Nigeriassa havaittiin omikronmuunnosta jo lokakuussa otetuista koronanäytteistä - Ulkomaat | HS.fi

Nigeriassa havaittiin omikron­muunnosta jo lokakuussa otetuista korona­näytteistä

Myös muista maista kerätyt tiedot viittaavat siihen, että uusi virusmuunnos oli liikkeellä jo ennen kuin se tunnistettiin virallisesti Etelä-Afrikassa.

Terveydenhuollon työntekijä keskusteli Astra Zenecan koronarokotteen saaneen naisen kanssa rokotuksen jälkeen Nigerian Lagosissa marraskuussa.

1.12.2021 13:18

Nigerian tautienehkäisykeskus kertoo keskiviikkona vahvistaneensa maan ensimmäiset koronaviruksen omikron­muunnos­tapaukset, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tautienehkäisykeskuksen mukaan omikronia on havaittu Nigeriaan jo lokakuussa saapuneiden matkustajien virusnäytteissä, mikä viittaa siihen, että muunnosta on ollut liikkeellä jo viikkoa ennen kuin se havaittiin Etelä-Afrikassa.

”Aiemmin vahvistettujen tapausten näytteiden uudelleensekvensoinnissa havaittiin omikronmuunnosta myös lokakuussa 2021 Nigeriaan matkustaneilta kerätyissä otoksissa”, keskuksen tiedotteessa sanotaan.

Nigeriassa havaituista omikrontartunnan saaneista kaksi oli saapunut maahan viime viikolla Etelä-Afrikasta.

”Koska omikronmuunnos tarttuu erittäin todennäköisesti aiempia herkemmin, on välttämätöntä ottaa käyttöön toimenpiteitä yhteiskunnan matkustamisen rajoittamiseksi”, tautienehkäisykeskus linjaa.

Myös muista maista kerätyt tiedot osoittavat siihen suuntaan, että uusi virusmuunnos oli liikkeellä jo ennen kuin se tunnistettiin virallisesti Etelä-Afrikassa. Sen jälkeen virusta on tavattu useassa maassa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat