Kuka todella ohjailee Kiinaa? Maan johtajien korviin on kuiskinut jo 30 vuotta mies, jonka ideoihin saattaa pohjata Kiinan maailmanvalloituskin - Ulkomaat | HS.fi

Wang Huning (taustalla) on usein Kiinan johtajan Xi Jinpingin mukana ulkomaiden päämiesten tapaamisissa. Tässä Xi puhuu Venäjän presidentille Vladimir Putinille toukokuussa 2017 Pekingissä.

Maailman vaikutus­valtaisin ajattelija

Ranskaa puhuvasta, Yhdysvaltoja tarkasti tuntevasta Xi Jinpingin taustahahmosta Wang Huningista on kasvanut myyttinen hahmo. Mikä on totta ja mikä tarua?


4.12.2021 2:00 | Päivitetty 4.12.2021 9:59

Peking

Oletko kuullut Wang Huningista? Tiesitkö, että hänen ideansa muokkaavat nykyisin maailmaa mahdollisesti enemmän kuin kenenkään muun yksittäisen ihmisen ajatukset?

Ei tiedä vielä moni muukaan.

Virallisesti Wang Huning, 66, vaikuttaa tylsällä tavalla vaikutusvaltaiselta henkilöltä: hän kuuluu Kiinan vallan ytimeen eli seitsen­miehiseen kommunistisen puolueen politbyroon pysyväiskomiteaan.

Maailman Kiina-tietäjien keskuudessa hänestä on kuitenkin alettu kuoria viime aikoina huomattavasti jännittävämpää hahmoa. Kiinan johtajan Xi Jinpingin uusi politiikka, joka rajoittaa rikkaita ihmisiä, isoja yrityksiä ja arvoliberaaleja nuoria, on nimittäin kuin suoraan Wang Huningin ajatusmaailmasta.

Wangin aivoituksiin viittaa moni muukin Xin kauden Kiinan iso muutos, kuten vaikutus­vallan kasvattaminen maailmassa ja vähemmistö­kulttuurien tukahduttaminen.

Itse asiassa Wang Huning on ollut Kiinan ykkösjohtajien aatteellinen korvaan kuiskuttelija jo lähes 30 vuotta.

Se on Kiinassa hirmuinen saavutus, sillä puolueessa on kilpailevia ryhmittymiä. Wang on onnistunut aina hyppäämään uuden johtajan myötä yhdestä ryhmittymästä toiseen. Kuvaavaa on, että moni muu edellisen johtajan suosikki on nyt sivuraiteilla tai jopa vankilassa.

Poliittinen kettu Wang on puolueen johtava poliittinen teoreetikko. Kiinassa teoriat pyritään myös panemaan täytäntöön. Wang on siis ollut melkoisesti muokkaamassa 1,4 miljardin kiinalaisen elämää ja siinä sivussa maailmankin muutosta.

Wang Huning on monialainen tutkija ja poliitikko. Hän veti tutkijana menestyksekkäästi myös kiinalaista väittelyjoukkuetta.

Wang on Kiinan politiikassa outo lintu. Toisin kuin muut vallan ytimeen päässeet miehet hän ei ole kivunnut puolueen portaita kaupunkien ja maakuntien johtamisesta valtakunnan tasolle.

Wang teki huikean uran Shanghain kuuluisassa Fudanin yliopistossa ennen kuin nousi 1990-luvulla suoraan Pekingin politiikkaan. Jotkut ovat arvioineet, että hän lähti sinne vastentahtoisesti ja puoliväkisin. Toisten mukaan Wang oli itsekin halukas.

Jo tätä ennen Wangin elämä oli ollut poikkeuksellinen.

Shanghailaisen Wangin ikätoverit lähetettiin kouluikäisinä kulttuurivallankumouksen väkivaltaisissa pyörteissä töihin maaseudulle. Wang säästyi moiselta, koska hän oli sairaalloinen lapsi, jolla oli myös hyvät perhesuhteet. Hän luki ulkomaisia kirjoja, mikä oli ajan hengen vastaista ja kiellettyäkin.

Kun yliopistot aukenivat kulttuuri­vallan­kumouksen jälkeen, Wang nousi raketin lailla. Hän luki ranskaa ja kansain­välisiä suhteita ja oli Fudanissa professori jo 30-vuotiaana.

Wangia kuvaillaan työhulluksi, joka unettomana lukee yöt läpeensä. Hänen sanotaan olevan sisäänpäin kääntynyt ja huomaamaton mutta erittäin kunnian­himoinen.

Jiang Zemin oli ensimmäinen Kiinan johtaja, jota Wang Huning palveli 1990-luvulla.

1990-luvun puolivälissä Kiinan silloinen johtaja Jiang Zemin kiinnitti huomionsa Wangiin ja tämän ajatuksiin. Hän sai Wangin lähtemään Pekingin poliittisiin piireihin.

Kun Wangin tutkijanura päättyi Pekingin-uran vuoksi, hän lopetti julkaisutoiminnan ja tiettävästi jopa katkaisi välit ystäviinsä, erityisesti ulkomaalaisiin.

Kiinassa poliitikkojen henkilökohtaisesta elämästä ei tiedetä paljoakaan. Wangin kerrotaan olleen naimisissa ainakin kahdesti.

Wangin ajattelun perusteet tunnetaan silti hyvin, koska ennen harmaan eminenssin hiljaisuuteen laskeutumistaan hän julkaisi tutkija-aikanaan lukuisia kirjoja ja muita kirjoituksia.

Millaisiin ajatuksiin Jiang Zemin ihastui?

Wang Huning (vas.) kuuluu Kiinan vallan ytimeen, seitsenmiehiseen kommunistisen puolueen politbyroon pysyväiskomiteaan.

Wang on omaksunut lukuisilta länsimaisilta ajattelijoilta kansallisen suvereniteetin käsitteen. Tämä tarkoittaa vahvaa valtiota ja Kiinan tapauksessa vahvaa puoluetta sitä ikuisesti ohjaamassa.

Toinen Wangia miellyttävä ajatus on se, että kansakunnan kulttuuri ja asenteet ovat tärkeitä poliittiselle kehitykselle. Yhtenäinen Kiina tarvitsee omasta ponnistavan, yhtenäisen kulttuurin, jotta se pystyy vastustamaan liian materialismin ja länsimaisten arvojen kiusauksia.

Kansalaiset pitää Wangin mielestä saada mukaan kansakunnan rakentamiseen eli käytännössä uskomaan lujemmin puolueeseen. Ylpeä, kansallismielinen kansa on hyvä asia.

Wangin ajatuksia kuvaava merkkiteos on Amerikka vastaan Amerikka vuodelta 1991. Wang kirjoitti sen kierreltyään kuukausia Yhdysvalloissa. Hän sekä ihastui että kauhistui Yhdysvaltojen menoon.

Kauhistusta Wangissa herättivät rikkaiden ja köyhien välinen kuilu sekä ihmisten yksinäisyys. Häntä hirvittivät kaiken yli käyvä kaupallisuus ja yksilöllisyyden korostus. Wang uskoi, että jos ihmisiä ja kansakuntaa yhteen liimaavat arvot häviävät, koko systeemiä uhkaa romahdus.

Vuonna 1991 julkaistuja näkemyksiä voi näinä päivinä pitää profeetallisina, kun katselee Yhdysvaltain sisäpoliittista tappelua. On myös houkuttelevaa päätellä, että Kiinan johdon näkemys Yhdysvalloista taantuvana, tuhoon tuomittuna valtiona kumpuaa näistä Wangin kirjoituksista.

Lue lisää: Kilpailu maailman johtavan valtion paikasta on ajanut Kiinan ja USA:n välit niin huonoiksi, että epäluulo on levinnyt myös kansan pariin

Yhdysvalloista saamiensa opetusten pohjalta Wang halusi estää Kiinaa muuttumasta liian kaupalliseksi ja yksilökeskeiseksi. Hän pelkäsi länsimaisen liberalismin ja yksilökeskeisyyden jyräävän Kiinan oman kulttuurin ja yhtenäisyyden.

Kuinka Kiina voisi rikastua ja voimistua maailmassa mutta olla sortumatta länsimaiden vaivoihin?

Ei siis ole ihme, että Xin uusi politiikka on liitetty Kiinan-tuntijoiden piirissä nopeasti Wangin 30 vuotta vanhoihin ajatuksiin.

Xi pyrkii poistamaan kuilua rikkaiden ja köyhien välillä, koska Kiinassa se on näinä päivinä jopa isompi kuin Yhdysvalloissa. Jo omalakisiksi käyneitä isoja yrityksiä, kuten verkkokauppajätti Alibabaa, rangaistaan ja kahlitaan. Kansalaisia riistävät ylipitkät työpäivät kielletään. Ökyrikkaat julkkikset siivotaan julkisuudesta.

Näyttelijä Zhao Wei katosi julkisuudesta tänä syksynä ilmeisesti siksi, että hän on viranomaisten mielestä liian rikas ja epäsopiva malli kiinalaisille nuorille.

Länsimaiseksi luettua liberaalia ”hapatusta” vähennetään. Vähemmän peliaikaa lapsille, enemmän liikuntaa. Tatuoinnit piiloon, korvakorut ja muut ”tyttömäisyydet” pois miehiltä televisiossa.

Alakulttuurit ajetaan ahtaalle. Puolue­propagandaa lisätään kouluissa.

Kiinassa on viime aikoina sekä lisätty pelien sensuuria ja valvontaa että vähennetty nuorten peliaikaa.

Lue lisää: Kiinan johto karsii nyt ”hömppää” kansalaisiltaan – Jos kansa uskoisi kommunistisen puolueen ideologiaan, tällaisia toimia ei tarvittaisi, sanoo tutkija

Kiinaan erikoistuneessa Sinica-podcastissa tutkijat arvioivat Kiinan jo muokanneen kovat kuorensa eli taloutensa ja infrastruktuurinsa. Nyt puolue muovailee pehmyttä sisältöä eli kansansa sielua. Siinä Wangin näkemykset kulttuurin tärkeydestä ovat luultavasti isossa roolissa.

Yhtenäisempää omaa kulttuuria etsivässä maassa ei tunnu olevan entiseen tapaan sijaa kristityille tai muslimeille eikä vähemmistö­kansojen omille kulttuureille tai kielille. Tästä kovimpana esimerkkinä on Xinjiang, jossa vähemmistöjä on sankoin joukoin leiritetty.

Etnisten vähemmistöjen kansoittamassa Xinjiangissa on tätä nykyä kova valvonta.

Kun länsimaiset Kiina-tulkit innostuvat, välillä innostus voi karata käsistä. Kiinan poliittisten piirien keskinäinen pöhinä on niin salaista, että osa tiedoistamme on väkisinkin spekulaatiota, myös Wang Huningista.

Esimerkiksi hänen kirjoituksiinsa perehtynyt tutkija ja Kiina-analyytikko Matthew Johnson on epäillyt Wangin vaikutusvallan suuruutta ennen vuotta 2017, jolloin hänestä tuli pysyväiskomitean jäsen.

Johnson ei usko sitäkään, että maailmalle kurottuva Kiinan valtava infrastruktuurihanke Vyö ja tie olisi lähtöisin Wangin ideasta, kuten toisinaan väitetään.

Puolue- ja talouseliitin ulkopuolisille kiinalaisille Wangin asema puolueen johtavana teoreetikkona olisi iso uutinen, sillä kommunistinen puolue esiintyy kansalaisille joko yhtenäisenä aatteellisena voimana tai kulloisenkin johtajansa ajatuskokoelmien välityksellä.

On melkoinen ajatus, että yhdellä harvojen tuntemalla ihmisellä olisi niin paljon valtaa maailmassa.

Lähteitä: N. S. Lyons: The Triumph and Terror of Wang Huning; Matthew D. Johnson: Safeguarding Socialism sekä johdantoteksti Wang Huning: The Cultural Revolution and Reform of China’s Political System; Sinica Podcast: Who Is the Real Wang Huning?

Wang Huning osallistui syyskuussa 2018 juhlallisuuksiin Tiananmenin aukiolla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat