Voimakas myrsky katkaissut sähköt kymmeniltätuhansilta Irlannissa - Ulkomaat | HS.fi

Voimakas myrsky katkaissut sähköt kymmeniltä­tuhansilta Irlannissa

Irlannin ilmatieteen laitos on varoittanut, että Barra-myrsky voi uhata ihmisten henkeä. Laitos kehottaa välttämään rannikoita voimakkaiden aaltojen takia.

7.12.2021 17:50 | Päivitetty 7.12.2021 19:20

Voimakas myrsky koettelee Irlantia, irlantilaismediat The Irish Independent ja The Irish Times kertovat.

Tiistaina päivällä kymmenettuhannet, joidenkin arvioiden mukaan jopa 65 000:t, taloudet olivat Barra-myrskyn jäljiltä ilman sähköä. Sähköjen palautuminen voi medioiden mukaan viedä jopa päiviä.

Muun muassa koronarokotus- sekä koronatestauskeskuksia on suljettu myrskyn takia, ja erityisesti maan eteläosissa on tulvinut. Osa kouluista myös suljettiin tiistaina.

Barra-myrskyn aaltoja Douglasissa, Mansaarella. Kuvakaappaus sosiaalisen median videolta.

Punaisen tason säävaroitus on annettu medioiden mukaan Corkin, Kerryn ja Claren alueille.

Irlannin yleisradioyhtiö Raidió Teilifís Éireann kertoo sen olevan järein ja samalla poikkeuksellinen säävaroitus: punaisella alueella asuvien tulisi aktiivisesti pyrkiä suojaamaan itseään ja omaisuuttaan.

Tämä voi tarkoittaa muun muassa tilapäistä evakuointia tai esimerkiksi sisätiloissa suojassa pysymistä. Punaisen tason säävaroitus tarkoittaa ”erittäin vaarallisia sääolosuhteita” ja erittäin kovaa tuulta sekä sadetta.

Irlannin ilmatieteen laitos on Twitterissä varoittanut, että Barra-myrsky voi uhata ihmisten henkeä. Laitos kehottaa välttämään rannikoita voimakkaiden aaltojen takia.

Loppuosaan maata on annettu joko keltaisen tai oranssin tason säävaroitus. Keltaisen tason säävaroitus on annettu erityisesti sisämaahan, ja siinä sääolosuhteet eivät uhkaa henkeä. Oranssi taso kehottaa valmistautumaan mahdollisesti paheneviin sääolo­suhteisiin.

Kukaan ei tiettävästi ole kuollut Barra-myrskyn seurauksena. Kovimmillaan tuuli on tiistain aikana puhaltanut noin 40 metriä sekunnissa. Myrskyn odotetaan voimistuvan seuraavien päivien aikana ja liikkuvan kohti Skotlantia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat