Yli 50 ihmistä kuollut vankilamellakassa Ecuadorissa - Ulkomaat | HS.fi

Yli 50 ihmistä kuollut vankilamellakassa Ecuadorissa

Samassa vankilassa kuoli yli sata ihmistä mellakassa vasta syyskuussa.

Sotilaspoliisit seisoivat perjantaina vartiossa vankilan ulkopuolella Guayaquilissa.

13.11. 19:56

Ecuadorissa 58 ihmistä on kuollut vankilamellakassa Guayaquilissa, poliisi kertoo. Lisäksi mellakoissa on poliisin mukaan loukkaantunut 12 vankia.

Samassa vankilassa kuoli mellakassa yli sata ihmistä viimeksi syyskuussa. Vankila on suunniteltu runsaalle 5  000 vangille, mutta sinne on ahdettu tuhansia vankeja enemmän.

Vankien väliset taistelut vankilassa alkoivat perjantaina. Guayasin maakunnan kuvernöörin mukaan poliisin väliintulolla onnistuttiin säästämään henkiä.

Ecuadorin vankilamellakoissa on kuollut tänä vuonna jo yli 300 vankia. Maan vankiloissa tuhannet vangit ovat yhteyksissä huumejengeihin, joiden yhteenotot yltyvät usein vankilamellakoiksi.

Kaksi viikkoa syyskuun verisen mellakan jälkeen Ecuadorin presidentti Guillermo Lasso julisti 60 päivän hätätilan huumerikollisuudesta johtuvien levottomuuksien taltuttamiseksi. Hän myös nimitti maahan uuden puolustusministerin hoitamaan vankilakriisiä.

Väkivalta on muutenkin lisääntynyt Ecuadorissa tänä vuonna maan taloudellisen tilanteen kiristyttyä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat