EU ja Yhdysvallat laajensivat taas Valko-Venäjän pakotteita – listalla muun muassa kansallinen lentoyhtiö - Ulkomaat | HS.fi

EU ja Yhdysvallat laajensivat taas Valko-Venäjän pakotteita – listalla muun muassa kansallinen lentoyhtiö

Kyse on jo viidennestä Valko-Venäjään kohdistuvasta pakotekokonaisuudesta.

Valko-Venäjän lentoyhtiön Belavian matkustajakone Helsinki-Vantaan lentokentällä kesällä 2018.

2.12.2021 20:46 | Päivitetty 2.12.2021 23:13

Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtiot julkistivat torstaina uusia talouspakotteita valkovenäläisiä toimijoita kohtaan.

Taustalla on Valko-Venäjän ja Puolan rajalla yhä käynnissä oleva siirtolaistilanne. Valko-Venäjälle on syksyn aikana tullut viranomaisten avustuksella tuhansia ihmisiä, jotka ovat toivoneet pääsevänsä rajan yli EU:n alueelle.

EU:n torstaina julkistamat pakotteet kattavat 17 henkilöä ja 11 yritystä tai muuta yhteisöä. Ne kohdistuvat muun muassa korkeimman oikeuden jäseniin ja maan poliittiseen eliittiin.

Lisäksi pakotteita kohdistuu valtion omistamaan Belavia-lentoyhtiöön sekä matkanjärjestäjiin ja hotelleihin, jotka ovat olleet mukana rajanylitysten järjestämisessä. Niiden omaisuutta on jäädytetty, ja pakotteiden kohteena olevat henkilöt on asetettu matkustuskieltoon EU:ssa.

Yhdysvaltain asettamien uusien pakotteiden kohteena ovat muun muassa Lukašenkan poika Dmitri Lukašenka sekä potaskan vientiyritys BPC.

EU:n mukaan Valko-Venäjä on tarkoituksella houkutellut siirtolaisia Eurooppaan aiheuttaakseen levottomuuksia unionin rajalle ja kostaakseen aiemmat pakotteet.

”Tämä haavoittuvien ihmisten kyyninen hyväksikäyttö­strategia on kammottava yritys kääntää huomiota pois [Valko-Venäjän] hallinnon jatkuvasta piittaamattomuudesta kansainvälistä oikeutta, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia kohtaan”, EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell kommentoi tiedotteessa.

EU, Britannia, Yhdysvallat ja Kanada julkistivat asiasta myös yhteisen lausunnon. Siinä Valko-Venäjää vaaditaan lopettamaan siirtolaisten junaileminen rajan yli sekä muun muassa vapauttamaan poliittiset vangit, joita lausunnon mukaan on lähes 900.

Valko-Venäjän ulkoministeriö kommentoi torstaina tehtyä pakotepäätöstä absurdiksi ja tekopyhäksi sekä uhkasi kostotoimilla, kertoi uutistoimisto AFP.

EU on asettanut useita kertoja pakotteita Valko-Venäjää kohtaan sen jälkeen, kun Aljaksandr Lukašenka julistautui viime vuonna vilpillisesti presidentinvaalien voittajaksi ja kansalaisten mielenosoituksia tukahdutettiin voimatoimin.

Nyt julkistettu pakotekokonaisuus on viides. Siitä päätettiin jo marraskuussa EU:n ulkoministerikokouksessa.

Yhteensä EU on asettanut pakotteita 183 henkilölle ja 26 yhteisölle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat