Skotlannissa löytyneen harvinaisen viikinkimiekan arvellaan olevan 800-luvulta - Ulkomaat | HS.fi

Skotlannissa löytyneen harvinaisen viikinki­miekan arvellaan olevan 800-luvulta

Löytö tehtiin hautapaikalta, jonka uskotaan kuuluneen norjalaisten uudisasukkaiden ensimmäiselle sukupolvelle Orkneysaarilla.

Orkneysaarilta viikinkien hautapaikalta löytynyt viikinkimiekka on hauras, mutta röntgenkuvat paljastivat sen olleen hyvin koristeltu.

9.12.2021 8:55

Skotlannin pohjoispuolen Orkneysaarten viikinkien hautapaikan arkeologiset tutkimukset etenevät.

Arkeologit löysivät paikalta vuonna 2015 viikinkimiekan, jonka on nyt tunnistettu olevan peräisin 800-luvulta. Orkneysaarilta löytynyt miekka on harvinainen, jännittävä ja monipuolinen esine, arkeologit totesivat blogikirjoituksessaan. Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi löydöstä torstaina.

Arkeologit löysivät jäännöksiä myös miekan tupesta eli suojuksesta.

Löydöt tehtiin hautapaikalta, jonka uskotaan kuuluneen norjalaisten uudisasukkaiden ensimmäiselle sukupolvelle Orkneysaarilla. Löydöt ovat osa laajempaa hautapaikan arkeologista tutkimusta.

Hautapaikkaa on kutsuttu merkittäväksi löydöksi, sillä haudat saattavat olla osa aiemmin tuntematonta viikinkien hautausmaata.

Aiemmin paikalta on löydetty muun muassa todisteita viikinkiveneen hautauksesta ja lisäksi nuolia ja kilpiä.

Tutkimusta tekevät brittiläistä AOC Archaeology -ryhmä ja Historic Environment Scotland -laitos, joka toimii hallinnon alaisuudessa ja keskittyy Skotlannin historiaan.

Tutkimusryhmä totesi blogikirjoituksessaan, että miekka on hyvin hauras, joten sen tarkempaan tutkimiseen menee aikaa.

Miekka on voimakkaasti ruostunut ja kulunut, mutta miekasta otetut röntgenkuvat paljastavat, että siinä on ollut paljon koristekuvioita.

Lue lisää: Uusi tekniikka antaa viikinkien Atlantin ylitykselle tarkemman ajankohdan: Asuttivat New­foundlandia jo vuonna 1021

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat