sanoo.

Kabać kertoo olevansa 57-vuotias, ja hän haluaa pysyä kotikylässään, jonka ovelle on nyt saapunut kriisi. Samoin kuin kriisi saapui hänen isovanhempiensa ja vanhempiensa luokse, kun toinen maailmansota alkoi.

”He eivät paenneet. He jäivät rakentamaan maataan”, hän sanoo.

Kabaćin mukaan tämän päivän tilanne on poliitikkojen ja vallanhimoisen Lukašenkan syytä.

”Voimme syyttää tilanteesta vain poliitikoita. Meidän kaikkien pitäisi yhdistyä, poliitikkojen Puolassa, EU:ssa, koko maailmassa. Meidän on reagoitava tähän. EU on liian hidas. Kuten myös Nato”, hän sanoo.

Joki virtaa Elżbieta Kabaćin hotellin vieressä.

Lue lisää: Valko-Venäjän rajapainostus EU:ta vastaan onnistuu, koska EU on heikko

Maahanmuuttoa hän ei vastusta mutta korostaa, että tulijoiden olisi opeteltava kieli, mentävä töihin ja sopeuduttava paikalliseen kulttuuriin.

”Tänne nyt tulevat ihmiset eivät ole valmistautuneet muuttamiseen tarpeeksi”, Kabać sanoo.

Tummatukkainen Pelin-tyttö jaksaa yhä leikkiä. Hän pyörittelee kädessään käyntikorttia, jonka perhe on saanut Helsingin Sanomien valokuvaajalta.

Armeijan ajoneuvot huristavat kovaa vauhtia ohi kapealla tiellä, jonka varressa irakilaisperhe seisoo. Paikalle osuu sattumalta myös lähellä asuva Magdalena, joka ei halua turvallisuussyistä kertoa sukunimeään.

Rajan yli tulleille apua tarjoava Magdalena ryhtyi ottamaan perheen tietoja ylös.

Hän on vapaaehtoinen, joka on auttanut rajan yli tulleita ihmisiä jo yli kahden kuukauden ajan. Hän alkaa kysellä Sagvanilta tietoja, jotta voisi auttaa perhettä tekemään virallisen turvapaikkahakemuksen.

Kansainvälisen lain mukaan Sagvanin perheellä on oikeus turvapaikkaprosessiin, vaikka raja olisi ylitetty laittomasti. Puolan parlamentti kuitenkin hyväksyi viime kuussa lain, joka antaa rajavartijoille oikeuden karkottaa rajan yli laittomasti tulleet välittömästi.

Magdalena kyselee Sagvanin tietoja, kun paikalle kurvaa Puolan rajavartijoiden auto.

Magdalena asuu lähellä rajaa.

Tummiin pukeutunut rajavartija keskeyttää Magdalenan ja pyytää perheen passeja nähtäväkseen. Rajavartija ohjaa perheen kohti autoa.

Magdalena puhuu rajavartijoille ja kertoo, että turvapaikan epääminen on kansainvälisten lakien vastaista. Hän kysyy vartijoiden moraalista. Hän kysyy, miten he voivat jättää pienen lapsen metsään.

Rajavartija vastaa tiukasti, että he tietävät, mitä tekevät. Perhe saa ruokaa ja apua, hän sanoo. Heidät tullaan viemään siirtolaisten turvataloon, hän sanoo ja työntää perheen sisään autoon.

Ovet sulkeutuvat ja rajavartijat kaasuttavat tiehensä. Perheen kohtalo jää arvoitukseksi.

Rajavartijat taluttivat perheen autoon.

Isä Sagvan ja äiti Iman rauhoittelivat lastaan rajavartijoiden autossa.

Magdalena sanoo rajavartijoiden valehtelevan.

”Tätä tapahtuu koko ajan. He vievät ihmisiä takaisin metsään rajalle paikkaan, jossa heille ei ole tarjolla apua. Tämä perhe oli käännytetty aiemmin jo neljä kertaa.”

Magdalena ja muut auttajat ovat tottuneet epäonnistumisiin. Vain harvoissa tapauksissa he ovat saaneet turvapaikkaprosessin aluilleen, mutta monesti he ehtivät tarjota ihmisille ruokaa, vettä ja lämmikettä. Magdalena kertoo tavanneensa ihmisiä, jotka eivät ole syöneet 15 päivään.

”Isompi ongelma on oikeastaan se, että kukaan ei välitä. Euroopassa ei välitetä pakolaisista. Ei ole mitään kansainvälistä organisaatiota, joka voisi edesauttaa tämän laittoman ja julman tilanteen lopettamista”, hän sanoo.

Itse hän aikoo jatkaa auttamista.

”Minä asun täällä. Tämä tapahtuu minun ovensuussani. Toki tästä voi yrittää irrottaa itsensä ja unohtaa ihmiset, joita näkyy metsässä. Tai sitten voi yrittää tehdä kaiken, minkä pystyy.”

Tämän perheen auttaminen on nyt vaikeaa, koska Magdalena ei ehtinyt ottaa heidän tietojaan ylös. Ei ole puhelinnumeroa tai koko nimiä, joiden perään voisi kysellä.

Paras toivo heidän auttamisekseen on nyt se, että avustajat törmäisivät heihin sattumalta metsässä. Tulevasta yöstä on tulossa taas kylmä.

Sotilasajoneuvoja liikkuu tiuhaan Valko-Venäjän rajan lähellä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat